Afrikkalaiset ihmiset keskimäärin kannattavat ja haluavat demokratiaa, mutta eivät saa sitä riittävässä määrin.

Näin voisi summata mantereen mielipidemittauksia tekevän Afrobarometrin ohjelmajohtaja Joseph Asunkan viestin. Asunka oli kollegoineen Helsingissä 7. maaliskuuta esittelemässä Afrobarometrin viimeisimpiä tutkimustuloksia. Pääkuvassa niistä joitakin tärkeimpiä.

Se on sinänsä positiivinen uutinen, kun viime vuosina on enemmän puhuttu demokratian rapautumisesta ja autoritäärisyyden noususta.

Afrobarometrin hallituksen puheenjohtaja Emmanuel Gyimah-Boadi lisäsi, että sotilasvaltaa, yksipuoluejärjestelmiä ja yhden miehen diktatuureja vastustetaan laajasti.

Demokratiaa kannattaa keskimäärin 68 prosenttia ja autoritäärisyyttä vastustaa 74 prosenttia.

Afrobarometri tekee tilastollisesti merkittävää tutkimusta 34 Afrikan maassa – poissa ovat ne 20, joissa sananvapaus tai väestötilastot ovat niin huonoja, ettei tutkimuksiin uskaltaisi luottaa.

Turhauttava demokratia

Mutta mielipidetiedustelujen suunta ei ole hyvä. Giymah-Boadi totesi, että kymmenen vuoden tarkastelussa huomataan, että tuki demokratialle on laskenut useimmissa Afrikan maissa ja kasvanut vain seitsemässä maassa.

Myös sotilasjunttien vastustaminen on vähentynyt, vaikka on edelleen verrattain korkealla.

”Voi olla, että joissain maissa on turhautumista ja väsymystä demokratiaan”, hän sanoi. 1990-luvulla moni maa siirtyi demokratiaa kohti, mutta edistys elinoloissa ei ehkä ole ollut niin suurta ja nopeaa kuin ihmiset ovat toivoneet.

Yli puolet vastaajista oli jonkin verran tai erittäin tyytymättömiä maansa demokratian toimivuuteen, ja osuus on kasvanut valtaosassa maita.

Levottomuudet voidaan ennustaa

Pettymyksistä huolimatta afrikkalaisista 61 prosenttia katsoo, että omassa maassa kuljetaan oikeaan suuntaan.

Tämäkin osuus on kymmenessä vuodessa vähentynyt.

Asunkan mukaan tämä mittari on hyvä ennustamaan levottomuuksia. Afrobarometrin tutkijat ovat harvoin yllättyneitä, kun jossain maassa on vallankaappaus, sillä heilahdukset kansan tyytymättömyydessä aika hyvin ennustavat sen. Uusimmissa kysymyksissä isoimmat putoajat kansan tyytyväisyydessä ovat Namibia, Lesotho, Sambia ja Liberia. Niissä enää noin yksi viidestä katsoo, että maa menee hyvään suuntaan.

Tyytyväisimpiä ollaan Tansaniassa, Marokossa ja Etiopiassa. Juttu jatkuu kuvan jälkeen.

Tansaniassa optimismin ryöpsähdys

Tyytyväisten kärkimaa Tansania onkin mielenkiintoinen tapaus. Tansanialaisista pettyneitä demokratian etenemiseen oli vain 13 prosenttia, ja 78 prosenttia katsoi, että maa etenee oikeaan suuntaan.

Yksi selitys hyville luvuille oli Gyimah-Boadin mukaan se, että kysely tehtiin varsin pian maan edellisen presidentin John Magufulin kuoltua.

”Siitä seurasi optimismin ryöpsähdys”, hän sanoi.

Kansan odotukset olivat korkealla, sillä Magufuli oli maan johtajien joukossa poikkeuksellisen autoritäärinen. Hänen seuraajansa Samia Suluhu Hassan on näyttänyt merkkejä siitä, että kansalaisilla olisi taas enemmän vapauksia.

Puhuvatko tansanialaiset totta?

Oli mukavaa kuulla tansanialaisten optimismista. Tasan kaksi vuotta sitten, kun korona vasta antoi ensimerkkejä voimastaan, olin Tansaniassa ja kirjoitin Kehitys-lehteen maan demokratian ja sananvapauden tilasta.

Ihmettelin sitä, että tuolloinkin vain noin kolmannes tansanialaista piti kansalaisvapauksia tärkeinä. Silti valtaosa ajatteli, että heillä oli hyvä ilmaisunvapaus ja maa kulki oikeaan suuntaan. Se oli kaukana siitä, mitä maasta kuului: demokratiaa ja sananvapautta oli tukahdutettu, oppositiota vainottiin ja ihmiset olivat tyytymättömiä. Lehtiä suljettiin, ihmisiä katosi.

Tutkija Vicensia Shule ja journalisti Maxence Melo epäilivät minulle, että ihmiset eivät ole uskaltaneet vastata Afrobarometrin kyselijöille totuudenmukaisesti. Jos joku tuntematon pukumies tai -nainen tulee kyselemään, ihmiset epäilevät, että kyseessä on hallituksen kätyri, jolle pitää vastata kieli keskellä suuta.

Emmanuel Gyimah-Boadi ei kieltänyt, etteikö näin kävisi.

”Olemme tietoisia siitä, että osa vastaajista antaa poliittisesti korrekteja vastauksia osaan herkistä kysymyksistä.”

Tansaniassa politiikka on hänen mukaansa tällainen teema. Mutta kyselyissä on sisäänrakennettuja mekanismeja, joilla tätä vinoumaa korjataan, hän sanoi.

Kyselyn alussa kyselijä esimerkiksi kertoo, että kyselyn takana on Afrobarometri ja kansallinen tutkimuslaitos, Tansanian tapauksessa Repoa. Lopussa kysäistään vielä, mistä ihmiset ajattelevat kyselijän tulleen.

”Useimmissa maissa valtaosa sanoo, että te olette hallituksen edustajia”, Gyimah-Boadi sanoi.

Tansaniankin tapauksessa näin on: uusimmassa tutkimuksessa 43,7 prosenttia luuli, että kysely oli hallituksen. Vain neljäsosa nimesi Afrobarometrin tai Repoan ja 11 prosenttia ei osannut sanoa, mistä kyselijä olikaan tullut.

”Tällöin me voimme tehdä vähän vähennyksiä, kun analysoimme dataa. Ja siksi raakadata ei välttämättä ole paras lähde, kun tutkii tiettyä maata”, Gyimah-Boadi sanoi.

Yleisesti ottaen hänestä kuitenkin näyttää siltä, että ihmiset ylipäätään valitsevat turvallisuuden kansalaisoikeuksien ohitse, etenkin jos uutisissa puhutaan paljon kapinoista tai levottomuuksista. Sinänsä häntä eivät siis Tansanian luvut yllättäneet.

”Tansanialaiset ovat säyseitä”

Tansania on myös erityinen maa siinä, että sen kansalaiset ovat poikkeuksellisen hyväksyviä hallitustaan kohtaan, vaikka hallitus ei kunnioittaisi heidän oikeuksiaan, Gyimah-Boadi sanoi.

Tätä korosti Helsingissä myös Afrobarometrin analyysijohtaja Carolyn Logan.

”Tansanialaiset eivät vastusta hallitusta eivätkä vaadi vapauksia siinä määrin kuin monet muut maat.”

Jo reilut 20 vuotta sitten Afrobarometri julkaisi raportin tansanialaisten poikkeuksellisesta säyseydestä.

Uusimmassa selvityksessä tansanialaisista yli 80 prosenttia sanoo, ettei koskaan osallistuisi mielenosoitukseen – tosin 62 prosenttia katsoo, ettei siihen olisi oikeuttakaan. Valtaosa sanoo, että politiikasta puhumiseen on ihmisillä oikeus, mutta toisaalta neljä viidestä sanoo, että aiheen kanssa pitää olla varovainen.

Tansanialaisista 77 prosenttia katsoo, että hallituksella tulee olla oikeus rajoittaa uutisointia, jos hallitus ei hyväksy uutisaiheita. Toisaalta 77 prosenttia sanoo, että median tulee jatkuvasti seurata hallituksen virheitä ja korruptiota.

Afrobarometri seisoo siis tulostensa takana, vaikka tietää, että osa puhuu asioista parhain päin.

Logan sanoi, että minunkin haastattelemani akateemikot ja journalistit asuvat tyypillisesti suurissa kaupungeissa, ja liberaaleina ihmisinä he usein hämmästyvät koko maan mielipidemittauksia. Maaseudulla ollaan yleensä konservatiisempia.

”Afrobarometrin pointtikin on jossain määrin sanoa, että jos katsotaan yhteiskuntia kokonaisuuksina, tällaiselta se näyttää.”

Kiinan vaikutus positiivinen, muttei vaikuta Afrikan maiden Venäjä-kantoihin

Suurlähettiläs Laura Torvinen kysyi tutkijoilta, kuinka heidän mielestään demokratiaa olisi syytä tukea ja mitä mieltä he olivat siitä, että melkein puolet Afrikan maista äänesti tyhjää tai ei tullut paikalle, kun YK:ssa äänestettiin siitä, pitäisikö Venäjän hyökkäys Ukrainaan tuomita. Näkyykö hiljaisuudessa kenties Kiinan vaikutus?

Kiinan mallia tosiaan pidetään arvossa ja Kiinan vaikusta Afrikkaan positiivisena, tutkijat totesivat.

Toisaalta myös Yhdysvaltain vaikutusta pidetään positiivisena, ja Giymah-Boadi sanoikin, että Kiinan mallia ihaillaan luultavasti taloudellisessa eikä poliittisessa mielessä.

”Ei kukaan rakasta Kiinaa siksi, että se rajoittaa kansalaisten oikeuksia”, hän sanoi.

Kriittisimmin ”länsimaiden malliin” suhtaudutaan ranskankielisessä Länsi-Afrikassa. Siihenkin vaikuttaa Giymah-Boadin mukaan se, että ihmiset ovat turhautuneita entiseen siirtomaaisäntään Ranskaan eivätkä ”läntisiin arvoihin”.

Demokratiaa taas voisi parhaiten tukea oikeusvaltiota kehittämällä. Afrikkalaiset esimerkiksi ovat keskimäärin haluttomia paljastamaan korruptiota, sillä he pelkäävät korruptoituneiden kostoa. Myös vaalien laadun tukeminen lujittaisi demokratiaa, Giymah-Boadi totesi.

Mielipidekyselyistä sen sijaan ei löydy vastausta siihen, miksi monet afrikkalaiset maat äänestivät tyhjää, kun valtaosa muista maista tuomitsi Venäjän sodan.

”Jos katsoo yksittäisiä maita ja niiden lähihistoriaa, löytää vastauksen kunkin äänestyskäyttäytymiselle”, Giymah-Boadi sanoi.

Venäjä on antanut tukea monille maille, ja kun valtiot tekevät ulkopoliittisia päätöksiään, ne katsovat kehitysrahoitusta ja muita resursseja, eivät kansalaisten mielipiteitä.

Lue lisää: Demokratia ei ole vain eurooppalaisten omaisuutta

Lue lisää: Mihin suuntaan demokratia ja ihmisoikeudet ovat kehittyneet pandemian aikana?