Lähi-idän pikkuvaltio on poliittisessa ja taloudellisessa kriisissä, josta se ei toivu ilman perusteellista suunnanmuutosta. Mielenosoittajat tavoittelevat valtiota, jossa kaikilla on valtaa vaikuttaa.
”Te olette sisällissota! Me olemme kansannousu!”
Satojen, jopa tuhansien ihmisten huudot raikuivat eri puolilla Libanonia syksyllä 2019. Syytökset kohdistuivat maan poliittiseen johtoon: presidentti Michel Aouniin ja hänen lankoonsa Gebran Bassiliin, pääministeri Saad Haririin ja Hizbollah-järjestön johtajaan Hassan Nasrallahiin.
Yhtäkään nimeä ei jätetty mainitsematta.
”Me tarkoitamme teitä kaikkia”, ihmiset huusivat ilta toisensa jälkeen.
Kapina käynnistyi eräänä lokakuun päivänä, kun hallitus ilmoitti suunnitelmastaan ryhtyä verottamaan muun muassa pikaviestipalvelu Whatsappilla tehtäviä puheluita. Raivo ajoi ihmiset kadulle, eivätkä he rauhoittuneet, vaikka hallitus perui verotusaikeensa. Kaikkialla Libanonissa kansa vastusti ylipäätään poliittista järjestelmää, joka sallii mittavan korruption, vallan väärinkäytön ja vuosikymmenten leväperäisen hallinnon.
Uskonto ratkaisee
Libanonissa poliittinen valta on Ranskan siirtomaa-ajasta lähtien jaettu eri uskontoryhmien kesken. Presidentti on ollut maroniittikristitty, pääministeri sunnimuslimi ja parlamentin puhemies šiiamuslimi. Myös druuseilla on vakiintunut asemansa vallanjaossa.
Vuosikymmenien aikana järjestelmä on iskostanut libanonilaisten mieliin, että he ovat ensisijaisesti uskontoryhmänsä edustajia, eivät Libanonin kansalaisia.
Vuosikymmenien aikana järjestelmä on iskostanut libanonilaisten mieliin, että he ovat ensisijaisesti uskontoryhmänsä edustajia, eivät Libanonin kansalaisia. Vuonna 1975 jaot kärjistyivät 15 vuotta kestäneeksi sisällissodaksi, jonka lähtökohdat eivät ole paljoakaan lientyneet. Johtajat pikemminkin jatkavat konfliktia, kuten mielenosoittajat kaduilla muistuttivat.
”Tässä maassa ei ole koskaan kunnioitettu kansaa, joka haluaa välttämättömiä perusoikeuksia”, sanoo pitkään kansalaisyhteiskunnassa vaikuttanut Lamia Osseiran.
Vaikka keskiluokka onkin pärjännyt kohtuullisesti, köyhien elinolot ovat heikentyneet entisestään. Vettä ei riitä kaikille, päivittäiset sähkökatkot kestävät tunteja. Turvaverkot puuttuvat. Vain yksityisillä sairaaloilla ja kouluilla on resursseja, mutta harvalla on varaa käyttää niiden palveluja, Osseiran listaa.
”Ihmiset näkevät nälkää. He ovat köyhiä, eikä heidän palkkansa riitä kuun loppuun asti.”
Valuuttakriisi sulki pankit
Mielenosoituksia ennakoivat Libanonin pitkään jatkuneet talousvaikeudet, jotka kärjistyivät kriisiksi syksyllä 2019. Romahdus eteni vauhdilla, kun Libanonin punta menetti arvoaan kiihtyvää tahtia. Ihmiset hätääntyivät ja ryntäsivät nostamaan säästöjään pankeista, jotka sulkivat ovensa viikoiksi.
Myöhemmin käteisvarojen nostamista rajoitettiin, mikä hankaloitti arkea, koska ihmisillä ei ollut enää rahaa ostaa ruokaa eikä maksaa vuokraansa.
Valtion rahahanoja kiristettiin kaikkialla, hankkeita peruttiin ja investointeja lykättiin. Opettajien ja muiden julkisen alan työntekijöiden palkat jäädytettiin.
Samaan aikaan ulkomailla asuvien libanonilaisten rahalähetykset tyrehtyivät, kun öljyn hinnan vaihtelut heikensivät työmahdollisuuksia etenkin Persianlahden maissa. Siihen asti viidennes Libanonin bruttokansantuotteesta oli koostunut tältä alueelta kotiutetuista varoista.
Valtion velanhoitokulut myös kasvoivat, eikä siitä ollut enää maksamaan lyhennyksiä luotottajilleen.
Valtion velanhoitokulut myös kasvoivat, eikä siitä ollut enää maksamaan lyhennyksiä luotottajilleen.
Mielenosoittajat olivat raivoissaan poliitikkojen lisäksi pankeille. Ne olivat vuosia tarjonneet varsinkin ulkomailla asuville libanonilaisille edullisia lainoja voitollisten sijoitusten toivossa. Järjestely oli osaltaan taannut ulkomaan valuuttaa maan poliittiselle eliitille, joka taas oli tiukasti kytköksissä pankkien johtoon. Pankkisalaisuus turvasi talletukset, ja korruptio kukoisti.
Vierastyöläiset palaavat kotimaihinsa
Talouskriisistä huolimatta libanonilaiset kokoontuivat iltaisin kadulle osoittamaan mieltään. Oli nuoria, vanhoja ja lapsiperheitä eri yhteiskuntaryhmistä. Moni koki, ettei poliittista eliittiä ollut koskaan vastustettu niin voimallisesti.
”Libanonin historiassa kansa ei ole koskaan ollut näin yhtenäinen”, Lamia Osseiran kertoo.
Vähitellen mielenosoittajat saivat vastaansa myös vastamielenosoittajia. Heidän telttansa rikottiin ja poltettiin. Vanhan vallan puolustajat sanoivat, että vallankumous ei ollut kansanliike vaan hyökkäys etenkin šiialaista Hizbollahia ja sen kannattajia vastaan.
Sitten iski koronapandemia, ja Libanon päätyi sulkutilaan kevääksi 2020. Viimeistään nyt edellisestä kriisistä selvinneet menettivät työnsä, ja punnan arvo romahti lopullisesti.
YK:n Länsi-Aasian talous- ja sosiaalikomissio arvioi viime elokuussa, että yli puolet maan kuudesta miljoonasta asukkaasta elää köyhyydessä.
Eniten kriiseistä ovat kärsineet lähes kaksi miljoonaa pakolaista, joista suurin osa on syyrialaisia.
Eniten kriiseistä ovat kärsineet lähes kaksi miljoonaa pakolaista, joista suurin osa on syyrialaisia. Hintojen nousu ja punnan arvon heikentyminen kurittavat myös satoja tuhansia vierastyöläisiä.
”Ennen pystyin lähettämään vaimolleni ja tyttärilleni 400–500 Yhdysvaltain dollaria joka kuukausi, mutta tänä vuonna en ole kyennyt lähettämään yhtään mitään”, kertoo bangladeshilainen Kamal Mia.
Useat tuhannet vierastyöläiset ovat palanneet Bangladeshiin, sadat Sri Lankaan, Etiopiaan ja Nigeriaan.
Hänellä on vihanneskoju pääkaupungissa Beirutissa alueella, jossa asuu paljon muitakin vierastyöläisiä. Nyt monet heistä suuntaavat takaisin kotimaihinsa, koska he ovat talouskriisin takia menettäneet työnsä ja toimeentulonsa. Useat tuhannet ovat palanneet Bangladeshiin, sadat Sri Lankaan, Etiopiaan ja Nigeriaan.
Paluu omavaraistalouteen
Libanonin kansalaisyhteiskunta on tottunut toimimaan kriiseissä, mutta tämä vuosi on ollut sillekin erittäin vaikea. Vapaaehtoiset ovat jakaneet ruokapaketteja ja -annoksia sekä keränneet rahaa tarvitseville perheille.
Monet libanonilaiset ovat ryhtyneet myös entistä omavaraisemmiksi, ja eri puolilla maata ihmiset ovat alkaneet kasvattaa ruokaansa. Viljelykollektiivit opiskelevat ympäristöystävällisiä menetelmiä, ja myös kunnat ja yliopistot auttavat ruoan kasvatuksessa.
”Halusin tehdä jotain rakentavaa tulevaisuuttani varten”, sanoo Souad Abdallah vuokratalonsa katolla Beirutin laitamilla.
Hän on ystäviensä kanssa istuttanut ruukkuihin tomaattia ja salaattia. Vastaavia kattoviljelyksiä näkyy eri puolilla kaupunkia, muun muassa palestiinalaispakolaisten leirillä Burj Al Barajnehissä.
”Eräänä aamuna vain havahduimme siihen, että meillä ei enää ollut niitä asioita, joita meillä vielä hetki sitten oli. Emme ole esimerkiksi voineet nostaa rahojamme pankista. Tällaisina aikoina on vapauttavaa palata juurilleen”, sanoo professori Rami Zurayk Beirutin amerikkalaisesta yliopistosta.
Vapaaehtoiset auttavat räjähdyksen uhreja
Neljäntenä päivänä elokuuta kuudelta illalla Beirutin satamassa, aivan kaupungin keskustan läheisyydessä räjähti kolme tuhatta tonnia ammoniumnitraattia. Pamaus kuului kauas Libanonin rajojen ulkopuolelle. Räjähdyksen aiheuttama sienimäinen pilvi muistutti Japanin Hiroshimaan ja Nagasakiin elokuussa 1945 pudotettuja ydinpommeja.
Räjähdyksessä kuoli ainakin 150 ja loukkaantui 5 000 ihmistä. Sadat tuhannet menettivät kotinsa.
Edelleenkään ei tiedetä, miten ja miksi ammoniumnitraatti päätyi satamaan, ja ketkä sen sinne olivat toimittaneet.
Edelleenkään ei tiedetä, miten ja miksi ammoniumnitraatti päätyi satamaan, ja ketkä sen sinne olivat toimittaneet. Harva uskoo koskaan saavansa vastausta. Ihmisoikeusjärjestö Amnesty Internationalin mukaan viranomaiset eivät ole aloittaneet läpinäkyvää ja riippumatonta tutkintaa tapahtuneesta eivätkä ole myöskään tarjonneet uhreille korvausta, johon näillä olisi oikeus.
”Ihmiset repivät kuolleita ruumiita kotitaloistaan, mutta poliitikot eivät ole vaivautuneet käymään edes paikan päällä. Ikään kuin he eläisivät täysin toisella planeetalla”, sanoo demokratia-aktivisti Carmen Geha.
Hän on omistanut lähes kaiken aikansa kansannousulle ja nyt räjähdyksen uhreille. Muiden vapaaehtoisten kanssa hän on järjestänyt tarvitseville terveydenhoitoa, traumatukea ja käytännön apua arjessa.
”Teemme sen, minkä voimme. Olen todella raivostunut tästä kaikesta. Toisaalta olen toiveikas ja tiedän, että asiat muuttuvat. Tästä on suunta vain ylöspäin”, Geha sanoo.
Päivä kerrallaan
Lähitulevaisuus ei näytä valoisalta. Hallitus erosi heti mielenosoitusten jälkeen, mutta entinen pääministeri Saad Hariri valittiin jälleen virkaansa viime syksynä, nyt neljättä kertaa.
Veteraanipoliitikko Walid Jumblattin pojan Taymourin tunnustus uutiskanava Al Jazeeralle kuvaa Libanonin poliittista kulttuuria osuvasti:
”Itse asiassa en ole lainkaan kiinnostunut politiikasta, mutta osallistun siihen siitäkin huolimatta. Se on vähän kuin perheyritys”, hän toteaa.
Talouskriisillekään ei näy loppua. Se vaatisi luottamusta pankkilaitokseen, valuuttaan ja poliittiseen johtajuuteen, mutta sitä ei löydy sen enempää Libanonista kuin ulkomailtakaan.
Tässä tilanteessa taloustutkija Nada Mora hyödyntäisi edullista Libanonin puntaa ja suuntaisi maan taloutta tuonnista vientiin. Nyt esimerkiksi kolme neljäsosaa ruoasta tuodaan ulkomailta.
”Väestömme on koulutettua ja kielitaitoista. Voisimme tarjota erilaisia konsulttipalveluita etäyhteyksillä asiakkaille eri puolille maailmaa.”
”Väestömme on koulutettua ja kielitaitoista. Voisimme tarjota erilaisia konsulttipalveluita etäyhteyksillä asiakkaille eri puolille maailmaa.”, hän sanoo.
Suurin osa libanonilaisista yrittää pärjätä arjessaan päivä kerrallaan. Moni haaveilee muutosta ulkomaille, vaikka harvalla siihen on mahdollisuutta. Samaan aikaan vapaaehtoiset jakavat ruokapaketteja ja auttavat räjähdyksen uhreja.
Aktivistit, tutkijat ja juristit taas työstävät suunnitelmia poliittisen järjestelmän uudistamiseksi. Heidän mielestään Libanoniin tarvitaan uusi vaalilaki, tasa-arvoinen perhelainsäädäntö ja verotus, joka jakaa vaurautta nykyistä tasaisemmin. Nyt rikkaimpia verotetaan tuskin lainkaan.
Heidän tavoitteenaan on maallistunut ja tasa-arvoinen valtio, jossa kaikilla kansalaisilla on yhtäläiset oikeudet ja mahdollisuudet vaikuttaa.
Kansannousu on hiipunut pandemian aikana, mutta toive yhteiskunnasta ilman korruptiota elää. Vielä se ei toteutunut, mutta ajatus ehti juurtua ihmisten mieliin.
TEKSTI JA KUVAT JENNY GUSTAFSSON
Tekijä on Libanonissa asuva vapaa toimittaja ja valokuvaaja. Ruotsin kielestä suomentanut ja toimittanut Tiina Kirkas.
