Talous
Maailma hukkuu jätteeseen
Vuonna 2050 kaupungit ja kunnat tuottavat huomattavasti enemmän jätettä kuin nyt, varoittaa YK:n ympäristöohjelma UNEP.
Kiinalla on ennätyssuuret saatavat kehittyvistä maista
Kehittyvät maat ovat rakentaneet teitä, satamia ja energialaitoksia Kiinalta saadulla lainoilla. Velkaa on kertynyt jo yli tuhat miljardia euroa, arvioi yhdysvaltalainen AidData-tutkimuskeskus.
Ruanda on nyt rauhoitettu maa
Kolme vuosikymmentä kansanmurhan jälkeen Ruandan talous kukoistaa ja köyhyys vähenee. Valtaosa kansasta arvostaa johtajaansa, vaikka kuri on kova eikä sana ole järin vapaa.
Köyhimpiin maihin heruu vähän ulkomaisia sijoituksia
Vähiten kehittyneiden maiden osuus globaaleista ulkomaisista sijoituksista on alle prosentin luokkaa. Esimerkiksi startup-yritysten määrä on kuitenkin kasvanut, todettiin ulkoministeriön ja YK:n maaliskuun alussa Helsingissä järjestämässä foorumissa.
Suomalais-kenialainen kahvitila luottaa luomumenetelmiin
Jarmo ja Gloria Gummeruksen tila tuottaa kahvia, macadamiapähkinöitä ja avokadoja Länsi-Keniassa. Luonnonmukaisuus kuten kastematokomposti ja aurinkosähkö ovat tärkeässä asemassa.
Kiinan osuus Afrikan velkaongelmasta on kasvanut
Afrikan maiden velkaongelma syvenee. Uuden tutkimuksen mukaan velanhoitokyky on keskimäärin yhä kohtalainen, mutta epävarmuuksia liittyy velan uuteen rakenteeseen.
Maailman taloudellinen painopiste on siirtynyt Aasiaan
Aasian maiden yhteenlaskettu osuus maailmankaupasta on jo enemmän kuin muun maailman osuus yhteensä, sanoo konsulttiyhtiö McKinsey uudessa raportissaan.
Globalisaation hidastuminen heijastuu kestävään kehitykseen
Monet maat vetävät strategista tuotantoa takaisin omien rajojensa sisään. Kun globalisaatio hidastuu, kestävän kehityksen edistäminen voi muuttua hankalammaksi.
Suomi mukaan Ukrainan jälleenrakennukseen
Suomi on laatimassa omaa kansallista Ukrainan jälleenrakennussuunnitelmaansa. Suunnitelman ensimmäinen osa lupaa Ukrainasta kiinnostuneille suomalaisyrityksille rahoitusta ja neuvontapalveluita.