Afrikkalaiset ja aasialaiset maksoivat kovan hinnan siirtomaaisäntiensä sodasta.
Toinen maailmansota muistetaan Saksan miehittämästä Euroopasta, liittoutuneiden maihinnoususta Normandiaan ja Neuvostoliiton punalipusta Berliinin valtiopäivätalon katolla.
Kirjassaan De bortglömda ruotsalainen toimittaja Folke Schimanski muistuttaa, että sotaa käytiin Euroopan lisäksi Afrikassa, Aasiassa, Oseaniassa ja paikoin Etelä-Amerikassa. Sodan alkuvaiheet koettiin myös Euroopan ulkopuolella, kun Italia miehitti osan nykyistä Etiopiaa syksyllä 1935 ja Japani laajensi alueitaan Kiinassa vuoden 1937 aikana.
Karvas kokemus
Sota oli nimenomaan maailmansota, koska osapuolet olivat siirtomaavaltoja, jotka valjastivat alusmaidensa luonnonvarat ja työvoiman sotateollisuutensa käyttöön. Lisäksi ne värväsivät alusmaista sotilaita joukkoihinsa.
Esimerkiksi Britannian 11 miljoonasta sotilaasta lähes joka neljäs oli intialainen. Vastineeksi sotaan osallistumisesta Intian itsenäisyysliikkeen johtohahmot Mahatma Gandhi ja Jawaharlal Nehru vaativat briteiltä itsenäisyyttä. Siihen ei suostuttu.
Afrikkalaisia sotilaita oli miljoona Britannian joukoissa. He taistelivat muiden muassa Lähi-idässä, Italiassa ja Burmassa eli nykyisessä Myanmarissa. Etiopiassa heitä vastassa oli somaleja ja eritrealaisia, jotka oli värvätty puolustamaan Italian valtaa Afrikan sarvessa.
Kunnollisia aseita afrikkalaiset saivat vasta sodan lopussa, kun brittien omat joukot alkoivat harveta.
Monet afrikkalaiset pitivät brittiarmeijaa vaihtoehtona työttömyydelle. Heidän palkkansa, ravintonsa ja vaatetuksensa olivat kuitenkin huonommat kuin syntyperäisillä briteillä ja intialaisilla. Kunnollisia aseita afrikkalaiset saivat vasta sodan lopussa, kun brittien omat joukot alkoivat harveta. Schimanskin mukaan heidän tekniseen osaamiseensa ei luotettu. Samalla pelättiin, että he kääntävät aseensa siirtomaaisäntiään vastaan.
Sodan loppu oli afrikkalaisille karvas. Schimanski kuvaa syksyä 1945, jolloin teetä ja leivonnaisia tarjoiltiin vain eurooppalaistaustaisille sotaveteraaneille Nairobin rautatieasemalla Keniassa. Mielipahaa aiheutti myös se, että viimeiset afrikkalaiset sotilaat pääsivät kotiin vasta vuonna 1947.
Monet afrikkalaiset toisen maailmansodan veteraanit odottavat yhä korvausta palveluksistaan liittoutuneiden joukoissa.
Myös satatuhatta länsiafrikkalaista sotilasta koki syrjintää Ranskan armeijassa. Kun Charles de Gaullen joukot vapauttivat Pariisin Saksan miehityksestä elokuussa 1944, afrikkalaiset eivät mahtuneet marssimaan eturiviin.
Sodan jatkumo
Toisessa maailmansodassa kuoli arviolta 60–85 miljoonaa ihmistä, joista puolet Euroopan ulkopuolella.
Etenkin Aasiassa uhreja oli paljon. Japanin miehitysvalta ja sen päättyminen olivat erityisen väkivaltaisia. Intiassa taas muistetaan vuoden 1941 Bengalin nälänhätä, jossa kuoli pari miljoonaa ihmistä brittihallinnon seuratessa tuhoa sivusta.
Schimanski muistuttaa, että toinen maailmansota kannusti siirtomaita itsenäistymään. Eurooppalainen isäntä ei enää näyttäytynyt kaikkivoipana vaan heikoimmillaan haavoittuvana. Afrikassa ja Aasiassa sota jatkuikin vapaustaisteluna vielä vuosikymmeniä sen jälkeen, kun Eurooppa oli jälleenrakentanut hyvinvointinsa.
TEKSTI TIINA KIRKAS
