Sodat ovat muuttaneet luonnettaan, eivätkä ne välttämättä lopu lainkaan.
”Jos kaikki kahdeksanvuotiaat oppisivat meditoimaan, maailmasta katoaisi väkivalta yhdessä sukupolvessa”, tiibetinbuddhalaisten keulakuva Dalai Lama on todennut.
Brittiläisen toimittajan John Andrewsin mielestä Dalai Lama on väärässä. Jos nykyaika antaa jotain osviittaa tulevaisuuteen, ihminen on myös vastaisuudessa taipuvainen väkivaltaan, jotta saisi muut toimimaan tahtonsa mukaisesti.
Andrews on pitkäaikainen The Economist-lehden ulkomaantoimittaja. Hän on työskennellyt myös The Guardianissa ja NBC-uutiskanavalla.
Kirjassaan The World in Conflict Andrews kertaa 2000-luvun tapahtumia: Yhdysvallat on liittolaisineen hyökännyt Afganistaniin ja Irakiin. Britannia ja Ranska ovat pakottaneet ilmaiskuin Libyan vaihtamaan hallintoaan. Venäjä ja Georgia ovat sotineet keskenään.
Samaan aikaan ydinasevaltiot Intia ja Pakistan kyräilevät toisiaan Kashmirissa. Koreoiden rauhansopimuksesta ei ole tietoakaan. Kiinan naapurustossa puidaan rajakiistoja maalla ja merellä.
”Kukaan ei voi olla varma siitä, etteikö kiista kallionpalasta tai merialueesta voisi johtaa aseelliseen yhteydenottoon joko suunnitellusti tai inhimillisestä erehdyksestä”, Andrews kirjoittaa.
Hän ei kiistä tilastoja, joiden mukaan maailmassa soditaan ja niissä kuollaan aikaisempaa vähemmän. Kun ensimmäisessä maailmansodassa kuoli neljän vuoden aikana arviolta 16 miljoonaa ihmistä, 2000-luvun alun aseellisissa konflikteissa menehtyi keskimäärin 55 000 ihmistä vuodessa.
Sodat ovat muuttaneet luonnettaan. Andrews viittaa asymmetriseen sotaan, jossa varustukseltaan heikompi osapuoli turvautuu sissisotaan, kotitekoisiin pommeihin ja itsemurhaiskuihin. Se on pitkittänyt sotia, koska ne eivät välttämättä lopu lainkaan: Yhdysvallat lähti Afganistaniin vuonna 2001 eikä ole vieläkään kotiuttanut kaikkia joukkojaan. Irakissa se viipyi kahdeksan vuotta.
Andrews lainaakin Yhdysvaltojen entistä ulkoministeriä Henry Kissingeriä, joka tappiollisen Vietnamin sodan jälkeen totesi: ”Sissit voittavat, jos eivät häviä. Perinteiset armeijat häviävät, jos eivät voita.”
Laajat verkostot
John Andrewsin kirjaa voi lukea yleiskatsauksena nykyisistä konflikteista tai hakuteoksena yksittäisistä alueista tai valtioista. Se jakautuu osioihin, jotka selvittävät yksityiskohtaisesti Lähi-idän, Afrikan, Euroopan, Amerikoiden ja Aasian konfliktien taustat, toimijat ja tulevaisuuden näkymät.
Erityisen huolella Andrews paneutuu islamististen ryhmien syntyhistoriaan, verkostoihin ja tavoitteisiin.
Ryhmien lähtökohdan hän palauttaa 1980-luvun Afganistaniin, jossa Yhdysvallat tuki mujahideenejä, neuvostoliittolaisia joukkoja vastaan taistelleita sissejä. Islamistisen verkoston laajuutta hän selittää sosiaalisen median hyödyntämisellä ja toiminnan hajauttamisella itsenäisiksi mutta esimerkiksi al-Qaidan nimissä operoiviksi soluiksi.Al-Qaidan tai islamilaista valtiota havittelevan Isisin taistelijat perustelevat toimintaansa uskonnolla, mutta yhtä lailla taustalla on länsivastaisuutta tai halua kostaa läheisen kuolema.
Al-Qaidan tai Isisin taistelijat perustelevat toimintaansa uskonnolla, mutta yhtä lailla taustalla on länsivastaisuutta tai halua kostaa läheisen kuolema.
Al-Qaidan tai Isisin taistelijat perustelevat toimintaansa uskonnolla, mutta yhtä lailla taustalla on länsivastaisuutta tai halua kostaa läheisen kuolema.
Andrews muistuttaa, että al-Qaidan tai islamilaista valtiota havittelevan Isisin taistelijat perustelevat toimintaansa uskonnolla, mutta yhtä lailla taustalla on länsivastaisuutta tai halua kostaa läheisen kuolema.
”Pakistanissa jokainen Yhdysvaltojen lennokki-isku auttaa paikallisia islamistisia ryhmiä värväämään uusia taistelijoita”, Andrews toteaa.
Osa myös pakenee köyhyyttä tai tylsyyttä.
Maailman vakauttamiseksi Andrewsilla ei ole muuta ratkaisua kuin tarjota nuorille työtä ja toimeentuloa, kitkeä korruptio ja parantaa hallintojärjestelmiä. Islamin on myös uskontona sopeuduttava nykyaikaan, hän kirjoittaa.
Kovin luottavainen hän ei ole, että näin tapahtuisi lähitulevaisuudessa.
TEKSTI TIINA KIRKAS
