Liberian sisällissodissa taisteli lukuisia tyttöjä. Myöhemmin heidät unohdettiin. Miksi?
Lisa oli yhdeksänvuotias, kun hänet kaapattiin kotipihastaan hallituksen joukkoihin Liberian ensimmäisessä sisällissodassa. Sota käytiin vuosina 1989–1997.
Lisa päätyi taistelu- ja tukitehtäviin.
Kahden sotavuoden jälkeen Lisan joukko hajaantui, eikä hän tiennyt, mihin ryhtyä.
Kahden sotavuoden jälkeen Lisan joukko hajaantui, eikä hän tiennyt, mihin ryhtyä. Hän oli kadottanut perheensä, taistelutoverinsa ja rakastettunsa. Tuttavan kehotuksesta hän ryhtyi välittämään kannabista, kokaiinia, mitä milloinkin.
”Osa asiakkaistani ei tiennyt sotimisesta mitään, osa oli orpoja kuten minäkin. Kerroin heille sodasta. Pian moni heistä halusi kokea sen itse. Välillemme syntyi luottamus, ja he vaativat, että toimisin heidän komentajanaan”, Lisa kertoi, kun haastattelin häntä väitöstutkimustani varten vuonna 2015 Liberian pääkaupungissa Monroviassa.
Lisa kokosi noin 60 hengen joukon, jossa oli miehiä, naisia, poikia ja tyttöjä. Aseet, huumeet ja muut tarvikkeet 13-vuotias Lisa järjesti tutun kenraalin avulla. Kolmen päivän koulutuksen jälkeen joukko siirtyi rintamalle.
Nais- ja miessotilaissaan Lisa huomasi yhden eron: miehet ja pojat kykenivät raiskaamaan.
”Komensin sotilaitani raiskaamaan. Se oli pirullista, mutta tein sen silti.”
”Komensin sotilaitani raiskaamaan. Se oli pirullista, mutta tein sen silti. Olin komentaja, ja sotilaani tottelivat käskyjäni.”
Kun Liberian toinen sisällissota päättyi vuonna 2003, Lisan joukosta oli jäljellä kymmenisen ryvettynyttä sotilasta.
SODAN JÄLKEEN Liberian hallinto ja YK aloittivat Liberiassa aseriisuntaohjelman.
Ohjelmassa entiset sotilaat saivat käteistä ja koulutusta, kun he luopuivat toimivista aseistaan. Ohjelma kiinnitti erityishuomiota naisten ja lasten tarpeisiin. He saivat osallistua ohjelmaan ilman asetta.
Silti ohjelman alkuvaiheessa vain mieskomentajia pyydettiin laatimaan listoja joukoissaan taistelleista lapsisotilaista. He suosivat poikia. Muutamassa yksittäistapauksessa konsultoitiin naiskomentajia.
Seurauksena oli, että suurin osa Liberian tyttösotilaista ei saanut tietää oikeudestaan kirjautua ohjelmaan. Osa taas pelkäsi leimautumista, osan puolesta ohjelmaan rekisteröityi siviili. Lisa sai käteisen ja koulutuksen sijaan riisisäkin.
Kaikkiaan vain viitisentoista prosenttia tyttösotilaista suoriutui ohjelmasta.
Käsitys lapsisotilaasta on yhä kaavamainen: nuoret vihaiset pojat nähdään taistelijoina, tytöt uhreina.
Tutkimusnäytön perusteella tyttösotilaat sivuutettiin ohjelmassa sen takia, että käsitys lapsisotilaasta on yhä kaavamainen: nuoret vihaiset pojat nähdään taistelijoina, tytöt uhreina.
Ääripäiden väliin jäävät lukemattomat Lisat. Myös seksuaalisesti hyväksikäytetyt pojat unohdetaan.
Arvioidaan, että joka kolmas maailman 200 000–300 000 lapsisotilaasta on tyttö. Sodassa tytöt ovat muiden muassa taistelijoita, komentajia ja miesten ”morsiamia”. Kaikkien lapsisotilaiden tavoin he ovat aina uhreja.
Silti osa tytöistä on syyllistynyt julmaan väkivaltaan, kuten Lisa. Heidän sodanaikaiset roolinsa tulisi tunnistaa nykyistä paremmin, jotta tyttöveteraaneja voidaan tukea parhaalla mahdollisella tavalla.
TEKSTI LEENA VASTAPUU
KUVA MIINA KARASTI
Kirjoittajan väitöskirja Liberian tyttösotilaista tarkastetaan huhtikuussa Turun yliopistossa. Lisan nimi on muutettu.
