Pakolaisuus
Gazan inhimilliselle kärsimykselle ei näy loppua
Gazan sota on jatkunut lähes kymmenen kuukautta. Humanitaarinen tilanne heikkenee, eikä tulitaukoa ole saatu aikaiseksi.
Lyydia Mäkinen luottaa koulutuksen voimaan
Lyydia Mäkinen ymmärsi Itä-Afrikassa, kuinka merkityksellistä on kouluttaa pakolaisia. Koulutus luo turvaa uuteen alkuun.
Musiikki luo tunteen normaalista kriisin keskellä
Taideyliopiston Sibelius-Akatemian opiskelijat innostavat pakolaislapsia musisoimaan ja tutustumaan eri kulttuurien kansanperinteeseen Jordaniassa.
UNRWA huolehtii tyttöjen koulutuksesta pakolaisleirillä Länsirannalla
”UNRWA on meidän koko maailmamme. Järjestö tarjoaa meille koulutuksen ja terveydenhuollon”, kertovat Am’arin pakolaisleirin tyttökoulun parlamentin jäsenet.
Maailman kehitysyhteistyövarat nousivat jälleen uuteen ennätykseen
Teollisuusmaiden tuki kehittyville maille on ollut ennätyksellisen suurta jo viidettä vuotta peräkkäin. Suomen kehitysyhteistyö supistui 9,5 prosentilla viime vuoden aikana.
Sota loppui, viha jäi
Vuoristo-Karabahin konflikti Etelä-Kaukasiassa jäätyi ratkaisemattomaksi 30 vuotta sitten. Viime syyskuussa se suli vuorokauden kestäneeseen sotaan.
Angolan humanitaarinen kriisi unohtui
Maailman kymmenen vähiten palstatilaa saanutta kriisiä olivat kaikki Afrikan maissa, raportoi Care International -järjestö. Unohtuneiden kärkeen nousi Angolan ilmastokriisi.
AidWatch: EU-maat liioittelevat apuaan
Yli viidesosa EU:n jäsenmaiden viime vuonna kirjaamasta kehitysavusta ei todellisuudessa ollut kehitysapua vaan pääosin ukrainalaispakolaisten vastaanottokuluja, laskee AidWatch-raportti.
Farhasaad Shahid ymmärsi Jordaniassa, että nuoria on kuunneltava
YK:n väestörahaston UNFPAn pesti Zaatarin pakolaisleirillä opetti, kuinka tärkeää järjestöjohtajien ja päättäjien on saada tietoa nuorten arjen haasteista.