Taideyliopiston Sibelius-Akatemian opiskelijat innostavat pakolaislapsia musisoimaan ja tutustumaan eri kulttuurien kansanperinteeseen Jordaniassa.
”Sotatraumaa musiikki tuskin parantaa, mutta se voi luoda tunteen normaalista – siitä, että elämä kaikesta huolimatta jatkuu.”
Näin ajattelee palestiinalais-jordanialainen kansanmuusikko Nemat Battah. Hän on vastikään palannut Jordaniasta, toisesta kotimaastaan, jossa hän käy opettamassa musiikkia pakolaistaustaisille lapsille ja nuorille.
Traumasta Battah puhuu kokemuksesta, sillä hänen vanhempansa ovat Palestiinasta. Battahin isä joutui lapsena jättämään kotikylänsä, kun Israelin valtio perustettiin Palestiinan alueelle vuonna 1948. Äiti puolestaan lähti parikymppisenä Gazasta, tapasi myöhemmin isän, ja perhe asettui Jordaniaan. Siellä myös Battah syntyi ja kasvoi.
”Musiikki auttaa kasvattamaan resilienssiä. Minulle se tarkoittaa kykyä sopeutua, selviytyä ja jatkaa elämää.”
”Vaikka en itse ole joutunut kokemaan sotaa, minulla ja perheelläni on ylisukupolvista sotatraumaa. On hyvin vaikeaa kuvailla, millaisen jäljen se jättää ja miltä se tuntuu kehossa.”
Osa Battahin lähisukulaisista asuu edelleen Israelin armeijan suurilta osin asuinkelvottomaksi tuhoamalla Gazan kaistaleella, jossa siviiliväestön tilanne on jatkuvasti heikentynyt lokakuun seitsemännen päivän iskuja seuranneiden kuukausien aikana.
Musiikki on auttanut Battahia käsittelemään kotimaansa tilannetta.
”Olisi naiivia väittää, että se korjaisi kaikki traumat. Siitä huolimatta musiikki auttaa kasvattamaan resilienssiä. Minulle se tarkoittaa ennen kaikkea kykyä sopeutua, selviytyä ja jatkaa elämää.”
Musiikinopetus osaksi arkea
Tätä nykyä Nemat Battah asuu Helsingissä ja työskentelee Sibelius-Akatemiassa lehtorina sekä akatemian Global Music -koulutusohjelman varajohtajana. Battah kävi itse maisteriohjelman muutettuaan Suomeen vuonna 2018.
Koulutusohjelma tuo yhteen korkeakouluopiskelijoita yli 25:stä eri kulttuurista, ja taiteen ohella se painottaa vahvasti yhteiskunnallista toimintaa.
Global Music -opiskelijoista valitaan vuosittain pieni mutta useista kansallisuuksista ja kulttuureista koostuva ryhmä, joka lähtee Jordaniaan Azraqin kaupunkiin viikoksi opettamaan musiikkia vaikeista olosuhteista tuleville lapsille ja nuorille. Kaupungissa on toinen Jordanian kahdesta suuresta pakolaisleiristä.
Osa lapsista on paennut sodan keskeltä ja osa syntynyt Jordaniassa lähialueelta paenneeseen perheeseen. Suurin osa heistä on Syyriasta.
”Lapset käyvät Azraqissa koulua mutta viettävät osan vapaa-ajastaan yhteisökeskuksessa, community centerissä, jossa me pidämme työpajoja”, Battah kertoo.
Julkisrahoitteisessa koulussa lapsille opetetaan lukuaineita, kuten matematiikkaa ja tieteitä, mutta taiteellista opetusta on niukasti, jos ollenkaan.
”Siksi tavoitteena on vakiinnuttaa musiikinopetus osaksi lasten arkea”, Battah korostaa.
Yläluokan harrastus
Mahdollisuudet musiikin harrastamiseen ovat Azraqissa rajalliset. Tämä johtuu paikkakunnan syrjäisestä sijainnista, palvelujen vähäisestä määrästä ja tuntien etäisyydestä pääkaupunkiin Ammaniin – mutta myös luokkayhteiskunnan asettamista rajoitteista.
”Ihmiset elävät jatkuvassa selviytymistilassa: he tekevät kahta tai kolmea työtä vain elättääkseen perheensä. Musiikki on sellaisissa olosuhteissa monille luksustuote, johon heillä ei ole varaa.”
Nemat Battahin mukaan musiikki on Jordaniassa – kuten muuallakin – suurelta osin hyvätuloisen yläluokan harrastus. Lähes puolet Azraqin väestöstä on pakolaisia, joiden asema yhteiskunnassa on heikko.
”Ihmiset elävät jatkuvassa selviytymistilassa: he tekevät kahta tai kolmea työtä vain elättääkseen perheensä. Musiikki on sellaisissa olosuhteissa monille luksustuote, johon heillä ei ole varaa.”
Pakolaiset eivät ole keskenäänkään tasa-arvoisia, sillä Azraqin pakolaisleirin asukkaista vain osalla on lupa käydä kaupungissa. Tällainen status on niillä lapsilla ja nuorilla, joiden kanssa Sibelius-Akatemia työskentelee yhteisökeskuksessa.
”Monilla muilla taas ei ole asemaa, joka sallisi elämää leirin ulkopuolella ilman erityistä lupaa”, Battah kertoo.
Suomalaista kansanmusiikkia syyrialaislapsille
Niille lapsille ja nuorille, jotka kaupunkiin pääsevät, Sibelius-Akatemia järjestää musiikkityöpajoja. Niissä lapset saavat etsiä musiikillista identiteettiään. Työpajojen sisältö räätälöidään akatemian monimuotoisen opiskelijaryhmän taustojen, kulttuurien ja erikoistumisten pohjalta.
Kuukausi sitten Jordaniasta palanneessa ryhmässä oli opiskelijoita Suomen lisäksi Etelä-Afrikasta, Taiwanista, Syyriasta, Turkista ja Latviasta.
”Jokainen opiskelija toi mukanaan yhden tai kaksi laulua kulttuuristaan. Työpajat rakentuivat niiden ympärille. Lauloimme yhdessä, harjoittelimme rytmiikkaa kappaleiden pohjalta ja ennen kaikkea tutustuimme eri kulttuurien musiikkiin”, Nemat Battah kertoo.
Akatemiaopiskelijat ovat vierailleet Jordaniassa vuodesta 2022.
Yksi ensimmäisen kerran Azraqissa vierailleista on harmonikansoittaja Viivi Maria Saarenkylä, joka on jo valmistunut Global Music –ohjelmasta. Saarenkylä on muun muassa voittanut harmonikkaa ja saamelaista joikua yhdistelevän Vildá-yhtyeensä kanssa Euroopan unionin Music Moves Europe -palkinnon.
Saarenkylä kertoo aloittaneensa kansantanssin kolmevuotiaana. Sen inspiroimana hän toi Azraqin lapsille tutustuttavaksi musiikkia omasta lapsuudestaan.
”Uskon, että olemme onnistuneet pienessä ajassa tarjoamaan näille lapsille jotain uutta ja jännittävää – niin yhteisiä ja jaettuja hetkiä kuin myös yksilöllisiä onnistumisen kokemuksia. Se on todella arvokasta kriisejä kokeneille lapsille ja itse asiassa kenelle hyvänsä.”
”Valitsin kaksi suomalaista kansanlaulua, joiden tahtiin olen itse pienenä tanssinut. Lapsista oli erityisen hauskaa opetella laulujen sanoja täysin vieraalla kielellä. Kieliä, joilla lapset pääsivät laulamaan, taisi kertyä viikossa ainakin viisi”, Saarenkylä kertoo.
Uusiin ihmisiin tutustuminen oli Saarenkylän mukaan lapsille jännittävää, mutta intoa uuden oppimiseen heillä oli yllin kyllin.
”Lapset totta kai tunsivat jo lähtökohtaisesti toisensa, mutta käytimme paljon aikaa ryhmäytymiseen. Musiikki on paitsi hyvä keskusteluyhteyden avaaja, myös luonteva tapa päästä kertomaan omista kulttuureista.”
Saarenkylän mielestä oli palkitsevaa huomata, miten alkujännityksen jälkeen lapset osallistuivat koko akatemian vierailun ajan musisointiin ennakkoluulottomasti ja ”suurella sydämellä”.
”Uskon, että olemme onnistuneet pienessä ajassa tarjoamaan näille lapsille jotain uutta ja jännittävää – niin yhteisiä ja jaettuja hetkiä kuin myös yksilöllisiä onnistumisen kokemuksia. Se on todella arvokasta kriisejä kokeneille lapsille ja itse asiassa kenelle hyvänsä.”
Ei länsimaista esitelmöintiä
Musiikkityöpajojen yhteydessä sekä Viivi Maria Saarenkylä että Nemat Battah panivat merkille eroja eri ikäisten lasten välillä. Siinä missä pienimmät lapset ottivat kaiken uuden avosylin vastaan, saattoivat erityisesti teini-ikäiset pojat olla sukupuolirooleista johtuen varautuneempia.
”Joissain kulttuureissa pojat oppivat jo nuorena, että vaikkapa tietyllä tavalla tanssiminen ei ole miehekästä. Mukanamme ollut palestiinalainen miesopiskelija pystyi kuitenkin läsnäolollaan rohkaisemaan poikia, minkä seurauksena he pystyivät heittäytymään, laulamaan ja nauttimaan oman kulttuurinsa musiikista”, Battah kertoo.
Hän korostaa, että työpajoissa ei ole tarkoitus koetella kenenkään rajoja, vaan muovata yhdessä tekemisestä kaikille miellyttävää.
”Ei olisi tarkoituksenmukaista velvoittaa ketään nuorta, jolla on jo valmiiksi hankalaa, tekemään mitään heille epämukavaa”, Battah sanoo.
”Vielä vähemmän projektissa on kyse siitä, että ’nyt me täältä lännestä tulemme näyttämään, miten teistä tulee onnellisempia’.”
Saarenkylä muistaa, että tietystä varautuneisuudesta huolimatta samaiset teinipojat olivat hyvinkin innostuneita oppimaan nimenomaan oman kulttuurinsa musiikista. Sen ikäisillä oman identiteetin tutkiskelu ja kiinnostus taustaansa kohtaan olivat jo edenneet pidemmälle.
”Vaikka nuorilla oli jonkinlainen pääsy musiikkiin älylaitteiden kautta, ei heillä aiemmin ollut eväitä harrastaa oman kulttuurinsa musiikkia. Sitten, kun ryhmämme yhtäkkiä tuli paikalle, nuorilla olikin opettajia, jotka osasivat opastaa heitä oman kulttuurinsa musiikissa”, Saarenkylä sanoo.
”Se oli monelle innostavaa ja uutta.”
Yhteistyöllä jatkuvuutta
Global Music –opiskelijat käyvät Azraqissa kerran vuodessa ja viipyvät siellä noin viikon ajan. Nemat Battahin ja Viivi Maria Saarenkylän mukaan olisi tärkeää, että toiminta pyörisi ja lapsilla olisi pääsy musiikkiin myös silloin, kun Sibelius-Akatemian opiskelijat eivät ole läsnä.
Yhtenä tavoitteena onkin ollut syventää yhteistyötä paikallisten muusikoiden ja opettajien kanssa.
”Olemme yrittäneet löytää paikallisen opettajan, joka pystyisi ylläpitämään jatkuvaa musiikin opetusta. Rahan puute on ollut hidaste, minkä lisäksi Jordaniassa vallitsee kulttuuri, jossa musiikkikasvatuksen merkitystä ei tunnisteta muiden oppiaineiden rinnalla”, Battah kertoo.
”Tämä trendi on havaittavissa ihan kaikkialla maailmassa. Ihmisiä ei ole helppoa vakuuttaa siitä, mikä arvo kulttuurikasvatuksella on.”
