Afrikassa puhutaan paria tuhatta eri kieltä, mutta lapset käyvät koulua enimmäkseen englanniksi, ranskaksi tai portugaliksi. Äidinkielellä saatetaan leikkiä ja laulaa esikoulussa, mutta sen jälkeen opiskellaan entisten siirtomaaisäntien kielillä, joita eivät edes lasten opettajat aina hallitse.
H. Ekkehard Wolff. Language and Development in Africa: Perceptions, Ideologies and Challenges. Cambridge University Press, 2016.
Tuloksena on laadutonta opetusta ja heikkoja oppimistuloksia, kirjoittaa sosiolingvistiikan professori H. Ekkehard Wolff kirjassaan Language and Development in Africa.
”Vieraiden kielten oppiminen edellyttää oman äidinkielen hallintaa”, hän muistuttaa.
Puolikielinen ja heikosti koulutettu afrikkalaisten enemmistö jää yhteiskuntiensa laitamille, kun taloudellinen ja poliittinen valtaa keskittyy pienelle eliitille, joka taitaa entisen siirtomaahallinnon kielen. Vain se kykenee kouluttautumaan maailman valtakielillä ja omaksumaan modernia tietoa ja teknologiaa.
Wolffin mielestä afrikkalaisten yhteiskuntien kestävä kehitys vaatii afrikkalaisten kielten käyttämistä kaikessa opetuksessa, myös yliopistoissa. Ei ole mitään tutkimuksessa todennettuja esteitä luoda, omaksua ja jakaa nykyaikaista tietoa ja teknologiaa afrikkalaisilla kielillä, professori huomauttaa.
”Afrikkalaisten ei pidä vain passiivisena vastaanottaa muiden tuottamaa tietoa vaan osallistua sen tuottamiseen tasaveroisesti muiden kanssa”, Wolff kirjoittaa.
Monet kielet ja kulttuurit ovat afrikkalaisille arkea. Jo nyt Itä-Afrikassa käytetään laajasti swahilia ja Nigeriassa alueellisia valtakieliä hausaa, jorubaa ja iboa. Myös pienten kielten arvostaminen lisäisi yhteenkuuluvuutta yhteiskunnissa ja siten demokratiaa, Wolff toteaa.
Omakielinen koulutus vaatii poliittista tahtoa ja rahaa. Opetussuunnitelmat tulee uudistaa ja opettajille tarjota koulutusta. Tarvitaan myös tutkimusta ja kustannustoimintaa. Monia afrikkalaisia kieliä puhutaan useissa valtioissa, jolloin kaikki hyötyvät yhteistyöstä, Wolff uskoo.
TEKSTI TIINA KIRKAS
Keskiluokka ei pelasta Afrikkaa
Henning Melber (toim.). The Rise of Africa’s Middle Class. Myths, Realities and Critical Engagements. ZedBooks, 2016.
Joukko asiantuntijoita, politiikkoja ja kansalaisia keskusteli Afrikan keskiluokasta ja sen kasvavasta ostovoimasta kesäkuussa 2013 Ghanan pääkaupungissa Accrassa.
Maailmanpankin edustaja esitti, että keskiluokkaan kuuluisivat kaikki, jotka kuluttavat kahdesta kahteenkymmeneen Yhdysvaltain dollaria päivässä. Määritelmän mukaan lähes puolet ghanalaisista olisi tuolloin ollut keskiluokkaisia ja kaikista afrikkalaisista joka kolmas.
Ostoskeskukseen kokoontunut yleisö ei määritelmää hyväksynyt. Se huomautti, että lääkärit, virkamiehet ja yrittäjät voivat hyvinkin ansaita ja kuluttaa parikymmentä dollaria päivässä, mutta summalla ei kouluteta lapsia, tankata autoa eikä kerrytetä säästöjä.
”Jos kykenee hankkimaan kahden makuuhuoneen asunnon Accrasta, voi ehkä ajatella olevansa matkalla kohti keskiluokkaa”, eräs kiinteistönvälittäjä totesi.
Kirjassa The Rise of Africa’s Middle Class tutkijat kumoavat yleisen oletuksen, jonka mukaan Afrikassa keskiluokka kasvaa ja kulutuskysynnällään pelastaa mantereen talouden. He muistuttavat, että viime vuosien talouskasvu ei ole luonut keskiluokkaisia työpaikkoja vaan kasannut omaisuutta lähinnä pienelle rikkaiden ryhmälle.
Samaan aikaan köyhät ovat köyhtyneet entisestään.
Tutkijat myös huomauttavat, että keskiluokkaistuminen ei välttämättä muokkaa afrikkalaisista yhteiskunnista liberaaleja demokratioita. Yhteisen hyvän puolustaminen vaatii ideologista ja käytännön sitoutumista solidaarisuuteen ja sosiaaliseen oikeudenmukaisuuteen. Siitä Afrikassa ei ole takeita jo senkään takia, että ihmiset eivät perusta identiteettiään yhteiskunnalliseen luokkaan vaan esimerkiksi uskontoon, etniseen ryhmään tai kotiseutuun.
Ajatushautomo CGD:n selvityksen mukaan etenkin keskitulon ja matalan tulotason maissa naiset ja tytöt esitetään koulukirjoissa stereotyyppisissä rooleissa
Yli viidesosa EU:n jäsenmaiden viime vuonna kirjaamasta kehitysavusta ei todellisuudessa ollut kehitysapua vaan pääosin ukrainalaispakolaisten vastaanottokuluja, laskee AidWatch-raportti.
