Enää ei riitä, että kehitysmaan lapset pääsevät kouluun. Opetuksen pitää olla laadukasta, jotta lapset oppivat ja voivat kehittää yhteisöään.
Lokakuun aamu Mattlidenin ruotsinkielisessä koulussa Espoossa. Opettaja Ann-Sophie Österholm patistaa kolmannen luokan oppilaitaan harjoittelemaan kertotaulua itsenäisesti.
Hiljaa ei tarvitse olla, eikä paikallaan.
Oppituntia seuraa neljä opettajaa Saudi-Arabiasta.
Manar Aldhuwayhi, 35, johtaa tyttöjen peruskoulua pohjoisessa Sakakan kaupungissa. Tuttua hänelle on, että oppilaat istuvat ryhmissä, pöydät vastakkain, kuten Österholmin tunnilla.
Outoa taas on, että oppitunneilla saa kuljeskella, jopa juosta ja hyppiä.
Aldhuwayhi katselee, kuinka yksi pojista laskee kertotaulua ja keinuu isolla jumppapallolla. Tehtäviä saa ratkoa myös säkkituolissa. Toinen poika hakee kannettavan tietokoneen ja käyttää sähköistä opetusohjelmaa ensin istuinpaikallaan, sitten seisten sivupöydän ääressä.
Omituista on, että oppilaat saavat tuoda puhelimensa kouluun.
Omituista on sekin, että oppilaat saavat tuoda puhelimensa kouluun.
Aldhuwayhistä tuntuu, ettei opettaja voi keskittyä, jos ääntä ja kuljeskelua on liikaa. Muuten hän ihastelee suomalaista koulua, jossa on hänen mielestään paljon vapauksia.
Hän on yksi 117 opettajasta, joille Saudi-Arabian opetusministeriö kustansi puolen vuoden täydennyskoulutuksen Suomessa. Opettajat ovat perehtyneet Suomen koulujärjestelmään ja opetusmenetelmiin. Aldhuwayhi sanoo, että hän on oppinut paljon.
Hänestä suomalainen opettaja saa pitkälti päättää, miten opettaa, ja oppilas oppia sitä, mikä kiinnostaa. Saudi-Arabiassa on toisin.
Oppimisen esteitä
Saudi-Arabiassa opettajan pitää seurata tiiviisti oppikirjaa. Hän on pätevä, jos saa oppilaansa oppimaan sen ulkoa. Oppilas on etevä, jos hän muistaa oppimansa ulkoa.
Silti oppilas ei välttämättä ymmärrä lukemaansa.
Huolestuttavaa on, että valtaosa kehitysmaiden peruskoululaisista ei opi juuri mitään.
Sadat miljoonat lapset kasvavat aikuisiksi ilman perustaitoja, kuten kykyä laskea vaihtorahoja ja lukea lääkärin ohjeita. Osa lapsista elää konfliktin keskellä hauraissa valtioissa, toiset asuvat pakolaisleireillä. 61 miljoonaa lasta ei käy edes peruskoulua.
Juuri heille pitäisi tarjota laadukasta opetusta, jotta he pärjäisivät elämässä.
Tytöt jäävät usein kotiin, jos koulumatka on liian vaarallinen tai koulusta puuttuu erillinen käymälä naisille.
Monet lapset keskeyttävät peruskoulunsa, koska he eivät selviydy opinnoistaan. Jotkut ovat sairaita, aliravittuja tai vammaisia. Toiset kuuluvat etnisiin vähemmistöihin. Tytöt jäävät usein kotiin, jos koulumatka on liian vaarallinen tai koulusta puuttuu erillinen käymälä naisille.
Myös varallisuus jakaa lapsia menestyjiin ja häviäjiin.
Esimerkiksi käy Kamerun, jossa kotitaloudet on jaettu viiteen tuloluokkaan. Lähes joka 8. tyttö rikkaimmasta viidenneksestä oppii peruskoulussa riittävästi, jotta voi jatkaa opintojaan. Köyhimmästä viidenneksestä siihen pystyy vain joka 20. tyttö.
Yleensä kehitysmaiden köyhimmät lapset saavat vähiten oppimateriaaleja ja kehnointa opetusta. Sen vuoksi osa vanhemmista ei edes päästä lapsiaan kouluun.
Opettajilta puuttuu koulutusta, pedagogisia taitoja ja motivaatiota.
Kehitysmaissa opettajien osaamisella on enemmän merkitystä kuin vauraimmissa maissa. Silti esimerkiksi kuudennen luokan opettajat 14:ssä Saharan eteläpuolisessa valtiossa ylsivät lukemisessa keskimäärin samalle tasolle kuin etevimmät oppilaansa.
Hyötyä koulusta
Kolmannen luokan oppitunti on nähty. Rehtori Manar Aldhuwayhi ja opettaja Hana Alabdulhai etsivät Mattlidenin koulusta saudiarabialaiset kollegansa, jotka ratkovat kotitehtäviään.
Naiset juovat kotimaansa kahvia ja syövät taateleita.
”Ennen Suomeen lähtöä näin televisio-ohjelman, jossa kerrottiin, että suomalaisilla lapsilla on maailman lyhimmät koulupäivät eikä lainkaan kotitehtäviä”, Aldhwayhi toteaa.
Nyt on selvinnyt, etteivät ohjelman tiedot pitäneet paikkansa.
Saudi-Arabiassa on Suomen kaltainen koulujärjestelmä, paitsi tytöille ja pojille on omat koulunsa. Oppikirjat ja opetussuunnitelmat ovat lapsille yhtäläiset. Koulutus ei silti ole tasa-arvoista, sillä esimerkiksi vain tytöt opiskelevat kotitaloutta.
Alabdulhai, 39, kertoo sen. Hän opettaa englantia yläkoulussa itäisessä Qatifin kaupungissa.
Hänestä nuoret kaipaavat tietoa ja elämäntaitoja, kuten kykyä työskennellä ryhmässä ja ratkoa ongelmia. Koulussa he voimaantuvat. Oppivat kommunikointia, päättelyä, kriittistä ja luovaa ajattelua. Niitä tarvitaan yhä enemmän työelämässä, hän korostaa.
”Koulutus avaa mahdollisuuden työpaikkaan, hyvään palkkaan ja parempaan elämään.”
Manar Aldhuwayhi sanoo, että koulutus on tärkeää koko yhteiskunnalle.
”Koulutettu ihminen tekee työnsä hyvin. Hän voi keksiä uutta, analysoida, perustaa yrityksen, kehittää omia ja muiden taitoja. Yhteisö ja sen instituutiot vahvistuvat.”
Jokainen kehittyvä valtio tarvitsee laadukasta koulutusta, jotta voisi nousta köyhyydestä.
Esimerkiksi käy Vietnam, joka nousi kehitysmaasta alemman keskitulotason maaksi vuonna 2010. Vietnam on edistynyt harppauksin myös koulutuksessa. Vuonna 2012 Vietnam ylsi Saksan tasolle Pisa-tuloksillaan, jotka mittaavat 15-vuotiaiden osaamista.
Tulokset paremmiksi
Oppiminen on jokaisen yhteiskunnan avainkysymys. Niin sanoo Badr Alshammari, 37-vuotias yläkoulun englannin opettaja koillisesta Hailin kaupungista.
Hänestä on tärkeämpää opettaa kansalaistaitoja kuin tietoa.
”Mikä on tärkeämpää kuin kasvattaa häiriköstä kansalainen, joka noudattaa yhteiskunnan sääntöjä?”
”Mikä on tärkeämpää kuin kasvattaa häiriköstä kansalainen, joka noudattaa yhteiskunnan sääntöjä? Meillä opettajilla on siihen mahdollisuus, ja se vaikuttaa yhteiskuntaan.”
Alshammari istuu Mattlidenin koulun ruokasalissa, syö kanakeittoa.
Hänen vieressään ruokailee Mazen Alharbi, 37-vuotias yläkoulun rehtori läntisestä Madinahin kaupungista. Hänestä kouluissa pitäisi oppia taitoja, joita yhteiskunta kulloinkin tarvitsee. Joskus enemmän kriittistä ja luovaa ajattelua, toisinaan teknisiä taitoja.
Kumpikin ovat miehiä ja opettavat vain poikia.
Alshammari sanoo, että Saudi-Arabiassa tytöt menestyvät koulussa paremmin kuin pojat.
”Opetus on perinteistä luennointia. Oppilaat ovat passiivisia, kuuntelevat. Heidän pitää vain muistaa oppimansa ja käydä kokeissa. Sen on muututtava. Oppilaita pitää ohjata kriittisiksi ajattelijoiksi, jotka osaavat ratkaista ongelmia, kuten Suomessa.”
Alshammari tietää, miten opetusta tulisi muuttaa.
”Opettajille enemmän vapautta ja mahdollisuus vaikuttaa opetussuunnitelmiin.”
Mutta sekään ei aina auta. Suomessa on hyvinkoulutettuja opettajia, jotka saavat räätälöidä opetuksensa oppilaiden tarpeiden mukaan. Etelä-Afrikassa yritettiin vastaavaa, mutta se ei toiminut, koska opettajat olivat huonosti koulutettuja, epämotivoituneita ja heikosti johdettuja.
Maailmanpankin raportissa luetellaan keinoja, joilla oppimista voi tehostaa.
Oppilaat oppivat, jos he tuntevat menestyvänsä.
Oppiminen pitää ottaa vakavasti. Tuloksia on mitattava, jotta tietäisi, mitä ja miten oppilaita tulisi opettaa ja ketkä kaipaavat enemmän opetusta. Opettajat ja rehtorit tarvitsevat yksilöllistä ja innostavaa koulutusta. Oppilaat oppivat, jos he tuntevat menestyvänsä.
Oppilaat tarvitsevat myös ajanmukaisia opetusmateriaaleja, kuten tietokoneita. Kouluruokaa, motivointia vanhemmilta, alhaisempia koulutuskustannuksia.
Lisää eriarvoisuutta
Vuoden 2014 Global Education Monitoring Report oli hätähuuto laadukkaan oppimisen puolesta. Raporttia julkaisee YK:n kasvatus-, tiede- ja kulttuurijärjestö Unesco.
Maailma oli kehittynyt, ja oppimisen merkitys oli korostunut.
”On tietokoneita, digitalisaatiota, tekoälyä. Oppimisesta on tullut vaativaa”, ulkoministeriön opetusalan neuvonantaja Satu Pehu-Voima toteaa.
Unescon raportti osoitti hänestä sen, että koulutuksessa oli aika siirtyä oppilaiden määrästä laadun kehittämiseen. Kehitysmaissa oppilasmäärät alkoivat kasvaa voimakkaasti 2000-luvulla. Etiopiassa oppilaiden määrä on nelinkertaistunut, Tansaniassa kaksinkertaistunut.
Joka neljäs kehitysmaan nuori ei osaa lukea edes yhtä kokonaista lausetta.
Silti joka neljäs kehitysmaan nuori ei osaa lukea edes yhtä kokonaista lausetta.
Vain joka viides köyhä lapsi Saharan eteläpuolisessa Afrikassa oppii peruskoulussa lukemisen ja laskemisen perustaidot. Lapsia, jotka eivät opi koulussa, on 250 miljoonaa. Heidän opetukseensa kuluu turhaan 110 miljardia euroa vuodessa. Maailmassa on 37 valtiota, jotka menettävät vähintään puolet peruskoulutukseen käytetyistä rahoista pelkästään siksi, että lapset eivät opi kouluissa.
Unescon raportissa lääkkeeksi tarjotaan hyviä opettajia. Opettajia on koulutettava, parhaat kyvyt houkuteltava alalle. Heidän kuuluu sijoittua alueille, joissa kaikki lapset eivät pääse kouluun.
Muuten lukutaidottomien määrä maailmassa kasvaa.
Muuten kaikki kehitysmaiden köyhimmät nuoret naiset osaavat lukea vasta vuonna 2072. Valtiot menettävät myös paljon rahaa, sillä laadukas koulutus kaikille nostaa bruttokansantuotetta 23 prosentilla asukasta kohden 40 vuodessa.
Avain hyvinvointiin
Kohta puoli vuotta on kulunut, ja Manar Aldhwayhi palaa kotiinsa Sakakaan. Hänestä Suomessa on rentoa, kun taas Saudi-Arabiassa rehtorin, opettajan ja oppilaan suhteet ovat autoritaarisia.
Ehkä tärkein tuliainen on, että oppilas oppii, jos voi hyvin.
”Silloin lapsi tuntee itsensä hyväksytyksi.”
Hän tietää, että kun oppii, oppimisesta tulee hauskaa. Saa taitoja, joista työnantajat maksavat. Vaurastuu, voi huolehtia itsestään ja läheisistään. Hyväksyy toisenlaisuutta, ymmärtää demokratian merkityksen. Selviytyy paremmin, jos kohtaa odottamattomia muutoksia.
Kun kaikilla on mahdollisuus oppia, kansankunnasta tulee kyvykäs.
Silloin tuottavuus kasvaa ja valtio vaurastuu. Köyhyys ja eriarvoisuus vähenevät.
Voi käydä kuin Vietnamille, joka ylsi Saksan tasolle Pisa-tuloksissa. Viimeistään silloin poliittiset päättäjät havahtuvat. He panostavat laadukkaasen oppimiseen, joka on avain yhteiskunnan hyvinvoinnille.
TEKSTI PÄIVI ÄNGESLEVÄ
KUVA LIISA TAKALA
Kirjoittaja on vapaa toimittaja.
