Leikin kautta oppimisessa auttoi muistipeli, josta myös pakolaisleirien opettajat innostuivat.
”Lähes kahden vuoden koulusulku Ugandassa oli juuri päättynyt, kun aloitin Opettajat ilman rajoja -verkoston vapaaehtoisena opettajana Kirkon Ulkomaanavun kouluissa.
Työskentelin aluksi yläkouluissa Bidibidin pakolaisasutusalueella, Ugandan suurimmassa leirissä. Asukkaita siellä oli reilut 270 000. Kouluja oli viitisenkymmentä. Valtaosa oppilaista oli Etelä-Sudanista, ja opetuskielenä oli englanti.
Olin hellinyt ajatusta vastavuoroisesta oppimisesta.
Ugandalaisessa luokassa voi olla jopa 200 oppilasta, joukossa myös lapsia, joilla on vammoja tai oppimisvaikeuksia. Seuraisin oppitunteja, tarkkailisin inkluusiota. Antaisin palautetta opetuksen laadusta. Itse oppisin ison ryhmän hallintaa ja ongelmanratkaisua.
Harjoittelisin opettajien kanssa myös oppimista leikin ja ryhmätöiden kautta. Niiden avulla lapset oppivat tekemään yhteistyötä ja ratkaisemaan ongelmia.
OPPITUNTIEN JÄLKEEN kysyin opettajilta, mikä meni hyvin ja missä he voisivat kehittyä. Vastaukset yllättivät. Opettajat eivät osanneet arvioida itseään vaan kertoivat, että ryhmät ovat liian isoja, opettajista on pulaa, palkka on liian pieni.
Opettajat olivat hyvin innokkaita kehittämään taitojaan.
Opettajat olivat silti hyvin innokkaita kehittämään taitojaan.
Ehdotin, että palautetta voisi kysyä oppilailta. Oppilas nostaisi peukun ylös, jos oli ymmärtänyt opetuksen, ja laskisi alas, jos asia pitäisi kerrata.
Leikin kautta oppimisessa otin avuksi muistipelin. Olin tehnyt sanaparit valmiiksi. Niiden avulla oppilaat voisivat harjoitella synonyymeja, laajentaa sanavarastoaan. Levitin kortit pöydälle ja näytin opettajille, kuinka parit muodostuvat.
Opettajat hämmentyivät. Heillä oli vaikeuksia ymmärtää peliä. He eivät myöskään tajunneet, kuinka voisivat käyttää peliä oppiaineensa opetuksessa.
SILLOIN OIVALSIN, mistä oli kyse. Opettajat ovat lasten ainoa tietolähde. Oppikirjoja ei ole, internet ei ole yleisesti käytössä. Silti lasten pitäisi oppia ajattelemaan kriittisesti, ratkaisemaan ongelmia, kyseenalaistamaan ja soveltamaan tietoa.
Muistipelin avulla tajusin, kuinka vaikeaa tiedon soveltaminen oli opettajille. Jos he eivät osaa soveltaa tietoa, miten he voivat opettaa sitä lapsille?
Vähitellen opettajat keksivät ratkaisuja. Yksi järjesti vasempaan riviin sanat ja oikealle niiden synonyymit. Toinen käänsi kortit sanapuoli ylöspäin, jolloin parit oli helppo löytää. Mikäs siinä, ajattelin. Helpoin versio toimisi esimerkiksi lapsille, joilla on vaikeuksia oppia.
Ehkä opettajat löytäisivät tapansa soveltaa kortteja opetuksessa.
Itse opin paljon. Kolmenkymmenen oppilaan luokka ei tunnu pahalta, kun näki, kuinka hyvin sadan oppilaan luokka voi toimia. Pidin erityisesti siitä, kuinka kauniisti opettajat puhuivat lapsille ja kuinka kunnioittavasti lapset vastasivat. Siinä meillä Suomessa on opittavaa.”
Lue lisää: Julian Blom oppi avustustyössä huolehtimaan myös itsestään
Lue lisää: Elina Kostiainen oppi Sudanissa, kuinka vaikeaa on siirtyä sotilashallinnosta demokratiaan