Tavoite on parantaa opetuksen laatua ja houkutella nuoria opettajiksi.
Suomen kehitysyhteistyöllä tuetaan Ukrainan kansallista peruskoulu-uudistusta. Työ käynnistyy maaliskuussa, ja Suomen puolesta sitä johtaa Helsingin yliopiston Viikin normaalikoulun pitkäaikainen lehtori Arto Vaahtokari.
Nelivuotisen hankkeen tavoite on parantaa Ukrainan perusopetuksen laatua ja mainetta. Perinteisen tietojen opettamisen sijaan tarkoitus on oppia ajattelun ja toimimisen taitoja, Vaahtokari sanoo.
Kehittämisalueita ovat opettajankoulutus, opetussuunnitelmat sekä oppimisympäristöt ja -aineistot.
Kehittämisalueita ovat opettajankoulutus, opetussuunnitelmat sekä oppimisympäristöt ja -aineistot.
Yhteistyö käynnistyy Ukrainan hallituksen aloitteesta.
”Suomen opetussektorilla on erinomainen maine, ja maamme koululaitos kiinnostaa paikallisia”, Vaahtokari sanoo.
Oppiminen nykyaikaan
Hankkeessa kaikki Ukrainan 1.–4. luokkien opettajat perehtyvät osaamisperusteiseen opetussuunnitelmaan.
Koulutus tavoittaa kymmeniä tuhansia alakoulun opettajia, hankkeen kansallinen johtaja Roman Shyyan laskee.
”Tavoite on opastaa opettajia oppimateriaalien ja lähdeaineistojen monipuoliseen käyttöön sekä sähköisten resurssien haltuunottoon. Opettajat saavat valmiuksia hyödyntää aineistoja, jotka sopivat heidän opetusmenetelmiinsä.”
Ukrainan opetusministeriö suunnittelee kansallisen sähköisen oppimisportaalin perustamista.
Shyyan kaipaa opettajille lisää akateemista vapautta ja oikeutta päättää oman työnsä sisällöstä ja toimintatavoista. Nykyisin opettajan työtä säätelevät perinteiset toimintatavat ja ulkoa annetut säännöt, jotka jättävät vain vähän henkilökohtaista liikkumavaraa työn organisointiin.
Shyyan omaksuisi Suomesta myös nuorten opettajien mentorointikäytännön.
”Opettajan työhön tarvitaan luottamuksen kulttuuria.”
”Opettajan työhön tarvitaan luottamuksen kulttuuria.”
Lisäksi hanke pyrkii lisäämään opettajankoulutuksen houkuttelevuutta muuttamalla sen sisältöjä ja menetelmiä. Samalla opettajille luodaan urapolku.
Haasteena on kuitenkin matala palkka, joka ei innosta nuoria opiskelemaan opettajaksi.
Koulun ja kodin yhteistyötä
Olennainen osa hanketta on tiedottaa perusopetuksen uudistuksesta suurelle yleisölle ja etenkin koululaisten vanhemmille.
”Heidät on saatava mukaan muutokseen ja kiinnostumaan siitä. Myönteinen vastaanotto on tärkeää”, Roman Shyyan sanoo.
Tavoitteena on lisätä kodin ja koulun yhteydenpitoa ja saada suoraa palautetta uudistuksesta. Esimerkiksi Ukrainan posti tarjoaa vanhemmille mahdollisuuden lähettää kirjeen lapsensa opettajalle.
”Koulun ja kodin tiivistyvä yhteydenpito auttaa vanhempia ymmärtämään, mistä koulu-uudistuksessa on kyse. Siten heidän on helpompi tukea muutosta”, Shyyan tiivistää.
TEKSTI MAARIT UBER
KUVA JUKKA TULIVUORI
Kirjoittaja on vapaa toimittaja.