Jarmo Sareva oppi, että YK:ssa asiat eivät ole sitä, miltä ne näyttävät.
”Olin työskennellyt pitkälti toistakymmentä vuotta YK:ssa ja ylipäätään aseidenriisunnan parissa, kun minut valittiin YK:n aseidenriisuntatutkimusinstituutin UNIDIRin johtajaksi Geneveen.
Tärkein työni oli soveltaa uutta talous- ja henkilöstöhallintojärjestelmää.
UNIDIR toimii lähes täysin länsimaiden vapaaehtoisella rahoituksella. YK maksaa vain johtajan palkan. Muita työntekijöitä oli viitisentoista. YK ei ollut nimittänyt heitä virkoihinsa, vaan työstä oli sovittu suoraan UNIDIRin kanssa. He olivat B-luokan YK-virkamiehiä. Siksi UNIDIRin työtehtävät laitettiin YK:ssa avoimeen hakuun, ja niistä useisiin tuli kymmeniä hakemuksia.
Rekrytointi YK:ssa on painajaismaista. Se vie aikaa ja on byrokraattista.
’Jos paha nero olisi kehittänyt rekrytointijärjestelmän, hän ei olisi kyennyt siihen, mitä YK on luonut.’
Pinnallisesti rekrytointi on läpinäkyvää ja asiantuntemus ratkaisee. Tosiasiassa politiikka ja mantereet, ihmissuhteet ja suosikkijärjestelmä ratkaisevat. Jos apulaispääsihteeri haluaa suosikkinsa tehtävään, niin vaatimuksia kyetään aina kiertämään. Kuten eräs apulaispääsihteeri totesi: ’Jos paha nero olisi kehittänyt rekrytointijärjestelmän, hän ei olisi kyennyt siihen, mitä YK on luonut.’
Olisin halunnut palkata enemmän ihmisiä kehitysmaista. En voinut. Asiantuntemusta ei ollut, eikä työhön voinut tulla oppimaan. UNIDIRin rahoitus loppuu, jos rahoittajat eivät saa vastinetta rahoilleen. Pitää tutkia sitä, mitä kukin rahoittaja haluaa. Kun jotkut UNIDIRin johtokunnan jäsenet valittivat tutkimuksen aiheista, totesin, että ’te haluatte yksisarvisen, joka piereskelee sateenkaarta’.
UNIDIRin työntekijöistä tuli lopulta YK:n virkamiehiä. Se oli parasta.
Muuten olin turhautunut. Koin itseni byrokraatiksi, en asiantuntijaksi. YK:n periaatteet ovat hienoja mutta päätöksenteko hidasta, ja sitä on vain siedettävä. Vaikuttaminen itseään isompiin asioihin on rajallista, ja sekin tapahtuu ihmisten kautta. Siltikään ei voi luottaa, että asiat hoituvat.
Oivalsin Suomessa, kuinka hieno työkulttuuri meillä on.
Suomessa jokainen tekee työnsä, ja sanonta kuuluu ’työ tekijänsä palkitsee’. Ihmisiin voi luottaa. YK:ssa tuntui, että toinen teki palveluksen, jos hän hoiti työnsä. Ajatuksena oli, että annan sinulle jotain, että saan jotain. YK peilaa näin maailmaa, se on maailman peili.”
TEKSTI PÄIVI ÄNGESLEVÄ
KUVA SAMULI SIIRALA
Kirjoittaja on vapaa toimittaja.
