Maailman musiikkeja juhliva liike on monipuolistunut, ja tarjontaa riittää. Vaan etsimmekö elämyksistä eksotiikkaa vai aitoja kohtaamisia?
Harppu alkaa soida Vanhan ylioppilastalon edessä. Herkkä ääni on sekoitus klassista ja modernia, ja se kuuluu liikenteen yli vain vaimeasti, jos ei mene kiusallisen lähelle soittajaa.
”Kadulla pitäisi oikeastaan olla äänentoistolaite”, Natalia Castrillón sanoo.
Muutamat ihmiset ottavat kuvan naisesta ja harpusta, moni vilkaisee ohi kävellessään. Etenkin kitaroita kantavat nuoret hiljentävät uteliaina. Muutamat jäävät hetkeksi kuuntelemaan, mutta mieluiten Castrillónin selän taa, vaivihkaa.
”Instrumentin takana on aina ihminen, jonka kanssa voi vaihtaa ideoita ja kokemuksia.”
”Kulttuurien ja ihmisten kohtaaminen on minulle tärkeintä. Instrumentin takana on aina ihminen, jonka kanssa voi vaihtaa ideoita ja kokemuksia”, hän sanoo.
Helsingin kiireisessä keskustassa kohtaamiset jäävät vähäisiksi.
Castrillón on kolumbialainen ammattimuusikko, joka valmistui keväällä Sibelius-Akatemian Global Music -maisteriohjelmasta. Hän opettaa musiikkia ja esiintyy eri kokoonpanoissa. Samalla hän etsii uusia tiloja, joissa tehdä harppua tunnetuksi.
Kiistelty maailmanmusiikki
Natalia Castrillónin suorittaman opinto-ohjelman voisi suomentaa maailmanmusiikiksi, mutta käsite on kiistelty. Brittiläisissä musiikkipiireissä kehitettiin 1980-luvulla termi, jolla voitiin myydä levyjä, jotka eivät olleet länsimaista klassista eivätkä pop-musiikkia. Yhteen hyllyyn koottiin kaikki Indonesian gamelanista romanimusiikkiin ja Kolumbian cumbiaan.
Entisten siirtomaaisäntien tapa jaotella maailma meihin ja muihin ärsytti alun alkaenkin monia musiikin tekijöitä ”maailmalla”.
Tarkoitus oli hyvä, mutta entisten siirtomaaisäntien tapa jaotella maailma meihin ja muihin ärsytti alun alkaenkin monia musiikin tekijöitä ”maailmalla”. Sen alle niputettiin kaikenlaista.
”Ei kukaan vakavasti ajattele, että kyseessä olisi musiikkityyli. Se on ennemminkin tapa ajatella musiikkia”, sanoo Maailman musiikin keskuksen toiminnanjohtaja Jaana-Maria Jukkara.
Aikaisemmin termi oli poissulkeva, eli maailmanmusiikkia oli kaikki se, mitä me emme entuudestaan tunteneet. Nyt se on hyvinkin salliva kategoria, Jukkara sanoo.
”Siitä tässä liikkeessä on kysymys.”
Maailmanmusiikin liikkeeseen kuuluu tuhansia musiikkivaikuttajia ja tekijöitä kautta maailman. Se on myös kansainvälinen festivaaliverkosto. Jukkaran mukaan liike haluaa lisätä ihmisten ja kansojen välistä ymmärrystä.
Samaan pyrkii Global Music -koulutusohjelma, jossa ei kuitenkaan opetella soittamaan eri maiden musiikkia.
”Kyse on ennemmin siitä, miten kommunikoidaan ja tehdään musiikkia ihmisten kanssa, jotka tulevat eri kulttuureista”, Castrillón sanoo.
Hänen kurssikaverinsa tulivat Suomen lisäksi Bulgariasta, Latviasta, Irlannista, Tansaniasta, Yhdysvalloista, Tanskasta ja Espanjasta. Toisilla vuosikursseilla oli esimerkiksi nepalilaisia, kiinalaisia ja brasilialaisia opiskelijoita. He tulivat niin jazzin, folkin kuin klassisenkin musiikin parista.
Kolonialisti kulki nauhurin kanssa
Siirtomaa-ajalla maailmanmusiikki oli sitä, että länsimaiden tutkijat ja seikkailijat marssivat vieraiden kansojen luo nauhureineen. Dokumentoitiin, vaikututtiin ja usein myös varastettiin.
Nykyään maailmanmusiikki on piirun verran vastavuoroisempaa, sillä esimerkiksi Kolumbiasta ja Tansaniasta tullaan Suomeen opiskelemaan maailman musiikkeja.
Perinteinen musiikki päätyi osaksi läntistä populaarimusiikkia ilman, että alkuperäiset esittäjät kostuivat siitä lainkaan.
Jaana-Maria Jukkara tosin muistuttaa, että vielä parikymmentä vuotta sitten globaalissa etelässä asteltiin nauhurin kanssa. Perinteinen musiikki päätyi osaksi läntistä populaarimusiikkia ilman, että alkuperäiset esittäjät kostuivat siitä lainkaan.
Maailman musiikin keskuksen väki kiertää itsekin maailmalla mutta eri asenteella. Viimeisin kehitysyhteistyöhanke oli Tadžikistanissa, jossa kunnostettiin kaksi studiota ja koulutettiin ihmisiä käyttämään niitä.
Musiikin tallennus ja analyysi tehdään paikan päällä.
”Kehitysyhteistyömme punainen lanka on, että tuemme paikallista kulttuuria. Jos jotain lähdemme työstämään, se tapahtuu luottamuksen ja yhteistyön vallitessa”, Jukkara sanoo.
Etnosoi!, Womex ja muita tapahtumia
Maailman musiikin keskus juhlii paraikaa 40-vuotista taivaltaan. Se järjestää joka syksy Etnosoi!-festivaalin, jonka tänä vuonna avasi Espan lavalla Helsingissä Natalia Castrillónin ja Kamilla Haugaardin minimalistinen duo Kaminá.
Etnosoin ohjelmistossa ei kuulla valtavirtaan tai sen liepeille nousseita fuusiotyylejä, kuten konemusiikkia tai hiphoppia.
”Jos me emme musiikki-instituuttina huolehdi perinteisemmästä musiikista, niin kuka sitten. Meidän tarjontamme ei ole kovinkaan kaupallista”, Jaana-Maria Jukkara sanoo.
Muutoin modernimpaa maailmanmusiikkia on aika hyvin tarjolla ainakin Helsingissä. On useita tapahtumia, kuten Maailma kylässä -festivaali, Juhlaviikkojen Huvilateltta ja Nomads-festivaali. Flow’ssakin esiintyy joka vuosi jokin kiinnostava afrikkalainen bändi.
Tänä vuonna musiikin ystäviä hellitään erityisesti, kun lokakuussa Tampereella järjestetään alan kansainvälinen huipputapahtuma Womex.
Etnosoi!-tapahtumassa panostetaan tietoisesti vähemmistöryhmiin: eri vähemmistökansoihin, Suomen saamelaisiin, romaneihin ja maahanmuuttajiin.
Etnosoi!-tapahtumassa panostetaan tietoisesti vähemmistöryhmiin: eri vähemmistökansoihin, Suomen saamelaisiin, romaneihin ja maahanmuuttajiin. Joskus esiintyjät löytyvät tutkimushankkeista, ja usein he myös luennoivat tai vetävät työpajoja.
Suomessa etnomusikologinen tutkimus ja koulutus ovat viime vuosina vähentyneet. Esimerkiksi Tampereen yliopisto lakkautti alan tärkeimmän koulutusohjelmansa muutama vuosi sitten. Tämä korostaa Maailman musiikin keskuksen tutkimusroolia, Jukkara sanoo.
Keskuksen toimisto sijaitsee Helsingissä Hämeentiellä, ja tutkijat ja muut kiinnostuneet voivat tutustua aukioloaikoina sen kirjastoon ja arkistoon. Keskuksen verkkosivuilla on myös artistikatalogi Suomessa asuvista eri maalaisista muusikoista. Näin muutkin tapahtumajärjestäjät voivat laajentaa tarjontaansa.
Etsimmekö eksotiikkaa?
”Toivoisin, että maailmanmusiikkia ei ajateltaisi vain eksoottisena asiana. Olisi hyvä kiinnostua siitä, kuka erikoisen instrumentin takana on ja nähdä mahdollisuus kulttuurien kohtaamiseen”, Natalia Castrillón sanoo.
Hän uskoo, että Kolumbiaan tulevat eurooppalaiset tai yhdysvaltaiset matkaajat etsivät eksotiikka. Häntäkin eksotisoidaan.
”Olen kolumbialainen harpisti Suomessa – se herättää paljon huomiota.”
”Olen kolumbialainen harpisti Suomessa – se herättää paljon huomiota.”
Castrillón myöntää, että hänestäkin on kiinnostavaa tiirailla entuudestaan tuntemattomia instrumentteja ja kuulla uusia ääniä.
Mutta erityisesti hän nauttii kohtaamisista. Maailmanmusiikin konserteissa on tapana, että keikan jälkeen muusikot jalkautuvat yleisön pariin juttelemaan, kun taas klassisen tai pop-musiikin esittäjä useimmiten katoaa lavan taakse.
”Olen itsekin vaihtanut ajatuksia monien muusikoiden kanssa”, Castrillón sanoo.
Muusikot myös pitävät työpajoja koululaisille ja opettavat Sibelius-Akatemiassa vierailujensa aikana.
Usein suomalaisetkin uskaltautuvat juttusille vieraiden kanssa. Kun on varta vasten tultu paikalle ja vaikututtu musiikista, moni rohkenee ainakin tervehtiä artisteja.
Se palkitsee myös esiintyjiä.
TEKSTI ESA SALMINEN
KUVA EEVA ANUNDI
Kirjoittaja on vapaa toimittaja.
