Energia
Valtiot tukivat fossiilienergiaa ennätyssummalla
Kansalaisten energialaskuja kevennettiin yli tuhannella miljardilla dollarilla viime vuonna. Kansainvälisen energiajärjestön IEA:n mukaan tuet eivät ole hyödyttäneet köyhimpiä ihmisiä.
Hiiletöntä maailmaa ei luoda vuosissa vaan vuosikymmenissä
Vauras elämäntapa perustuu vielä pitkään hiilellä tuotettuun lämpöön, öljyllä kulkevaan tavaraliikenteeseen ja maakaasusta jalostetulla typpilannoitteella tuotettuun ruokaan, kirjoittaa Vaclav Smil tuoreessa kirjassaan.
Korruptio ja anastukset piinaavat öljyalaa
Öljyteollisuuteen liittyy paljon erilaista rikollisuutta, kuten varkauksia, korruptiota ja ympäristörikoksia. Uusimpana uhkana ovat öljy-yrityksiin kohdistuvat kyberhyökkäykset.
Turkanan tuulipuisto on vaikuttanut paikallisyhteisöjen elämään
Afrikan suurin tuulipuisto Keniassa on tuonut Turkanajärven alueelle monia kehitysvaikutuksia. Kehitysrahoituslaitos Finnfund ilmoitti maaliskuussa myyvänsä osuutensa tuulipuistosta.
Afrikka sähköistyy
Kotitaloudet, yritykset, maatalous ja liikenne tarvitsevat kestävästi tuotettua sähköä. Eniten sähköä käyttäviä kotitalouksia on Afrikan pohjoisosien valtioissa sekä Ghanassa, Gabonissa ja Etelä-Afrikassa.
Puhuiko joku linnuista?
Jokaisella lajilla on oma tärkeä paikkansa luonnon ekosysteemeissä. Siksi ei ole samantekevää, miten niin tarpeellista vihreää siirtymää toteutetaan.
Afrikka hyötyy auringosta
Vielä Afrikassa kulutetaan henkeä kohden vähemmän energiaa kuin muilla mantereilla. Ripeä väestönkasvu muuttaa tilannetta tulevina vuosikymmeninä.
Uudet öljy- ja maakaasuhankkeet uhkaavat ilmastotavoitteita
Fossiilienergiaa tuottavat yritykset ovat aloittaneet jo lähes 200 uutta hanketta, jotka tuottaisivat ylimääräisiä globaaleja kasvihuonepäästöjä 18 vuoden edestä.
Halu rikastua houkuttelee kryptovaluuttojen pariin
Nigeriassa joka toinen vaihtaa kryptovaluuttoja säännöllisesti. Joku voi vaurastuakin, mutta ympäristö maksaa valuuttojen louhinnasta kovan hinnan.