Metsä
Ilmastonmuutosta torjutaan istuttamalla lisää metsää
Nykymetsien parantuvan hoidon lisäksi maapallo tarvitsee vajaapuustoisten ja täysin puuttomien alueiden uudelleen metsitystä, kirjoittaa metsäasiantuntija Veli Pohjonen ilmastometsityksen mahdollisuuksia esittelevässä teoksessa.
Kiistaa päästökompensaatiosta
Kansainvälinen tutkimus lyttää maailman suurimman päästökompensaatioyrityksen toiminnan. Ala pyrkii eroon ongelmistaan uuden standardin avulla.
Vastuullinen metsäyritys osallistaa paikalliset mukaan työhön
Finnfund on sijoittanut metsäyhtiö NFC:hen, joka kasvattaa metsää kestävällä tavalla Ugandassa ja Tansaniassa.
Globaali metsäkato hidastumassa
Metsää menetettiin 2010-luvulla hitaammin kuin edellisellä vuosikymmenellä. Trooppiset metsät ovat yhä suurimmassa vaarassa.
Ruoantuotanto koettelee planeetan rajoja
Tuoreen raportin mukaan jopa puolet ihmiskunnan taloudellisesta tuotannosta on vaarassa, jos maaperän, vesivarantojen ja luonnon monimuotoisuuden huonoon hallintaan ei puututa ajoissa.
Kaikki kärsivät, kun vedenkierto häiriintyy
Kenian Taitavuorilla hakataan metsää ja raivataan peltoalaa. Seurauksena alankomaiden kylät kärsivät vesipulasta.
Miten Afrikan sademetsät torjuvat ilmastonmuutosta? Viisi vastausta Afrikan sademetsistä
Amazonin sademetsä tunnetaan Afrikan sademetsiä paremmin, mutta ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi Afrikan sademetsät ovat aivan yhtä tärkeitä.