Ruokaturva
Kiertotalous pelastaa maailman
Kiertotaloudessa kuluttamisesta ei tarvitse kokonaan luopua, koska se perustuu jakamiseen, uudelleenkäyttöön, uudelleenvalmistukseen ja kierrätykseen, kirjoittaa Pasi Nokelainen uudessa tietokirjassaan.
Nälkä vaivaa etenkin Afrikkaa
Aliravitsemus oli hyvää vauhtia vähenemässä maailmassa, kun koronaviruspandemia sulki työpaikat, hyydytti kaupan ja vei toimeentulon miljoonilta ihmisiltä. Afrikassa konfliktien ja sään ääri-ilmiöiden ohella Venäjän hyökkäyssota Ukrainassa on heikentänyt entisestään ruokaturvaa, kun energia ja lannoitteet ovat kallistuneet ja tuontivilja jäänyt Mustanmeren satamiin.
Ruokaturva paranee lisäämällä omaa tuotantoa
Globaalin etelän olisi kehitettävä ja monipuolistettava omaa ruoantuotantoaan. Se vaatii paljon kansainvälisiä ja paikallisia investointeja, sanoo Kansainvälisen maatalousrahaston IFADin johtaja Álvaro Lario.
YK leikkaa ruoka-apua miljoonilta
Perinteiset avunantajamaat ovat vähentäneet tukeaan Maailman ruokaohjelmalle WFP:lle. Leikkaukset uhkaavat syventää nykyisiä humanitaarisia kriisejä.
Kestävän kehityksen tavoitteet ovat aikataulustaan jäljessä
YK:n vuodelle 2030 asettamat kestävän kehityksen tavoitteet eivät näytä toteutuvan määräaikaan mennessä. Noin viidesosa pienemmistä alatavoitteista on aikataulussa tai jo saavutettu.
Hiiletöntä maailmaa ei luoda vuosissa vaan vuosikymmenissä
Vauras elämäntapa perustuu vielä pitkään hiilellä tuotettuun lämpöön, öljyllä kulkevaan tavaraliikenteeseen ja maakaasusta jalostetulla typpilannoitteella tuotettuun ruokaan, kirjoittaa Vaclav Smil tuoreessa kirjassaan.
Taliban vaikeuttaa terveydenhoitoa Afganistanissa
Ääri-islamilaisen Talibanin paluu valtaan haastaa kansainvälisten järjestöjen toimintaa Afganistanissa. Julkiset terveyspalvelut ovat taas käynnistyneet, mutta jatkuvat sääntömuutokset hankaloittavat avustustyötä.
Ilmastonmuutos siirtää vehnänviljelyä pois Afrikasta
Uusista kuumuutta kestävistä vehnälajikkeista toivotaan pelastusta päiväntasaajan lähellä tapahtuvalle viljelylle.
Tieto maaoikeuksista ehkäisee riitoja Etiopiassa
Etiopiaan rakennettiin ajantasainen maarekisteri Suomen tuella. Maan hallintaoikeuksien selkeys parantaa etenkin pienviljelijöiden asemaa.