Sisällissodassa maineensa ryvettänyt Etiopia hakee kansainvälistä tunnustusta uudesta suunnasta.
Etiopia on mahtimaa Afrikan sarvessa, mutta nyt se tavoittelee lähialueita laajempaa painoarvoa kansainvälisessä politiikassa. Tien tähän avaa pääsy Brasilian, Venäjän, Intian, Kiinan ja Etelä-Afrikan Brics-ryhmään, jonka jäseneksi Etiopia kutsuttiin elokuussa.
”Syyt Etiopian liittymiselle ovat poliittiset ja taloudelliset. Nähtäväksi kuitenkin jää, mitä käytännön hyötyä Etiopia Brics-jäsenyydestä saa”, Ulkopoliittisen instituutin vanhempi tutkija Katariina Mustasilta arvioi.
Brics-maaksi pääsy on suuri poliittinen voitto Etiopian pääministerille Abiy Ahmedille. Rauha Eritrean kanssa toi hänelle Nobelin rauhanpalkinnon vuonna 2019, mutta kovat otteet Etiopian sisällissodassa romuttivat hänen maineensa etenkin länsimaissa.
Ihmisoikeusjärjestöjen mukaan Etiopian hallituksen joukot ovat syyllistyneet lukuisiin ihmisoikeusloukkauksiin Tigrayn maakunnassa.
”Kritiikistään huolimatta länsimaat eivät ole katkaisseet suhteitaan Etiopiaan, joka on alueellisesti merkittävä valtio.”
Mustasillan mukaan yhteistyön tiivistyminen Brics-maiden kanssa tuo vastapainoa Etiopian ja länsimaiden viilenneisiin väleihin. Suhteet monien Euroopan unionin maiden kanssa ovat olleet tiiviit kaupassa ja kehitysyhteistyössä.
”Kritiikistään huolimatta länsimaat eivät ole katkaisseet suhteitaan Etiopiaan, joka on alueellisesti merkittävä valtio. Myös Afrikan unionin päämaja sijaitsee pääkaupunki Addis Abebassa.”
Mustasillan mukaan Etiopia hakee entistä parempia neuvotteluasemia, kun maa tasapainottelee länsimaiden ja länteen kriittisesti suhtautuvien Brics-maiden välillä.
Sekä vanhoille että uusille ystäville Etiopia on poliittisesti ja taloudellisesti houkutteleva kumppani. Viime vuosien vaikeuksistaan huolimatta maa on yksi nopeimmin kasvavista Afrikan valtioista.
Etiopian ohella Brics-ryhmään hyväksyttiin elokuussa myös Egypti, jonka kanssa Etiopialla on kiistaa Niilin vesivarojen jakamisesta. Ryhmän muut uudet jäsenet ovat Argentiina, Iran, Saudi-Arabia ja Arabiemiraatit.
Huippukokouksissa Brics-maat esiintyvät yhtenäisinä, mutta kulissien takana jäsenten kesken on paljon jännitteitä. Mustasillan mukaan uudet jäsenet voivat lisätä entisestään ryhmän sisäisiä kiistoja.
”Vuonna 2009 perustettua Bricsiä on pidetty kautta historiansa keskustelukerhona. Toisaalta kansainvälisen järjestelmän murroksessa ryhmän merkitystä ei ole syytä vähätellä.”