Euroopan unioni on menettänyt globaalia valta-asemaansa Kiinalle viime vuosina. Se pyrkii korjaamaan tilannetta Global Gateway -aloitteellaan, joka yhdistää yksityistä rahoitusta kehitysyhteistyöhön.
EU:n Global Gateway -aloite suuntaa 300 miljardia euroa kehittyvien maiden infrastruktuuriin ja taloudellisten yhteyksien parantamiseen vuosina 2021–2027. Tuesta noin puolet suunnataan Afrikkaan ja loppu jakautuu Latinalaisen Amerikan ja Aasian kesken. Latinalaisessa Amerikassa on 28 lippulaivahanketta 15 maassa. Infografiikka: Juho Hiilivirta
Kiina on Etelä- Amerikan suurin kauppakumppani
Kiina on noussut EU:n ja Yhdysvaltain ohi Etelä- Amerikan suurimmaksi kauppakumppaniksi. Yhdysvallat on vielä ykkössijalla koko Latina- laisessa Amerikassa, kun mukaan lasketaan Meksiko ja Keski-Amerikan maat. Kiinan ennus- tetaan nousevan myös Afrikan suurimmaksi kauppakumppaniksi 2030-luvulla. Infografiikka: Juho Hiilivirta
Kolmannes EU:n kehitysyhteistyön rahoituksesta kohdentuu Afrikkaan
Euroopan unionin instituutiot ja jäsenmaat ovat yhdessä maailman suurin julkinen kehitysyhteistyörahoittaja. EU:n tukea suun- nataan eniten Afrikkaan. Euroopan osuutta avun kohteena nostavat Turkin kanssa tehty pakolaissopimus ja Venäjän hyökkäyssota Ukrainassa. Infografiikka: Juho Hiilivirta