Puheenvuorot
Afrikan kolme tapaa marginalisoitua
Köyhyys ei ole ainoa selittäjä Afrikan marginalisaatiossa, vaan Afrikan maat ovat myös siinä itse osallisena, Branko Milanović kirjoittaa. Miten rakenteellisesta voimattomuudesta päästään potentiaaliseen vaikutusvaltaan?
Maahanmuuttajia käytetään helppoina syntipukkeina
Populistit hyödyntävät globalisaatiosta ja eriarvoistumisesta seurannutta tyytymättömyyttä ja syyttävät ongelmista maahanmuuttajia, kirjoittavat Daud Khan ja Leila Yasmine Khan.
Antibioottiresistenssi on koronaakin uhkaavampi terveysvaara
Ellemme heti ala hillitä antibioottien käyttöä, bakteerit muuntuvat niille vastustuskykyisiksi ja saamme aikaan uuden pandemian, kirjoittaa Loice Achieng Ombajo.
Köyhät perheet tarvitsevat mielenterveystukea
Koronaviruspandemia on sulkenut kaupunkeja ja jättänyt vanhemmat yksin huolehtimaan omasta ja lastensa hyvinvoinnista. Monilla henkinen kestävyys on koetuksella, ja he kaipaavat apua, kirjoittavat Ifeanyi Nsofor ja Shubha Nagesh.
Miksi kaikki tytöt eivät käy koulua?
Tyttöjen koulunkäynti on lisääntynyt ja oppimistulokset parantuneet merkittävästi viimeisen 25 vuoden aikana. Paljon on kuitenkin vielä tehtävää, jotta koulutuksessa päästään todelliseen sukupuolten väliseen tasa-arvoon, kirjoittaa UNESCOn Manos Antoninis.
Zimbabwessa jatkuva poliittinen sorto tuhoaa talouden lisäksi ympäristön
Olematon jätehuolto ja laiton kullankaivuu saastuttavat joet, järvet ja ihmisten juomaveden Zimbabwessa. Surkean ympäristöhallinnon seurauksista kärsivät myös sen naapurimaat eteläisessä Afrikassa, kirjoittaa kehityksen ja median asiantuntija Henry Munangatire.
Ulkoilmatorit ovat turvallisin paikka ostosten tekoon ja tärkeitä Afrikan korona-toipumiselle
Kun afrikkalaiset kaupungit jälleenrakentavat talouttaan, tori voisi olla se tila, joka vetää ihmiset yhteen, luo työpaikkoja ja tuo lisää elämää kaupunkiin kirjoittavat, Etta Madete ja Carl Manlan.
Miten joki jaetaan? Etiopia ja Egypti kiistelevät rajavedestä
Etiopian Niiliin rakentama GERD-pato on johtanut kiistaan Egyptin kanssa siitä, miten molempien maiden halki virtaavan joen vesivaroja hallitaan.
Naisten johtajuuden täytyy olla pandemiaan vastaamisen ytimessä
Jos aiomme estää naisten oikeuksien taantumisen, tarvitsemme koronapandemian vastaisissa toimissa naisten johtajuutta kaikilla tasoilla, kirjoittaa Irlannin entinen pääministeri ja Elders-ryhmän puheenjohtaja Mary Robinson.