Etiopian Niiliin rakentama GERD-pato on johtanut kiistaan Egyptin kanssa siitä, miten molempien maiden halki virtaavan joen vesivaroja hallitaan. Tilanteessa kannattaisi ottaa oppia Argentiinan, Brasilian ja Paraguayn Itaipu-padosta tekemästä sopimuksesta, ehdottavat Biniam Bedasso ja Maria A. Gwynn.
Vuonna 2011 Etiopia alkoi rakentaa Siniseen Niiliin suurta etiopialaista GERD-patoa (Grand Ethiopian Renaissance Dam) turvatakseen vesivaransa ja tuottaakseen vesivoimaa. Projekti on kuitenkin herättänyt ristiriitoja, sillä joen alajuoksulla sijaitseva Egypti on vastustanut sitä voimakkaasti. Elleivät Etiopia ja Egypti saa neuvoteltua ratkaisua, koko alue voi ajautua konfliktiin.
Pato voisi valmistuttuaan helpottaa Etiopian kroonista energiapulaa, joka on jättänyt 55 prosenttia maan väestöstä ilman sähköä. Patohankkeella on myös tunnearvoa, sillä se lupaa toteuttaa etiopialaisten pitkäaikaisen unelman.
Niili on kuitenkin strategisesti merkittävä kaikille maille, joiden alueella joki kulkee. Egyptin maatalous on raskaasti riippuvainen Niilin vesivaroista, ja patorakennelma herättää vakavaa huolta kaikissa joen alajuoksulla asuvissa.
Yhteinen riippuvuus Niilistä johti vuonna 1999 kymmenen maan perustamaan Nile Base Initiative –aloitteeseen. Sen oli tarkoitus toimia foorumina, jossa keskustellaan joen vesivarojen kestävästä hoidosta ja kehittämisestä. Aloite alkoi valmistella CFA–sopimusta (Cooperative Framework Agreement), jossa vedettiin yhteen maiden periaatteet, oikeudet ja velvollisuudet. Tarkoituksena oli myös perustaa pysyvä Nile River Basin –komissio edistämään CFA-sopimuksen toimeenpanoa.
Vuonna 2010 Egypti ja Sudan kuitenkin hylkäsivät sopimuksen. Vuotta myöhemmin Etiopia alkoi rakentaa patoa kaikesta huolimatta ja päätti rahoittaa itse 4,8 miljardin dollarin arvoisen projektin. Äskettäin ensimmäinen vesivarasto saatiin täytettyä, ja loput 25 prosenttia projektista valmistuu kuivan kauden alkaessa.
Samaan aikaan on jatkettu kolmen maan välisiä keskusteluja Afrikan unionin johdolla. Tänäkin kesänä jatkuneet keskustelut eivät ole edenneet kahden kiistakysymyksen vuoksi. Ensimmäinen niistä koskee kuivuuden vähentämistä. Egypti haluaa varmistaa paljon voimakkaamman veden virtauksen kuivien vuosien aikana, kuin mihin Etiopia on valmis myöntymään. Toinen koskee kiistojen ratkaisua eli sitä, pitäisikö kaikkiin tehtäviin sopimuksiin sisällyttää sitova ehto välimiesmenettelystä.
Osapuolten välinen epäluulo on vahvistanut umpikujaa ja kiihdyttänyt jännitteitä, jotka voivat johtaa väkivaltaisuuksiin. Muista maista saadut kokemukset kuitenkin osoittavat, että parempiin tuloksiin voidaan päästä.
Vuonna 1970 Brasilia ja Paraguay aloittivat yhteisen hankkeen rakentaakseen valtavan vesivoimaa tuottavan padon maiden välisellä rajalla sijaitsevaan Paraná-jokeen. Vuonna 1984 valmistunut Itaipu-pato kattaa nyt noin 88 prosenttia Paraguayn ja yli 11 prosenttia Brasilian sähkön tarpeesta. Tuotantokapasiteetiltaan pato on mailman suurin uusiutuvan energian tuottaja.
Itaipu-pato herätti voimakasta vastustusta Argentiinassa, joka Egyptin tavoin joen alajuoksulla sijaitsevana maana oli huolissaan vesivaroistaan. Argentiinan vastustuksen vuoksi kansainväliset rahoituslaitoksen aluksi kieltäytyivät rahoittamasta padon rakentamista.
Ongelma ratkaistiin Argentiinan, Brasilian ja Paraguayn vuonna 1979 allekirjoittamalla Acuerdo Tripartito –päätöksellä. Sopimuksessa vahvistettiin hyväksyttävät vedenpinnan vaihtelut sekä ympäristön suojelun ja veden laadun vaatimukset. Määräysten seuraamiseksi sopimukseen sisältyi mekanismi, jonka avulla kolme maata voivat vaihtaa tietoja vesivoiman olosuhteista. Lisäksi perustettiin Paraná-altaalle elin yhteistyötä ja rajat ylittävää vesivarojen hallintaa varten.
Itaipu-padon yhteydessä perustetut instrumentit ja instituutiot tukevat yhä kiistojen ratkaisua. Juuri nyt äärimmäinen kuivuus on vähentänyt rankasti Paraná-joen virtausta ja heikentänyt Argentiinan vesihuoltoa. Samalla se on vaikeuttanut sisämaavaltio Paraguayn liikkumista joella, mikä on elintärkeää maan maataloustuotteiden viennille.
Koska riippumatonta välimieselintä ei ollut hoitamaan kriisiä, kyseiset maat ovat neuvotelleet sopuratkaisun, joka perustuu 1970-luvulla tehtyihin sopimuksiin ja kansainväliseen lakiin. Kahden maan välinen Itaipu-patoa hallinnoiva neuvosto päätti päästää juuri riittävästi vettä patoaltaasta, jotta kuivuuden seuraukset helpottuvat alajuoksun maissa, mutta energiantuotanto ei vaarannu. Neuvottelujen onnistumiselle olivat elintärkeitä teknisten komissioiden työ sekä vesivoiman olosuhteita koskeva tiedonkulku kaikkien mukana olevien maiden kesken.
Tästä kokemuksesta Egypti ja Etiopia saavat arvokasta oppia siitä, miten tärkeitä sopimukset ja kansainvälinen laki ovat pitkäaikaisten kiistojen ratkaisemisessa. Laajemmin se osoittaa, kuinka instituutioiden olemassaolo ja yhteistyö voivat auttaa rakentamaan luottamusta ja samalla kaikki hyötyvät.
Itaipu-hanke on edistänyt alueella taloudellista integraatiota tarjoamalla voimavarat kansainvälisten siltojen, lentokenttien ja moottoriteiden kaltaisen infrastruktuurin rakentamiseen.
Samalla se on vaikuttanut sosiaalisiin ja ympäristöllisiin kehityshankkeisiin. Vastaavasti GERD-pato voi täydellä teholla toimiessaan myötävaikuttaa aluellisten energiamarkkinoiden luomiseen.
Ilmastonmuutoksen vaikutukset käyvät yhä selvemmiksi. Yhtä selvää on, että luonnonvaroja on käytettävä tehokkaammin ja tasapuolisemmin sekä siirryttävä uusiutuviin energialähteisiin. Argentiinan, Brasilian ja Paraguayn jalanjälkiä seuraten Niilin maat voivat edetä selvästi kohti noita tavoitteita. Samalla ne ne voivat näyttää maailmalle vahvan esimerkin siitä, miten käyttää rajat ylittäviä voimavaroja kestävän kehityksen vaalimiseen. (Project Syndicate)
Biniam Bedasso on Collaborative Africa Budget Reform Initiative´n tutkija ja julkisen rahoituksen asiantuntija. Maria A. Gwynn on hallintoneuvoston jäsen (Binational Entity Itaipu). Hän on virkavapaalla Bonnin yliopiston julkisen kansainvälisen lain instituutista.
Englannin kielestä suomentanut Outi Einola-Head
