Kenian Taitavuorilla hakataan metsää ja raivataan peltoalaa. Seurauksena alankomaiden kylät kärsivät vesipulasta. Suojelutyöllä tuhoisaa kierrettä on onnistuttu hidastamaan.
Mwadine Mjomba kylvää maissinsiemeniä ja jää odottamaan sateita Maktaun kylässä Kaakkois-Keniassa. Kastelujärjestelmää ei ole, joten hän on muiden alueen viljelijöiden tavoin täysin luonnon armoilla. Läheiset Taitavuoret ovat totutusti keränneet Intian valtamereltä puhaltavat pasaatituulet sumuksi ja sateiksi, jotka ovat ravinneet alankomaiden viljelyksiä.
Valtio on panostanut maatalouteen mutta unohtanut metsien merkityksen vedenkierrossa.
Nyt sateet ovat kuitenkin alkaneet oikutella: välillä ne viipyvät ja tulevat sitten yhtenä ryöppynä. Kylän ihmiset ja eläimet tosin saavat vetensä vanhasta putkesta, mutta maissille siitä ei vettä riitä, Mjomba kertoo Toni Laineen yhä ajankohtaisessa dokumentissa Veden matka.
Sateisuuden muutosta selittää lämpenevä ilmasto mutta myös Kenian maankäyttöpolitiikka, kertoo Kenian metsäviraston luonnonsuojelujohtaja James M. Mwang’ombe dokumentissa. Valtio on panostanut maatalouteen mutta unohtanut metsien merkityksen vedenkierrossa.
Taitavuortenkin ainutlaatuista kosteaa vuoristometsää on raivattu pelloiksi ja hakattu surutta sahatavaraksi. Tilalle on istutettu nopeasti kasvavaa eukalyptusta, joka haihduttaa runsaasti vettä ja kuivattaa maan kotoperäisiltä kasveilta. Samaan aikaan alankomaiden kulotukset leviävät ylängöille ja tuhoavat sademetsää, joka ei ole sopeutunut toistuviin paloihin samalla tavalla kuin eukalyptus ja mänty, Mwang’ombe kertoo.
Tilanne on kestämätön myös alueen villieläimille, jotka hakeutuvat janoissaan vuorten rinteille ja ihmisasumusten liepeille. Konflikteiltakaan ei ole vältytty.
Mwang’omben mielestä herkän vuoristometsän suojelu on mahdollista, ja hän on siinä toimillaan ja esimerkillään myös onnistunut. Muun muassa peltometsäviljely on taannut kyläläisille ravintoa, rehua ja polttopuuta Chawian alueella.
Lue lisää: Kenian Turkanassa villi luonto elää enää vain tarinoissa
