Tiina Kontinen johtaa uutta kehitystutkimuksen ja kasvatustieteiden yhteistä DEICO-maisteriohjelmaa Jyväskylän yliopistossa. Ensi syksynä alkavaan koulutukseen on hakenut yli 120 opiskelijaa.
Tiina Kontinen, miksi yhdistätte juuri kasvatustieteet kehitystutkimukseen?
”Yliopistojen ohjelmat rakentuvat niiden oman asiantuntemuksen pohjalle. Kasvatustieteillä on vankka historia Jyväskylässä. Toisaalta on huomattu, että monet haluavat tutustua maineikkaaseen suomalaiseen koulutusjärjestelmään. Sen takia saatetaan siis jopa tulla kaukaiseen Jyväskylään, joka ei ehkä muutoin olisi se vetovoimaisin kaupunki esimerkiksi Afrikan tai Amerikan näkökulmasta.”
Teille tulee opiskelijoita muun muassa Afrikasta. Eikö afrikkalaisten kannattaisi panostaa ennemminkin ammatilliseen koulutukseen, jos mielivät saada työpaikkoja?
”Itse tunnen parhaiten Tansaniaa, ja on totta, että sielläkin on huomattu, että arvostettu yliopistotutkinto ei takaa työpaikkaa vaan tarvittaisiin nimenomaan ammattiin tähtäävää koulutusta.
Ammatillisen koulutuksen tukeminen ja kehittäminen on ilman muuta tärkeää, mutta en näe, että afrikkalaisten opiskelijoiden valintojen järkevyydessä olisi kyse mustavalkoisesti joko ammattikorkeakouluista tai yliopistoista. Ongelmat ovat suuria, ja ratkaisuja tarvitaan joka tasolla.
”Koulutamme ihmisiä, jotka ymmärtävät koulutusjärjestelmiä, kasvatustieteitä ja oppimisen teoriaa mutta toisaalta myös yhteiskunnallisia asioita, poliittisia järjestelmiä ja kehityskysymyksiä.”
Maisteriohjelmamme pieni panos tähän on se, että koulutamme ihmisiä, jotka ymmärtävät koulutusjärjestelmiä, kasvatustieteitä ja oppimisen teoriaa mutta toisaalta myös yhteiskunnallisia asioita, poliittisia järjestelmiä ja kehityskysymyksiä. Näin tuotamme asiantuntijoita, jotka pystyvät toimimaan hyvin monissa eri ympäristöissä, muiden muassa suurissa instituutioissa, järjestöissä ja koulutusorganisaatioissa.”
Pelastaako Suomen koulutusvienti maailman?
”Yhdenkään maan koulutusjärjestelmän ongelmat eivät ratkea sillä, että suomalaiset opettajat käyvät siellä opettamassa, vaikka siitä paikallista hyötyä onkin. Esimerkiksi luokkakoot, paikallisten opettajien määrä tai palkkataso eivät ratkea pedagogisella koulutuksella vaan vaativat maiden omia muutoksia koulutuspolitiikassa ja resursseissa.
Olen myös huomannut, että nykyisin mennään yhä useammin koulutusvienti edellä kehitysyhteistyöhankkeisiin. Tämä on ihan ymmärrettävää, mutta toisinaan koulutusvientiin liittyvässä puheessa kaikuu kehitysyhteistyössä jo kauan sitten toimimattomaksi osoittautunut ajattelu: ’Nyt mennään ja pannaan Afrikan asiat kuntoon.’ Tästäkin syystä tarvitaan meidän maisteriohjelmaamme ja sen kautta ammattilaisia, jotka ymmärtävät näitä kysymyksiä.”
TEKSTI JUKKA ARONEN
KUVA HANNA-KAISA HÄMÄLÄINEN
Kirjoittaja on vapaa toimittaja.
