Wider-instituutin tuoreessa tutkimuksessa tarkastellaan ensimmäistä kertaa, kuinka yritysten verojen välttely on kehittynyt viimeisen neljän vuosikymmenen aikana.
Vuonna 1975 toiminta oli varsin pientä ja viatonta: vain pari prosenttia yritysten voitoista siirrettiin halvan tai olemattoman yritysverotuksen maihin. Vuoteen 2019 mennessä osuus oli jo 37 prosenttia.
Rahamäärässä vuoden 2019 luku on pysäyttävä: melkein biljoona, eli tuhat miljardia dollaria, joka on siis suunnilleen sama summa euroissa. Rahamäärä vastaa noin kymmentä prosenttia maiden yhteenlasketuista yritysverotuloista.
Se on myös reilut kolme kertaa Suomen bruttokansantuotteen verran rahaa.
Ludvig Wierin ja Gabriel Zucmanin tutkimus pohjaa tietokantaan, josta on tehty myös interaktiivinen kartta. Sen avulla lukuja voi tarkastella maittain. Kartasta voi vilkasta, että Suomi menettää noin 14 prosenttia yritysverotuloistaan, Yhdysvallat 16 prosenttia, Venäjä kuusi prosenttia ja Kiina neljä prosenttia. Suomesta voitot pakenevat muun muassa Hollantiin, Irlantiin, Luxemburgiin ja Karibialle.
Kaikkein köyhimmistä maista luotettavia tietoja ei ole saatavilla, ja Afrikasta tutkijat ovat listanneet vain kolme suurinta taloutta: Etelä-Afrikka ja Egypti menettävät 13 prosenttia yritysverotuloistaan ja öljymaa Nigeria hulppeat 26 prosenttia.
Vaikka monen maan tiedot puuttuvat, kuva on silti kohtuullisen kokonaisvaltainen. Mukana olevissa 86 maassa käydään nimittäin 92 prosenttia globaalista kaupasta.
Minimivero tai muut toimet olisivat tarpeen
Verojen välttelyä ja aggressiivista verosuunnittelua on yritetty viime vuosina suitsia, mutta tutkimuksen mukaan se on yrityksistä huolimatta jatkanut kasvuaan.
Syy on yksinkertainen: verojen välttely on kauhean tuottoisaa. Tutkijat antavat esimerkiksi Googlen. Vuonna 2017 Googlen emoyhtiö Alphabet ilmoitti tehneensä Bermudan saarella Pohjois-Atlantilla 23 miljardin dollarin voitot. Bermudan yhteisöveroprosentti on nolla.
”Löydöksemme viittaavat siihen, että on kova tarve luoda lisää politiikkaa, jotta globaalia voittojen siirtelyä saadaan merkittävästi vähennettyä”, sanoo Ludwig Wier Widerin tiedotteessa.
”Yksi tällainen olisi globaalin minimiveron toimeenpano. Sen allekirjoitti 130 maata vuonna 2021, mutta se jumittaa nyt kiirastulessa, sillä EU ja Yhdysvallat ovat estäneet sen etenemisen.”
Tutkijoiden mukaan voittojen siirtelystä kärsivät eniten köyhät maat. Ne tarvitsisivat kipeästi verotuloja.
Minimiveroa pidettiin viime vuonna merkittävänä edistysaskeleena etenkin köyhille maille. Silloin tutkija Matti Ylönen kuitenkin sanoi, että ehdotettu 15 prosentin minimivero ei poistaisi verosuunnittelua. Se olisi hänen mukaansa silti merkittävä työkalu kehittyville maille ja Suomellekin verottaa tuloa, joka jäisi muuten kokonaan verottamatta.
Ainakaan toistaiseksi se ei ole onnistunut.
Kuva: Missing Profits -tietokanta