Namibian ja Angolan rajamailla asuvat himbat antavat periksi nykyajalle. Lapset käyvät koulua ja juovat kaivovettä. Ihan kaikesta he eivät kuitenkaan luovu.
Himbat asuttavat Namibian ja Angolan välistä rajaseutua. Aivan viime vuosiin asti paimentolaisheimo on elänyt eristyksissä ja tukeutunut tiiviisti omiin perinteisiinsä. Nyt he ovat antaneet nykyajalle hieman periksi, ja lapset käyvät kouluja ja juovat kaivovettä.
Otjikanderon kylään on rakennettu peruskoulu, jota useimmat himbalapset käyvät vain muutaman vuoden. Venessa Ngorera on kotikylänsä ensimmäinen nuori, joka on lähtenyt kaupunkiin opiskelemaan.
”Ajoin himba-lettini pois ja pukeuduin länsimaisiin vaatteisiin. Koulussa oli lapsia eri heimoista, mutta perinnevaatteita ei saanut käyttää. Kaikki olimme samanlaisia. Haaveilen hääpäivästäni, jolloin saan taas pukeutua himba-vaatteeseen ja mennä naimisiin perinteisessä seremoniassa.”
Viime tammikuussa 18-vuotias Ngorera valmistui lukiosta ja pääsi yliopistoon opiskelemaan kirjanpitoa Namibian pääkaupungissa Windhoekissa.
Kahdeksanvuotias Hupo Tjiposa näyttää, miten hampaat harjataan miswak-puun oksalla. Lapset oppivat pienestä pitäen tunnistamaan hyötykasveja. Niitä käytetään lääkinnässä edelleen, vaikka kylässä onkin oma sairaanhoitaja.
Himba-naiset eivät peseydy vedellä vaan huolehtivat puhtaudestaan höyrysaunassa. Joka aamu naiset istuvat savuavan astian päällä, minkä jälkeen he peittävät kehonsa ja hiuksensa punaisella okran ja vuohen rasvan seoksella. Okra suojaa auringolta ja hyönteisten puremilta. Samalla se hoitaa ihoa.
Himba-kylät rakentuvat keskusaukion ympärille. Pihapiiriin mahtuu kymmenisen savitaloa. Ne kestävät noin viisi vuotta, jonka jälkeen ne rakennetaan uudestaan. Miehet pystyttävät rungon, ja naiset tekevät seinät ja katon. Kun kylä laajenee liiaksi, puolet asukkaista muuttaa lähistölle uuteen paikkaan.
Himbat vierastavat yksiavioisuutta ja parisuhdeuskollisuutta. Niin naisilla kuin miehilläkin voi olla useampia puolisoita tai rakastajia. Lapsen isänä pidetään naisen ensimmäistä puolisoa. Näin samassa perheessä voi olla monen eri miehen lapsia.
Vesipumput ja -johdot ovat uutta himba-kylissä. Ennen vesi haettiin useiden kilometrien päästä. Tehtävä kuului naisille ja lapsille, jotka viihdyttivät itseään matkan aikana laulamalla ja kertomalla tarinoita.
Paimenlapset käyvät yhä vanhoilla paikoilla juottamassa karjaansa. Retkillä he leikkivät ja oppivat kulkemaan luonnossa.
”Ennen jouduimme olemaan eläinten kanssa koko päivän. Nyt vanhemmat pyytävät meitä viemään aamulla eläimet ja hakemaan ne illalla takaisin”, kertoo 15-vuotias Uaarumue Hepute.
Himba-naiset pukeutuvat lyhyisiin nahkahameisiin. He käyttävät joka päivä useita tunteja hiustensa laittamiseen ja itsensä voitelemiseen. Kampaus ja vartalokoristeet kertovat naisen perhetilanteesta, lapsimäärästä ja varallisuudesta.
Himbat elävät karjanhoidosta. Yleensä maitoa ja lihaa riittää vain omaan tarpeeseen, mutta hyvinä vuosina myös ulkopuolisille myytäväksi.
Karjan paimentaminen on lasten työtä. Osa paimenista on vasta neljävuotiaita. Aamuisin lapset lypsävät vuohet ennen kuin vievät ne laitumelle. Eläinten viemiseen ja hakemiseen kuuluu muutamia tunteja päivässä.
Venessa Ngoreran on taas aika palata kaupunkiin opiskelemaan. Himba-tytön ei ole helppo sopeutua kaupunkielämään.
”Täällä kylässä on turvallista. Olemme ulkona koko ajan, myös iltaisin. Kaupungissa on tunnettava vaaralliset paikat ja varottava rikollisia. Pimeän jälkeen ei voi mennä ulos.”
Tjiuari Mbahono on Otjikanderon kylän päällikkö ja yksi sen harvoista miehistä.
”Monilla naisilla on miesystäviä, jotka tulevat ja menevät, kuten haluavat, mutta eivät asu täällä. Lisää miehiä tänne ei kaivata. Meillä on jo nyt liian paljon orpolapsia.”
Omia lapsia 60-vuotias Mbahono toivoo lisää. Hänellä on kaksi vaimoa, 50-vuotias Mukajo ja 36-vuotias Mbaseruaije, jonka kanssa päälliköllä on kolme lasta.
