Essee
Onko humanitaarinen työ politiikan peliväline vai puolueetonta avunantoa?
Paikalliset avustusjärjestöt kaipaavat kansainvälisiltä humanitaarisilta toimijoilta puolueettomuuden sijaan avoimuutta ja vahvempaa vastuunkantoa, kirjoittaa Merit Hietanen.
Hyvä, paha kehitysyhteistyö
Kehitysyhteistyö ei pelasta maailmaa, mutta se voi olla yksi pieni osatekijä sen parantamisessa. Tällöin sen tulisi kuitenkin pyrkiä tosissaan tekemään itsestään tarpeetonta.
Demokratia ei ole vain eurooppalaisten omaisuutta
Jotta demokratiaa voidaan edistää, on ymmärrettävä, että se ei ole vain hallinnointia eikä ainoastaan eurooppalaisten omaisuutta, kirjoittaa Teppo Eskelinen.
Amerikoista tuotuja ruokakasveja tulisi hyödyntää monipuolisemmin
Amerikan alkuperäiskansojen perinteiset maissin jalostus- ja käsittelymenetelmät auttaisivat kitkemään aliravitsemusta Afrikassa, kirjoittaa tutkija Harri Kettunen.
Nälkä lisääntyy maailmassa ilman koronapandemiaakin
Köyhien maiden pientuottajat ovat avainasemassa, kun ratkotaan maailman nälkäongelmaa, kirjoittaa ympäristötutkija Ville Lähde.
Afrikka tarvitsee tehokkaampaa ilmastotyötä
Kehitysyhteistyön määrärahoja tulisi ohjata ilmastokriisin torjumiseen. Työssä kannattaisi hyödyntää kalliin läntisen tekniikan sijaan nykyistä edullisempia ratkaisuja, kirjoittaa Risto Isomäki.
Pandemian jälkeen ei ole paluuta entiseen
Koronakriisi kärjistää taloudellisia ja yhteiskunnallisia ongelmia sekä ruokkii konflikteja hauraissa valtioissa. Erityisen vaikea tilanne on Saharan eteläpuolisessa Afrikassa ja Lähi-idässä, kirjoittaa ulkoministeriön neuvonantaja Olli Ruohomäki.
Koronakriisin hallinta ratkaisee globaalin kehitysagendan tulevaisuuden
Pandemia on saanut rikkaat maat keskittymään sisäisiin ongelmiinsa samalla, kun globaalissa etelässä kasvaa merkittävä humanitaarinen ja taloudellinen kriisi. Sen ratkaiseminen vaikuttaa monella tavalla myös rikkaisiin maihin, tutkijatohtori Matti Ylönen kirjoittaa.
Miksi Latinalainen Amerikka kuohuu?
Viime syksynä protestien aalto pyyhkäisi yli Latinalaisen Amerikan. Valinta demokratian tai tasa-arvoisemman talouden välillä ei enää kelvannut, vaan mielenosoittajat vaativat molempia, kirjoittavat Anna Heikkinen ja Eija Ranta.