Globaalista kehityksestä sekä Suomen kehityspolitiikan ja kehitysyhteistyön roolista sen edistämisessä keskusteltiin avoimessa seminaarissa Helsingin Musiikkitalolla 4. kesäkuuta. Tilaisuudessa muun muassa Paul Collier, Ritva Reinikka, Tony Addison, Maria Teresa Nera-Lauron sekä Lenita Toivakka esittivät näkemyksiään Suomen kehitysyhteistyön nykytilasta ja uudistustarpeista.
Puheenvuoroja keskustelusta:
PAUL COLLIER
Professori, Oxfordin yliopisto
“Onnettomat valtiot ovat kuten onnettomat perheet, ei ole olemassa mitään yhtä syytä siihen, etteivät ne kehity. Kehitys on kotimainen hanke. Meidän ulkomaisten toimijoiden roolina on lähinnä raivata esteitä kehityksen tieltä ja välttää niiden luomista. Kehitystä ei pidä rajata keskusteluun avusta, usein muilla politiikka-aloilla kuten kaupalla tai turvallisuudella on paljon suurempi merkitys kuin kehitysyhteistyöllä.
Missä apu voi olla todella tehokasta? Aloitetaan helposta päästä: on muutamia köyhiä maita, joissa on toimiva valtio ja hallitus, jotka sekä pystyvät vähentämään köyhyyttä, että pyrkivät tekemään sen. Niissä harvoissa tilanteissa avunantajien kannattaa toimia. Afrikassa kaksi sellaista esimerkkiä ovat Ruanda ja Etiopia. Useimmissa vähiten kehittyneissä matalan tulotason maissa puuttuu joko toimiva valtio tai siltä halu vähentää köyhyyttä. Tai molemmat.
Veronkantokyvyn kehittäminen on hyvä tapa auttaa. Osa valtioista on köyhiä siksi, että ne ovat eristyneitä ja mikään valtio ei kehity eristyneissä oloissa. Silloin pitää tukea yhteyksien ja infrastruktuurin rakentamisessa. Se on hyvä sijoitus ja kehityksen välttämätön edellytys.
Tarvitaan järkevää kauppapolitiikkaa, joka auttaa köyhiä maita rakentamaan tuotannollista toimintaa. Tässä Yhdysvallat on Eurooppaa parempi.
Luonnonvaroiltaan rikkaat maat eivät tarvitse rahaa vaan tukea taloushallintonsa kehittämiseen.
Ja kaikkein tärkeimpänä: hauraiden valtioiden määrää pitäisi yrittää vähentää. Hauraat valtiot ovat painajaisia omille kansalaisilleen ja muulle maailmalle.
Tuossa koko ruokalista. Ei pidä ajatella isosti ja koko maailman kestävää kehitystä. Pitää ajatella pienesti, pitää ajatella pohjimmaista miljardia.”
RITVA REINIKKA
Taloustieteen tohtori, laatinut riippumattoman arvion Suomen kehityspolitiikan tuloksellisuudesta: Results on the Ground – an Independent Review of Finnish Aid
”Olen muutaman kuukauden aikana tehnyt syväsukelluksen Suomen kehitysyhteistyöhön. Se syväsukellus paljasti minulle useita asioita, joista Suomi voi olla ylpeä. Sellaisia olivat esimerkiksi Etiopian maaseudun vesihuolto tai Vietnamin Hai Phongin vesilaitos. Jälkimmäinen on menestysprojekti, jota parempaan on lähes mahdotonta yltää. Lisäksi osoittautui, että Suomella on hyvät ja vahvat suhteet kumppanimaihin ja yhteisöihin, joiden kanssa yhteistyötä tehdään. Varmasti hyviä tuloksia on paljon enemmänkin, mutta Suomen apuun ei ole kuulunut datan ja tietojen kerääminen. Se on yksi keskeisistä löydöksistä ja asioista, joita Suomen kannattaa muuttaa.
Suosittelen Suomea nostamaan tulokset kehitysyhteistyön keskiöön. Toinen suositukseni on, että kehityspolitiikkaa ja kehitysyhteistyötä ohjataan eduskunnan hyväksymällä pitkän tähtäimen periaate- ja tavoiteohjelmalla. Kannustan jatkamaan tulosperustaisia maastrategioita pääkumppaneiden kanssa vain muutamaan sektoriin ja ohjelmaan keskittyen. Kehotan harkitsemaan huolella, kuinka monta haurasta valtiota Suomen kaltainen pieni avunantaja voi tukea.
Kansalaisjärjestöyhteistyön tuloksellisuus ansaitsee kunnon arvioinnin. Kansalaisyhteiskunnan työ näyttäytyy sirpaleisena: suomalaiset kansalaisjärjestöt toimivat yli sadassa maassa, niillä on valtavasti hankkeita, pieniä ja isoja, hankkeita joilla on kerta kaikkiaan hämmästyttäviä tuloksia mutta myös sellaisia, joiden tuloksista ei ole tietoa. Julkisin varoin toimittaessa täytyy kyetä osoittamaan työn tuloksellisuus.
Monenkeskinen apu on niin ikään sirpaleista ja laajalle hajautunutta. Tuettavien järjestöjen määrää kannattaisi ehdottomasti vähentää ja tehdä se niin, että järjestön työn tehokkuus on tärkeä kriteeri.
Tarvitsemme myös kunnollisen tarinan kehityksestä. Suomalaisille pitäisi tehdä tiettäväksi, mitä heidän verovaroillaan tehdään, mitä niillä saadaan aikaan ja mitä ei. Ja miksi.”
TONY ADDISON
Pääekonomisti, varajohtaja, UNU-WIDER
”Jokaisen maan tulisi ajatella omaa teemansa ja erikoistumista. Avunantajilla on taipumus levittää apuaan liian laajalle sen sijaan että ne keskittyisivät. Esitän kolme temaattista ideaa: sukupuolten välinen tasa-arvo, taloudellinen transformaatio, hallintojärjestelmien kehittäminen.
Ratkaisevaa on kunnianhimon aste, erikoistumalla pienet ja keskisuuret avunantajat voivat olla suuria. Rajattuun alueeseen keskittyvä tutkimus ja analyysi auttavat tässä. Perimmiltään avussa on kysymys tiedosta, ei rahasta.”
MARIA THERESA NERA-LAURON
Rinnakkaispuheenjohtaja, Civil Society Platform for Effective Development
”Ritva Reinikan raportissa ei tule selvästi esille, että kansalaisjärjestöt ovat tärkeitä toimijoita kehitysyhteistyössä. Järjestöt nähdään siinä projektien toteuttajina tai kampanjoiden tekijöinä. Samoin kansalaisyhteiskunnan toimijat nähdään peruspalveluiden tuottajina, joiden tehtävänä on täydentää ministeriön toimintaa.
Kansalaisjärjestöt ovat itsenäisiä toimijoita, joilla on omat strategiansa ja prioriteettinsa.
Meille on tärkeää vaurauden tasa-arvoisempi jakautuminen pohjoisen ja etelän välillä. Haluamme, että ihmiset ovat aktiivisia toimijoita muutoksen tekemisessä ja kehityksen edistämisessä, eivät tutkimuskohteita.
Raportissa puhutaan siitä, että kansalaisjärjestöjen kehitysyhteistyötä ei ole evaluoitu. Kansalaisjärjestöjen on vaikea löytää rahoittajaa arviointien tekemiseen. Se myös vie energiaa ja resursseja samaan aikaan kun varsinaista kehitysyhteistyötä tehdään.
Yksityissektorin toimintaan painotettaessa on tärkeä kysyä millaista työtä tarjotaan; laatu on tärkeää.
Saatamme katsoa asioita erilaisten linssien läpi. Esimerkiksi maassani Filippiineillä on viljelymaata otettu öljypuiden kasvatukseen, koska kehittyneissä maissa halutaan käyttää uusiutuvia energiamuotoja. Maanviljelysmaan vähetessä ihmisten on Filippiineillä pitänyt lähteä etsimään toimeentuloa muualta ja tässä on ristiriita kun ajatellaan kestävää kehitystä. Ehkäpä meidän pitäisi yhdessä puhua siitä millaista on hyvä ja tehokas kehitysyhteistyö.”
LENITA TOIVAKKA
Ulkomaankauppa- ja kehitysministeri
”Konflikteista, katastrofeista ja korruptiosta huolimatta maailma muuttuu koko ajan paremmaksi. Monet kehitystavoitteet ovat pitkälti toteutuneet vaikka monista olemme toki vielä kaukana. Kehitysyhteistyö siis tuottaa tulosta, mutta aina on parantamisen ja uudistamisen varaa.
Tarvitsemme selkeät prioriteetit, ja keskitymme eniten apua tarvitseviin.
Haluan, että Suomi satsaa neljään painopisteeseen: naisten ja tyttöjen asemaan, demokratian toimivuuteen, kestävään energiaan, ruokaan ja veteen sekä vastuullisten yritysten toimintaan kehitysmaissa. Näiden neljän painopisteen rinnalla Suomi kantaa globaalia vastuuta antamalla humanitaarista apua.
Suomi joutuu oman taloustilanteensa takia leikkaamaan kehitysyhteistyön määrärahoja. Uudistamme kehitysyhteistyötä, että saamme aikaan vähemmällä enemmän.
Suomi on sitoutunut kehitysrahoituksen nostamiseen 0,7 prosentin tasolle kansantulosta. Se onnistuu vain, jos saamme käännettyä Suomen talouden suunnan. Kun Suomi on saatu vahvemmaksi, meistä on kumppaneillekin enemmän apua.
Leikkaukset ovat todellisia ja ne sattuvat – siitä ei ole epäilystäkään. Pyydän teiltä kaikilta yhteistyötä, jotta leikkaukset koskisivat mahdollisimman vähän. Tärkeintä on katsoa huolella, miten voimme saada mahdollisimman hyvän tuloksen ja isomman jäljen köyhien ihmisten elämään.”
