Suomalaisyritykset ratkovat kohta kehitysmaiden ongelmia Tekesin ja ulkoministeriön tuella.
Ulkoministeriö ja teknologian ja innovaatioiden kehittämiskeskus Tekes käynnistävät ensi vuonna BEAM – Business with Impact -ohjelman. Viisivuotinen ohjelma on suunnattu yrityksille, tutkimuslaitoksille ja järjestöille, jotka kehittävät ratkaisuja kehitysmaiden ongelmiin.
Suomalaisia myös kannustetaan kehitysmaiden markkinoille.
”Talouskasvu on nyt kovinta kehitysmaissa ja kehittyvissä talouksissa, mutta suomalaisia on mukana aika vähän. Suomalaisia rohkaistaan etsimään innovatiivisia ratkaisuja kehitysongelmiin ja rakentamaan kumppanuuksia. Samalla tuetaan kestävää liiketoimintaa kehitysmaissa ja Suomessa”, sanoo lähetystöneuvos Pertti Ikonen ulkoministeriön kehityspoliittiselta osastolta.
BEAM on ulkoministeriön ja Tekesin ensimmäinen yhteinen ohjelma ja yksi Team Finland -hankkeista, joilla edistetään Suomen taloudellisia ulkosuhteita.
Suomi tulee jäljessä
BEAM-ohjelmaan käytetään yhteensä 50 miljoonaa euroa. Summasta puolet tulee ulkoministeriöstä ja Tekesistä, ja loput ohjelman osallistujilta.
”Suomessa panostus kehitysinnovaatioihin on vielä uutta. Esimerkiksi Ruotsissa ja Tanskassa vastaavia ohjelmia on ollut jo pitkään”, Ikonen toteaa.
Erityisesti laajat, yhteiskunnan toimijoita yhdistävät ekosysteemihankkeet ovat tervetulleita BEAM-ohjelmaan. Innovaatioiden ei tarvitse liittyä teknologiaan.
”Olennaista on, että innovaatio edistää yhteiskunnallista kehitystä ja että sen avulla syntyy kestävää liiketoimintaa. Vaikutukset voivat olla taloudellisia, sosiaalisia tai ympäristön kannalta merkittäviä”, hän painottaa.
Rahoitusta saadakseen hakijan on oltava suomalainen, mutta kumppani tai alihankkija voi olla kehitysmaasta. Mukaan voi hakea koko ohjelman ajan eli vuoden 2019 loppuun saakka.
”Kumppanuudet järjestöjen, yritysten, hubien ja tutkimuslaitosten kanssa niin Suomessa kuin kehitysmaissa ovat tärkeitä, jotta mukaan tulee paikallista osaamista. Usein ideoiden ja osaamisen kohtaamisissa syntyy myös parhaiten jotain aidosti uutta”, Pertti Ikonen sanoo.
Lisätietoja: www.tekes.fi/beam
KIRSI PERE
Kirjoittaja on ulkoministeriön tiedottaja.