Vaatteet vaihtoon
Käytettyjen vaatteiden kauppa on miljardibisnes. Vauraassa maailmassa se kannustaa kuluttamaan pikamuotia, Afrikassa se näivettää omaa vaatetuotantoa.
Helmikuussa 2014 Denver Broncos ja Seattle Seahawks ottelivat amerikkalaisen jalkapallon mestaruudesta New Yorkissa. Seattlelaiset voittivat luvuin 43–8. Super Bowl -ottelun jälkeen pelaajat ja fanit sonnustautuivat paitoihin, lippalakkeihin ja huiveihin, joissa luki ”Seattle Seahawks Super Bowl Champions”.
Myös denveriläiset olivat varautuneet mestaruusjuhliin vastaavilla tekstiileillä. Tällä kertaa ne jäivät käyttämättä. Vaatteet päätyivät World Vision -järjestölle, joka toimitti ne kehitysmaiden köyhille.
Turhaan teetettyjen fanituotteiden lisäksi kehitysmaihin kuljetetaan paljon muutakin vauraan maailman ylijäämävaatetta. Tavallisinta on, että amerikkalainen tai eurooppalainen kuluttaja luovuttaa vanhan vaatteensa hyväntekeväisyysjärjestölle, joka toimittaa sen kaupallisten välittäjien avulla Afrikkaan, Aasiaan tai Latinalaiseen Amerikkaan. Perillä osa vaatelastista jaetaan ilmaiseksi tarvitseville. Suurin osa myydään markkinoilla.
Käytettyjen vaatteiden kauppa on valtava bisnes, toteaa brittiläinen kehitysmaantieteilijä Andrew Brooks kirjassaan Clothing Poverty. YK:n mukaan kaupan arvo ylitti 3,85 miljardia euroa vuonna 2013. Se tarkoitti lähes neljää miljoonaa vaatetonnia eli 7,5 miljardia farkkuparia tai 32 miljardia t-paitaa.
Vaihtoehtoja pikamuodille
Kehitysmaissa käytettyjen tuontivaatteiden myynti työllistää katukauppiaita. Vaatteilla on myös kysyntää, koska ne ovat usein kestävämpää laatua kuin kotimarkkinoiden uudet vaatteet.
Bisnes on kuitenkin riskialtista, Brooks muistuttaa.
Vaatteet ostetaan välittäjältä 45 kilon paaleissa, joiden sisältöä katukauppias ei tiedä ennalta. T-paidat, shortsit ja rintaliivit käyvät kaupaksi, kun taas rikkinäiset, likaiset ja etelän oloihin sopimattomat toppatakit ja jättifarkut jäävät tiskille ja ajavat katukauppiaan konkurssiin.
Afrikassa käytetyt tuontivaatteet näivettävät entuudestaan kituliasta tekstiiliteollisuutta, joka kilpailee myös kiinalaisen halpatuonnin kanssa.
Pohjois-Amerikassa ja Euroopassa käytettyjen vaatteiden kauppa kannustaa kuluttamaan pikamuotia, Brooks toteaa. Kuluttajan on yhä helpompi uusia vaatetustaan, koska maailmanlaajuinen tekstiiliteollisuus tuottaa markkinoille jatkuvasti uutta ja edullista muotia.
Samaan aikaan vanhasta vaatteesta pääsee eroon vaivatta ja hyvällä omallatunnolla. Enää keskituloisillakaan ei ole tarvetta korjata, tuunata tai käyttää vaatteita loppuun.
Brooksin mielestä yhtälö ei ole kestävä. Pikamuoti kuluttaa luonnonvaroja ja sitä tehdään Aasiassa halpatyövoimalla, joka rikastuttaa lähinnä ylikansallisten vaateyritysten omistajia.
Brooksin mielestä yksittäistä kuluttajaa ei voi kuitenkaan vastuuttaa ostopäätöksistään varsinkaan kehitysmaissa, joissa vaatteita hankitaan pikemmin tarpeesta kuin mielihalusta. Rakenteiden muuttaminen on hänestä eettistä kuluttamista tehokkaampaa: kehitysmaiden on voitava suojautua halpatuonnilta ja tukea omaa vaateteollisuuttaan. Vauraassa maailmassa taas tulisi löytää vaihtoehtoja pikamuodille.
TEKSTIT TIINA KIRKAS
