Ilmastokriisistä kärsivät eniten lapset ja muut haavoittuvimmat ihmisryhmät globaalissa etelässä. Heitä auttaisivat kansainväliset sopimukset, kiertotalous ja kehitysyhteistyö, kirjoittaa vanhempi neuvonantaja Oras Tynkkynen Sitrasta.
Ilmastoneutraalin maailman rakentaminen merkitsee ennennäkemättömän laajaa käännettä. Maailman pitää siirtyä ripeään tahtiin fossiilisista polttoaineista pääosin uusiutuvaan energiatalouteen. Energiaa pitää käyttää nykyistä tehokkaammin, ja niin liikennettä kuin teollisuuttakin pitää sähköistää.
Jos kaivosteollisuus on pilannut vesiä ja maita Suomenkin kaltaisessa maassa, millaista mahtaa olla jälki Papua-Uudessa-Guineassa?
Siirtymään tarvitaan tuulivoimaloita ja aurinkopaneeleja, akkuja ja sähkönsiirtolinjoja. Ne ja monet muut ilmastoratkaisut kasvattavat kuparin ja alumiinin kaltaisten tuttujen raaka-aineiden kysyntää. Lisäksi tarvitaan useimmille meistä vieraammaksi jääneitä metalleja, kuten molybdeeniä ja palladiumia.
Raaka-aineiden tuotantoon liittyy kuitenkin huolia. Koboltista osa tuotetaan Kongon demokraattisessa tasavallassa mahdollisesti lapsityövoimalla. Harvinaisten maametallien tuotanto on voittopuolisesti autoritaarisen Kiinan hyppysissä. Ruotsissa kaavaillaan kaivoksia saamelaisten maille ilman heidän hyväksyntäänsä. Jos kaivosteollisuus on pilannut vesiä ja maita Suomenkin kaltaisessa maassa, millaista mahtaa olla jälki Papua-Uudessa-Guineassa?
OSA HUOLESTA on varmasti yhtä vilpitöntä kuin aiheellistakin. Epäkohdilta ei saa ummistaa silmiä.
Osa huolesta vaikuttaa kuitenkin hieman valikoivalta. Äkkinäistä heräämistä luonnonvaratalouden haittoihin saattaa osittain selittää myös tarkoituksenmukaisuus.
Työolot globaalissa etelässä näyttävät kiinnostavan lähinnä silloin, kun mineraaleja tarvitaan tuulivoimaloihin – ei silloin, kun ne päätyvät kännyköihin tai taulutelevisioihin. Sähköautojen hiilijalanjäljestä porua pitävät ovat usein varsin hiljaa silloin, kun päästöt ovat peräisin polttomoottoriautoista tai raskaasta teollisuudesta. Köyhien maiden asukkailla on niukalti ystäviä siinä vaiheessa, kun ympäristön pilaakin vuotava öljyputki.
Valikoiva huoli heijastuu myös keskusteluun ratkaisuista. Usein tuntuu riittävän, että lyödään ilmastoratkaisuja niiden puutteista. Melko harvoin näyttää löytyvän vastaavaa tarmoa edistää toimia, joilla puutteisiin voidaan oikeasti puuttua.
Köyhien maiden asukkailla on niukalti ystäviä siinä vaiheessa, kun ympäristön pilaakin vuotava öljyputki.
KUN SEURAAN keskustelua energiasiirtymän haasteista, yhteiskuntatieteilijä minussa herää pohtimaan valtaa. Ketä hyödyttää eniten se, että säällisiä työoloja ja ympäristövastuuta aletaan vaatia juuri – ja ehkä jopa vain – siinä vaiheessa, kun maailma pitäisi kiireesti pelastaa ilmastokriisiltä?
Fossiiliteollisuutta ja muita siirtymää jarruttavia tahoja.
Valitettavasti sähköautoilun tai tuulivoiman vastustaminen ei kuitenkaan ratkaise puutteita työoloissa tai ympäristövastuussa. Sen sijaan se voi hyvin onnistua hidastamaan ilmastotyötä. Ilmastokriisistä taas kärsivät eniten – ketkäs muutkaan kuin lapset ja muut haavoittuvimmat ihmisryhmät globaalissa etelässä.
Krokotiilinkyyneleet eivät Kongon lapsia auta. Sen sijaan heitä auttaisivat vahva yritysvastuulaki ja satsaukset kestäviin innovaatioihin – esimerkiksi akkuihin, joissa kobolttia tarvitaan vähemmän. Heitä auttaisivat kansainväliset sopimukset, kiertotalous ja kehitysyhteistyö.
Ilmastokriisin ratkaiseminen on ihmiskunnan elinehto. Siirtymä voidaan ja pitää tehdä tavalla, joka varjelee ihmisoikeuksia ja ympäristöä.
Mutta se pitää tehdä.
Oras Tynkkynen työskentelee kestävyysratkaisujen vanhempana neuvonantajana Suomen itsenäisyyden juhlarahastossa Sitrassa.
Lue lisää: Ilmastonmuutoksen torjuntaan etsitään lisää rahaa
