Maailmassa on enemmän pakolaisia kuin koskaan. Silti valtioiden on vaikea sopia siitä, kuka tarjoaisi pakolaisille turvaa ja säälliset elinolot.
Tällä hetkellä lähes 66 miljoonaa ihmistä on paennut kodistaan. Se on enemmän kuin koskaan aiemmin. Pakolaisista 22,5 miljoonaa on etsinyt turvaa ulkomailta, loput ovat jääneet kotimaahansa.
Eniten ulkomaille on paettu Syyriasta, Afganistanista ja Etelä-Sudanista. Valtaosa pakolaisista on pysähtynyt naapurimaihin, kuten Turkkiin, Libanoniin, Pakistaniin, Iraniin, Ugandaan ja Etiopiaan.
Yhdeksän kymmenestä kansainvälisestä pakolaisesta elää kehittyvissä maissa.
Yhdeksän kymmenestä kansainvälisestä pakolaisesta elää kehittyvissä maissa.
Toistaiseksi pakolaisten lähimaat ovat avanneet heille rajansa ja tarjonneet suojelua. Rikkaat valtiot ovat tukeneet niitä taloudellisesti joko suoraan tai YK:n kautta. Maailmanjärjestössä kansainväliset pakolaiset ovat YK:n pakolaisjärjestön UNHCR:n vastuulla.
Lisääntyvä pakolaisuus muuttaa kuitenkin asetelmaa. Syyrian sota jatkuu, samoin konfliktit Irakissa, Jemenissä ja useissa keskisen Afrikan maissa. Ihmiset pakenevat myös luonnontuhoja, köyhyyttä ja yleistä toivottomuutta.
”Siksi perinteinen vastuunjako, jossa köyhät maat majoittavat ja rikkaat maksavat, ei enää riitä”, sanoo ulkoasiainsihteeri Noora Rikalainen ulkoministeriöstä.
YK haluaa kotouttaa
Syyskuussa 2016 YK:n huippukokouksessa pohdittiin keinoja, joilla vastata lisääntyneeseen pakolaisuuteen. Kokouksen päätteeksi annettiin New Yorkin julistus. Poliittisen sitoumuksen allekirjoitti 190 jäsenvaltiota.
Tarkoitus on, että julistuksen pohjalta luodaan ensi vuonna uusi viitekehys, Global Compact on Refugees. Se lisää vastaanottajamaiden rahoitusta sekä parantaa pakolaisten mahdollisuuksia huolehtia omasta toimeentulostaan, siirtyä kolmanteen maahan tai palata turvallisesti kotimaahan.
Ensimmäisessä vaiheessa kehitetään pakolaisten vastaanotto- ja kotouttamispalveluita yhdeksässä maassa. Afrikassa maat ovat Djibouti, Etiopia, Uganda, Tansania ja Kenia, joka vastaa Somalian tilanteesta. Amerikan mantereelta osallistuvat Costa Rica, Guatemala, Honduras ja Meksiko.
Tavoite on nopeuttaa pakolaisten kotoutumista uuteen yhteiskuntaansa.
Tavoite on nopeuttaa pakolaisten kotoutumista uuteen yhteiskuntaansa. Sitä varten uudistetaan pakolaislainsäädäntöä, tarjotaan lapsille mahdollisuus käydä koulua, myönnetään työlupia ja helpotetaan pitkään maassa olleiden oikeutta hakea kansalaisuutta.
Ajatus on, että tulevaisuudessa pakolaisleireihin majoitutaan vain poikkeustilanteessa.
Kokeiluissa on mukana viranomaisia pakolaisia vastaanottavista maista sekä kansainvälisiä ja alueellisia rahoituslaitoksia, YK- ja kansalaisjärjestöjä ja yrityksiä.
Löyhää sitoutumista
Harvoin YK:n suunnitelmat kuitenkaan toteutuvat toivotulla tavalla. Poliittinen tuki ei muutu käytännön avuksi.
Esimerkiksi viime kesänä UNHCR pyysi 1,7 miljardia euroa lisärahoitusta Ugandaan, jonne on saapunut noin miljoona pakolaista Etelä-Sudanista. Anotusta summasta on tähän mennessä luvattu vajaa 300 miljoonaa euroa.
Ilman lisärahaa UNHCR joutuu selviytymään Ugandassa 460 miljoonan euron vuosibudjetilla.
Myös New Yorkin julistus kohtasi poliittisia vaikeuksia, kertoo pakolaisasiantuntija Kaisa Väkiparta Amnestyn Suomen osastosta.
”Lupaavan alun jälkeen tekstiä alettiin vesittää. Esimerkiksi ’kaikki sitoutuvat’ muuttui muotoon ’kaikki pyrkivät sitoutumaan’.”
Sopimista ei helpota se, että neuvotteluprosessiin osallistuvat kaikki YK:n jäsenvaltiot. Osa niistä on eri konfliktien osapuolia.
New Yorkin julistus on poliittinen sitoumus, joka ei velvoita jäsenmaita mihinkään.
Lisäksi New Yorkin julistus on poliittinen sitoumus, joka ei velvoita jäsenmaita mihinkään.
”Vain oikeudelliset sitoumukset velvoittavat valtioita luopumaan tietyiltä osin itsemäärämisoikeudestaan ja toimeenpanemaan sopimuskohtia käytäntöön”, sanoo suurlähettiläs Pekka Hyvönen ulkoministeriöstä.
”Ilman sopimukseen kirjattuja sanktioita on vain vedottava valtioihin, jotta ne pitäisivät sitoumuksistaan kiinni. Se on haastavaa.”
Solidaarisuus rakoilee
Kaksi vuotta sitten Euroopan unionissa sovittiin 160 000 turvapaikanhakijan siirtämisestä Italiasta ja Kreikasta muihin jäsenvaltioihin. Rannikkovaltioissa tilanne kävi kestämättömäksi, kun ne olivat vastaanottaneet kymmeniä tuhansia pakolaisia ennen kaikkea Syyriasta, Irakista ja Afganistanista.
Taakanjaosta sopiminen ei ollut helppoa.
Etenkin itäisen Keski-Euroopan jäsenvaltiot vastustivat sopimusta. Unkari ja Slovakia myös valittivat päätöksestä EU-tuomioistuimeen, joka kuitenkin vastikään hylkäsi valituksen.
Vastaavasti viime kesänä Euroopan komissio haastoi Unkarin, Puolan ja Tšekin oikeuteen, koska ne eivät ole osallistuneet sovitusti turvapaikanhakijoiden sisäisiin siirtoihin.
Rangaistukseksi ne voivat saada sakkoja.
Sovituista siirroista oli syyskuuhun mennessä toteutunut vajaa 28 000. Suomi kuitenkin on vastaanottanut lähes kaikki kiintiöönsä kuuluvat 2 078 turvapaikanhakijaa.
Taakanjako on osa EU-maiden keskinäistä solidaarisuutta, josta keskustellaan syksyllä kiivaasti.
Taakanjako on osa EU-maiden keskinäistä solidaarisuutta, josta keskustellaan syksyllä kiivaasti.
”Unionin turvapaikkapolitiikkaa tulisi uudistaa nopeasti, sillä nykyinen järjestelmä ei toimi laajassa maahanmuutossa”, sanoo maahanmuuttojohtaja Tuomo Kurri sisäministeriöstä.
Tavoite on yhdenmukaistaa jäsenvaltioiden turvapaikkamenettelyt ja luoda yhtenäinen turvapaikkajärjestelmä.
Kurrin mukaan on myös tehostettava kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneiden palautuksia ja kehitettävä ulkosuhteita keskeisiin turvapaikanhakijoiden lähtö- ja kauttakulkumaihin.
Euroopan korkeat muurit
Toimittaja James Traub pohti vuosi sitten yhdysvaltalaisessa Foreign Policy -lehdessä, miksi Euroopassa pelätään pakolaisia. Yksi syistä on, että suuren maahanmuuttajamäärän pelätään voimistavan äärioikeistoa Euroopassa.
Ulkoministeriön Pekka Hyvönen empii.
”Esimerkiksi Unkarissa ulkoiset tekijät eivät vaikuttaneet kansallismielisyyden nousuun. Maan sisällä luotiin uhkakuvia. Ei ollut kuitenkaan todellista uhkaa siitä, että kaikki pakolaiset olisivat olleet matkalla Unkariin.”
Traubin mielestä eurooppalaiset myös pelkäävät, että pakolaiset uhkaavat vapaata liikkumista unionin sisällä. Yli miljoona turvapaikanhakijaa vuonna 2015 nostatti muureja mantereen sisälle, ja osa jäsenvaltioista palautti rajatarkastukset.
”Euroopan vapaa sisäinen liikkuvuus on havaittu hyväksi asiaksi. Varmasti teemme kaikkemme, että se säilyisi. Siksi ulkorajojen valvontaa on tehostettava”, Hyvönen sanoo.
Miten hallita muuttoliikettä?
Asiantuntijoilla on erilaisia näkemyksiä siitä, miten pakolaiskriisi ratkaistaan ja muuttoliikettä hallitaan.
Tuomo Kurri sisäministeriöstä korostaa EU:n ulkosuhteita ja tapahtumia lähialueilla ja turvapaikanhakijoiden kauttakulkumaissa.
Myös viestinnällä on merkitystä. Kun salakuljettajat maalailevat ruusuisia kuvia Euroopasta ja houkuttelevat ihmisiä asiakkaikseen, EU-maat viestivät nyt toisenlaista tarinaa.
Esimerkiksi Tanska ilmoittaa libanonilaisissa lehdissä, että Tanskasta on vaikea saada turvapaikkaa.
Kaisa Väkiparta Amnestystä painottaa laillisia ja turvallisia maahantuloreittejä.
”Ilman niitä ihmiset joutuvat tukeutumaan salakuljettajiin ja muihin vaarallisiin maahantulokeinoihin. Pakolaiskiintiöt ja perheenyhdistäminen ovat turvallisia keinoja. Myös työnhakuviisumit voivat helpottaa maahantuloa ja vähentää hallitsematonta muuttoliikettä.”
Pekka Hyvönen ulkoministeriöstä puuttuisi pakolaisuuden perimmäisiin syihin.
”Tarvitaan oikeudenmukaista ja tasa-arvoista hyvinvointia kaikkialle maailmaan. Ensimmäiseksi on lopettava sodat ja konfliktit.”
”Tarvitaan oikeudenmukaista ja tasa-arvoista hyvinvointia kaikkialle maailmaan. Ensimmäiseksi on lopettava sodat ja konfliktit.”
Hyvösen mielestä ihmisten taloudelliset mahdollisuudet on taattava osin kehitysyhteistyöllä mutta entistä enemmän taloudellisilla investoinneilla. Esimerkkinä hän mainitsee Vietnamin.
”Vietnamista ei tule enää yhtäkään pakolaista. Sielläkin ensin lopetettiin sota, ja sitten saatiin talous kasvuun. Nyt hyvinvointia voidaan jakaa ihmisille.”
Ihmisiä kuitenkin pakenee yhä kodeistaan, joten pakolaistilanteisiin on pyrittävä vastaamaan nykyistä järjestelmällisemmin ja tehokkaammin, sanoo Noora Rikalainen ulkoministeriöstä.
On siis toimittava, kuten New Yorkin julistuksessa on luvattu.
”Kyse on kansainvälisestä haasteesta, jonka hoitaminen edellyttää yhteistyötä ja taakanjakoa. Jos kansainvälinen yhteisö ei pysty estämään tai ratkaisemaan konflikteja, on sen ainakin oltava valmis puuttumaan niiden seurauksiin, kuten pakolaisuuteen”, Rikalainen sanoo.
TEKSTI ESA SALMINEN KUVITUS SAMULI SIIRALA
Kirjoittaja on vapaa toimittaja.
