Nureddin Ashammakhi, tilanne Libyassa on sekasortoinen. Maan hallitus on heikko, ja aseelliset ryhmät ovat vahvistaneet otettaan. Diktaattori Muammar Gaddafi syrjäytettiin jo kolme vuotta sitten. Miksi demokratiaan siirtyminen on niin vaikeaa?
”Libyassa ei ole ollut vaaleja 42 vuoteen, eikä kouluissa ole opetettu demokratian pelisääntöjä. Jos ei ole elänyt demokraattisessa järjestelmässä, ei voi tietää, miten se toimii. Jokaisella kansalaisella on nyt oma versionsa vapaudesta ja demokratiasta.
Muutos vie aikaa, ja Libya tarvitsee siihen maailman apua. Libyassakin ihmiset tarvitsevat vapautta ja ihmisoikeuksia, kuten kaikki maailmassa.”
Palasit vallankumouksen aikana Libyaan. Miksi lähdit?
”Tunsin vahvasti, että minun pitää auttaa. Tein vapaaehtoistyötä sairaaloissa.”
Mistä hyvästä kehityksestä uutiset eivät kerro?
”Gaddafin aikana ihmiset pelkäsivät toimia ryhmissä, ja toisia ei juurikaan autettu. Vallankumouksen aikana ja sen jälkeen ihmiset ovat auttaneet toisiaan. He tarjoavat vettä, ruokaa, bensaa ja majoitusta. Ihmiset ryhtyvät ratkomaan ongelmia, joita valtio ei hoida.”
Uskotko Libyan tulevaisuuteen?
”Uskon siihen, että nuoret pystyvät samaan aikaan myönteisen muutoksen. Nuorilla on hyvä koulutus, ja he haluavat parantaa elämäänsä ja kehittää maatansa.
Myönteistä on myös se, että öljynvienti on lisääntymässä, mikä tuo tuloja.”
Miten ulkomaat voisivat parhaiten auttaa Libyaa?
”Ulkopuolisten apu on aina tervetullutta. Esimerkiksi Suomi voisi auttaa Libyaa perusopetuksen ja terveydenhoitojärjestelmän uudistamisessa.
Libyassa tarvitaan johtajuutta hallinnon eri tasoilla, jotta yhteiskunta vakautuisi. Maassa on hyviä ihmisiä, järjestelmä vain on huono. Gaddafin aikana päätöksenteko oli keskitettyä, ja hallinto tuki hänen vallassa pysymistään.”
Jättikö Gaddafi jälkeensä mitään hyvää?
”Ainakin ymmärrämme vapauden ja demokratian tarpeen. Ei voi nähdä päivän tai aamun tarkoitusta, jos ei ole nähnyt yötä.”
TEKSTI EILA HANNULA
KUVA ROBERT SEGER
Kirjoittaja on vapaa toimittaja.
Libyassa ei ole ollut vaaleja 42 vuoteen, eikä kouluissa ole opetettu demokratian pelisääntöjä.
Nureddin Ashammakhi
IKÄ: 52
TYÖ: Libyan Tutkimus-, tiede- ja teknologiahallituksen pääjohtaja vuodesta 2012
KOULUTUS: Lääketieteen tohtori
URA: Työskennellyt professorina, tutkimusjohtajana ja tutkijana muiden muassa Tampereen teknillisessä yliopistossa sekä Oulun ja Helsingin yliopistoissa
MUUTA: Kotoisin Yefrenistä Libyasta, asunut Suomessa vuodesta 1990
Nureddin Ashammakhi vietti kesälomansa Suomessa, jossa hänen perheensä yhä asuu.