Yli puolet maailman ihmisistä elää yhteiskunnissa, joissa lahjonta on arkipäivää.
Ray Fisman & Miriam A. Golden. Korruptio. Yhteiskunnan vihollinen numero yksi. Vastapaino, 2018.
Kansalaiset maksavat ylimääräistä siitä, että pääsevät lääkäriin, saavat lapsensa kouluun ja välttyvät ylinopeussakolta. Yritykset taas voitelevat viranomaisia, jotta säästyvät liiketoimintaa hidastavalta säätelyltä tai voittavat julkisia urakoita.
Viranomaiset hankkivat lahjuksilla palkanlisää. Osan voitelurahasta he ohjaavat poliitikoille, jotka rahoittavat sillä uudelleenvalintansa ja palkitsevat kannattajansa tuottoisalla virka-asemalla.
Lyhyellä aikavälillä monet hyötyvät korruptiosta, mutta ennen pitkää se haittaa yritystoimintaa, heikentää talouskasvua ja rapauttaa kansalaisten luottamusta julkisiin instituutioihin. Korruption kustannukset ylittävät aina siitä saatavat hyödyt, toteavat amerikkalaiset professorit Ray Fisman ja Miriam A. Golden kirjassaan Korruptio.
He määrittelevät korruption kulttuurisidonnaiseksi ilmiöksi, ikään kuin maan tavaksi. Tällöin ratkaisevaa ei ole yksilön oma käytös vaan se, miten hän olettaa muiden käyttäytyvän. Herättääkö viranomaisten lahjonta yleistä paheksuntaa, vai onko se pikemminkin ainoa ja myös hyväksyttävä keino hankkia julkisia palveluita ja urakoita?
Yksilö joutuu arvioimaan kustannuksia, joita käytösnormista poikkeaminen hänelle aiheuttaa.
Kirjoittajien mukaan yksilö joutuu siis arvioimaan kustannuksia, joita käytösnormista poikkeaminen hänelle aiheuttaa.
Korruption nujertaminen vaatii joukkovoimaa. Mitä suurempi joukko ihmisiä luottaa siihen, että myös muut kieltäytyvät lahjonnasta, sitä mahdollisempaa ilmiötä on torjua. Työhön tarvitaan tietoa, jonka jakamisessa vapaa lehdistö ja sosiaalinen media ovat avainasemassa.
Korruptiota kitkevän lainsäädännön teho taas riippuu valvonta- ja toimeenpanoviranomaisten rehellisyydestä. Sama koskee virkamiesten palkankorotuksia: osa luopuu lahjuksista tarpeettomina, osa heittäytyy entistäkin ahneemmiksi, kirjoittajat toteavat.
Entistä useampi afrikkalainen muuttaa maalta kaupunkiin mutta tehdastyön sijaan hankkii elantonsa palvelualalta, usein epäviralliselta sektorilta. Perinteinen savupiipputeollisuus on mantereella vähäistä, eikä siitä ole työllistämään nuoria eikä kiihdyttämään talouskasvua samaan tapaan kuin Itä-Aasiassa 1990-luvulla. Teollisuuden osuus Saharan eteläpuolisen Afrikan bruttokansantuotteesta on pysynyt noin kymmenessä prosentissa viisikymmentä viime vuotta.
Samassa ajassa väestö on lähes nelinkertaistunut ja kaupungistunut.
Toimittamassaan kirjassa Industries without Smokestacks taloustutkijat Richard S. Newfarmer, John Page ja Finn Tarp pohtivat vaihtoehtoisia väyliä Afrikan maiden rakennemuutokselle maatalousvaltaisuudesta teollisuus- ja palveluyhteiskunniksi.
Heidän reseptinsä on kehittää maataloustuotteiden jalostusastetta ja puutarhaviljelyä. Etiopiassa ja Keniassa leikkokukkien kasvattaminen vientiin on työllistänyt ja luonut paikallista vaurautta. Olennaista on ollut parantaa työn tuottavuutta ja hyötyä tuotteiden koko arvoketjusta.
Muita mahdollisia aloja ovat matkailu, kuljetuspalvelut ja ulkoistettavat toimistotyöt, kuten paikallisten ja ulkomaisten yritysten kirjanpito, palkanlaskenta ja asiakasneuvonta.
Koulutetut ja kielitaitoiset afrikkalaiset pärjäävät tulevaisuudessa.
Nykyaikainen tietoteknologia ja langaton viestintä helpottavat uuden liiketoiminnan käynnistämistä Afrikassakin. Silti ei tule unohtaa yhteiskunnan perusrakenteiden paaluttamista, kirjoittajat muistuttavat. Koulutetut ja kielitaitoiset afrikkalaiset pärjäävät tulevaisuudessa, samoin valtiot, joissa tiet ovat kunnossa ja sähkö virtaa katkeamatta.
Lisäksi menestyvä liiketoiminta tarvitsee ennakoitavaa lainsäädäntöä, jouhevaa lupamenettelyä ja mahdollisuutta käydä kauppaa naapurimaissa.
Kirjoittajat kuitenkin huomauttavat, että mantereen talouskehitys ei ole yksin afrikkalaisten päätännässä. Aikoinaan Itä-Aasian valtiot saivat vauhtia talouteensa mahdollisuudesta tullisuojata orastavia markkinoitaan sekä myös maailmankauppaa vapauttavista sopimuksista. Näitä etuja Afrikan valtioille ei ole erityisemmin tarjolla.
Joukko suomalaisyrityksiä esitteli ratkaisujaan ratkaisujaan YK:n ilmastokokouksessa Dubaissa, yhtenä esimerkkinä ilmasta ja sähköstä tuotettu proteiini.
