Inkeri Kantola lähtee YK:n apulaisasiantuntijaksi ruokapulasta kärsivään maahan.
”Kuulun Maailman ruokaohjelman WFP:n seitsemän hengen tiimiin Sudanin pääkaupungissa Khartumissa. Seuraamme ruoka-avun tarvetta ja ruokaturvan kehittymistä.
Sudanin ruokatilanne on vaikea, sillä pakolaisia on paljon. Darfurin konflikti on kestänyt yli kymmenen vuotta, ja pakolaisia tulee myös Etelä-Sudanista ja Keski-Afrikan tasavallasta. Sudan sijaitsee Saharan laidalla, ja ruokapulaa lisäävät myös kuivuus, aavikoituminen ja ilmastonmuutos.
Olen 27-vuotias. Valmistuin brittiläisestä East Anglian yliopistosta, jossa opiskelin koulutuspolitiikkaa kehitysyhteistyössä. Olen myös englannin aineenopettaja Helsingin yliopistosta. Työskentelin aiemmin Interpedia-yhdistyksessä kehitysyhteistyön ja adoptiotoiminnan tehtävissä. Sitä ennen olin harjoittelijana IGADissa, Afrikan sarven alueen yhteistyöjärjestössä Djiboutissa.
Sudanissa WFP toimittaa ruoka-apua, kuten ruokakuponkeja ja ravinteita, sekä tukee yhteisöjä kriisitilanteiden jälkeen esimerkiksi opettamalla viljelymenetelmiä. Meidän on jatkuvasti mitattava, miten tilanteet muuttuvat. On seurattava, mitkä toimet vakauttavat yhteisöjen itsenäistä toimeentuloa. On myös osattava ennakoida, miten paljon ruoka-apua milläkin alueella tarvitaan, jotta se saadaan tarvittaessa perille mahdollisimman nopeasti.
Pyrimme työssämme vakauttamaan Sudanin ruokaturvatilannetta, jotta hätäavusta päästäisiin eroon. Hätätilanteissa seurantatyö saattaa olla vaikeaa. Voin vain kuvitella yhteydenottojen tulvaa, ja odotan kiinnostuneena, kuinka kaikki käytännössä toimii.
Uskon, että työni on mielenkiintoista. Khartumissa haluan syventyä paikalliseen kulttuuriin ja kieleen sekä tavata uusia ihmisiä.”
Kehitystöihin:
YK:n apulaisasiantuntijaksi lähtee Kantolan lisäksi:
- Maikki Salmivaara, YK:n elintarvike- ja maatalousjärjestö FAO/Accra, Ghana
YK:n vapaaehtoisiksi lähtevät:
- Katja Vauhkonen, YK:n kehitysohjelma UNDP/Kathmandu, Nepal
- Emma Andersson, UNDP/Hanoi, Vietnam
- Suvi Kuusi, UNDP/Lusaka, Sambia
- Laura Heiskanen, YK:n kasvatus-, tiede- ja kulttuurijärjestö Unesco/Kathmandu, Nepal
TEKSTI OUTI EINOLA-HEAD
KUVA SAMULI SIIRALA