Vuodet ennen koulua ovat ratkaisevia lapsille, joilla on heikot lähtökohdat. Myanmarissa heitä on paljon. Siksi Suomi tukee maan varhaiskasvatuksen kehittämistä.
Sin Donin kylä sijaitsee Kungyankonen alueella noin 50 kilometrin päässä Myanmarin tärkeimmästä kaupungista Yangonista. Etäisyys ei ole pitkä, mutta silti kylä on kaukana kehityksestä: yleistä tietä, sähköverkkoa tai yläkoulua ei ole. Kylän asukkaat ovat muuttaneet sinne muualta Myanmarista maan sisäisen konfliktin vuoksi, ja juurettomuus näkyy koulutustasossa. Monen aikuisen oma koulupolku on katkennut parin vuoden jälkeen.
Kuusi vuotta sitten Sin Donin kylään perustettiin varhaiskasvatuskeskus Kansainvälisen Pelastakaa Lapset -järjestön avustuksella. Keskus on 3–5-vuotiaille lapsille, joita on kylässä noin 70. Osallistuminen on innokasta. Vain pari lasta, jotka asuvat liian kaukana kyläkeskuksesta, eivät pääse mukaan.
Kun kylän lapset viisivuotiaina aloittavat varsinaisen koulunsa, heillä on paremmat edellytykset pärjätä siellä.
Sin Donin päiväkotia, mutta toiminnasta
vastaavat kyläläiset. Kuvassa Si Si Sein
(vas) ja asiantuntija Philippa Ramsden
Pelastakaa Lapset -järjestöstä.
Varhaiskasvatuksella on suuri vaikutus siihen, että kouluun mennään, siellä pysytään ja siellä myös opitaan, toteaa Kansainvälisen Pelastakaa lapset -järjestön asiantuntija Philippa Ramsden.
Pelastakaa Lapset on yksi Myanmarissa pisimpään ja laajimmin toimineista kansainvälisistä kehitysjärjestöistä. Se on tukenut varhaiskasvatusta kylätasolla jo kymmenisen vuotta. Tällä hetkellä järjestö on mukana varhaiskasvatuksen valtakunnallisen mallin ja hyvien käytänteiden kehittämisessä.
Siitä on kyse myös Suomen tuessa Myanmarin varhaiskasvatukselle. Suomen tukemassa hankkeessa perustetaan noin 60 varhaiskasvatuskeskusta kolmen kunnan alueelle. Hankkeen tavoitteena ei ole kattavuus vaan toimivan mallin luominen koko maan varhaiskasvatukselle.
Suomen tukemassa hankkeessa tähdätään siihen, että haavoittuvassa asemassa olevat lapset saisivat parhaan mahdollisen alun koulutielle.
”Toiminnallinen lukutaito on Myanmarissa erittäin alhaisella tasolla.”
”Toiminnallinen lukutaito on Myanmarissa erittäin alhaisella tasolla. Viralliset tilastot näyttävät kauniimmilta kuin todellisuus. Lapset ja nuoret ovat vaarassa päätyä huonommin koulutetuiksi kuin isovanhempansa. Puhutaan ensimmäisen sukupolven oppijoista”, Ramsden kuvaa.
Hän katsoo tyytyväisenä Sin Donin varhaiskasvatuskeskuksen seinää. Sillä levittäytyy viikon teema: lapset ovat tutkineet kookospähkinää ja tehneet siitä omat värikylläiset tulkintansa.
”Varhaiskasvatuksessa puhutaan helposti siitä, että tarvitaan uusia materiaaleja. Tosiasiassa niitä ei useinkaan niin paljon tarvita. Luovuus on kehityksen kannalta tärkeää.”
Viisivuotias Moe Kyaw Aung istuu äitinsä Nilar Winin sylissä. Pojan katse kiertää pihan leikkinurkkauksiin. Hänellä on toiveikas nimi: ensimmäinen nimi tarkoittaa taivasta, toinen kuuluisaa ja kolmas menestystä.
”Kun poika oli vauva, hänellä oli ihan toinen nimi. Silloin hän oli koko ajan sairaana, siihen asti kuin hänen setänsä muutti pojan nimen nykyiseksi. Siitä lähtien hän on ollut hyvin onnellinen ja pulska poika”, Nilar Win kertoo.
Äitikin on toiveikas. Hän tahtoo pojalleen koulutusta. Pojasta voi tulla alakoulun opettaja, rakennusmies, autonkuljettaja… Mahdollisuuksia on paljon, ja varhaiskasvatuskeskus on osaltaan niitä aukaisemassa. Nilar Win on tyytyväinen siitä, että omaan kylään saatiin päiväkoti. Siellä lapset oppivat ymmärtämään asioita, pitämään mielen avoimena ja toimimaan vieraiden ihmisten kanssa.
Nilar Win pääsi aikanaan käymään koulua vain kaksi vuotta, sillä siihen aikaan kylän koulussa oli vain kaksi luokkaa. Nyt lasten koulutie jatkuu omassa kylässä viisi vuotta. Yläkoulu on kauempana, ja sinne asti pääsee kylän lapsista ehkä kolmannes.
”Toivon pojastani lastenlääkäriä”, sanoo Su Su Sann.
Sävyssä on kohtuumäärä realismia, sillä ensinnäkin äiti tietää, että toiveen toteutuminen riippuu pojasta. Hänen pitää mennä kouluun ja onnistua käymään sitä aina yliopistoon asti. Toiseksi, haaveeseen on pitkä eikä kovin helppo reitti. Silti aina kannattaa toivoa.
Tun Myat Yhu on Su Su Sannin kolmas ja nuorin poika. Esikoinen joutui aloittamaan koulunsa ilman varhaiskasvatusta, ja toinen poika sai jo käydä keskuksessa. Äidin mukaan ero on selvä. Keskimmäinen pärjää koulussa selvästi esikoista paremmin. Hän on luokkansa priimus, kertoo Su Su Sann.
Sin Donin varhaiskasvatuskeskus näyttää hätkähdyttävän sinivalkoiselta. Koulupuvut eivät ole pakollisia, mutta vanhemmat ja lapset pitävät niitä tärkeinä. Puku kertoo siitä, mihin joukkoon lapset kuuluvat. Sinivalkoista siis.
Värityksen lisäksi päiväkodissa on muutenkin hämäävän tuttu tunnelma. Ruokailunurkassa on tavanmukainen tohina päällä, musiikkituokioille on oma nurkkansa, piirtämiselle toinen ja päiväunille pötkähdetään keskilattialle. Hoitajat ja apuna olevat vanhemmat viilentävät lasten unta viuhkoilla. Monen lapsen kasvoille on piirretty vaaleita kuvioita. Se on tanakaa, puun kuoresta tehtyä ainetta, joka suojaa auringolta ja epäpuhtauksilta. Ja kaunistaa toki myös.
Myanmarin kansallinen opetuksen kehittämissuunnitelma valmistunee tämän vuoden aikana. Se kattaa koko koulutusjärjestelmän varhaiskasvatuksesta alkaen. Varhaiskasvatusta koskeva laki säädettiin viime vuoden alussa ja kansallinen opetuslaki viime kesäkuussa. Periaatteiden ja tavoitteiden tasolla pohja on siis luotu, mutta tavoitetason soveltaminen käytäntöön on vasta alussa.
Tämän päivän lasten ja nuorten äidit ja isät ovat huonommin koulutettuja kuin heidän vanhempansa.
Myanmarin neljän vuosikymmenen eristäytyneisyys näkyy väestön koulutustasossa. Tämän päivän lasten ja nuorten äidit ja isät ovat huonommin koulutettuja kuin heidän vanhempansa.
Lasten koulunkäynnin mahdollisuuksia ja oppimistuloksia heikentävät sisäiset konfliktit, köyhyys sekä infrastruktuurin ja äidinkielisen opetuksen puute. Eikä peruskoulutus – ja etenkään laadukas peruskoulutus – ole läheskään kaikkien ulottuvilla. Koulua käy arviolta noin neljä viidestä peruskouluikäisestä, ja heistä joka toinen jatkaa YK:n kasvatus-, tiede- ja kulttuurijärjestö Unescon arvion mukaan toiselle asteelle.
TEKSTI ERJA-OUTI HEINO
KUVAT ERJA-OUTI HEINO JA JOONAS LEHTIPUU
