Näkökulmat
Mistä löytää paikkansa pakolainen, jonka ihonväri ei ole valkoinen?
Se, miten pakolaista kohdellaan, kertoo maasta, jossa hän oleskelee.
Vessapaperia hotellihuoneeseen
Neuvostoaikaan Suomenlahden toisella puolen seinillä oli korvat. Tämän päivän Kiinassa silmät ovat kaikkialla, valvontakameroiden myötä.
Rauha on ruma sana?
Vaikka Ukrainan kohdalla on hyvin vaikea puhua tällä hetkellä tiestä rauhaan, kestävän rauhan edellytyksistä on silti voitava puhua.
Afganistan vuonna 2023
Kun Taleban kielsi tyttöjen ja naisten koulutuksen Afganistanissa, aloittivat nuoret afgaaninaiset taistelunsa. Tieto ja koulutus ovat aseista tehokkaimmat.
Lukutaito nakertaa pakkovaltaa Afganistanissakin
Kestäviä oppimistuloksia tuottava laadukas koulujärjestelmä on rakennettava paikallisesti omin voimin.
Puhuiko joku linnuista?
Jokaisella lajilla on oma tärkeä paikkansa luonnon ekosysteemeissä. Siksi ei ole samantekevää, miten niin tarpeellista vihreää siirtymää toteutetaan.
Hyvä, paha kehitysyhteistyö
Kehitysyhteistyö ei pelasta maailmaa, mutta se voi olla yksi pieni osatekijä sen parantamisessa. Tällöin sen tulisi kuitenkin pyrkiä tosissaan tekemään itsestään tarpeetonta.
Iran syksyllä 2022
Iranin siveyspoliisi pidätti viime syyskuussa 22-vuotiaan Mahsa Aminin, koska hän ei ollut peittänyt hiuksiaan islamilaisen säännön mukaisesti. Nuori nainen kuoli poliisin käsissä, ja siitä lähtien Iranissa on osoitettu mieltä ei vain naisten oikeuksien vaan myös vapauden ja demokratian puolesta vanhaa pappisvaltaa vastaan.
Kehitysyhteistyö on keino, ei päämäärä
Tavoite on, että kumppanimaat itse pystyvät vastaamaan kansalaistensa hyvinvoinnista ja yhteiskuntansa toimivuudesta.