Oscar Boijelle on tärkeää, että virallisen koulutusjärjestelmän ulkopuolella on väyliä, joiden avulla lapset ja nuoret voivat palata kouluun. Kokemusta hän on hankkinut Bangladeshista ja Mosambikista.
”Kävin viisi vuotta koulua Boliviassa, sitten kaksi Suomessa, minkä jälkeen suomalaisbolivialainen perheeni palasi Boliviaan. Jouduin šokkiin. Olin jättänyt yhden maailman parhaista koulutusjärjestelmistä ja tajusin, kuinka tärkeää laadukas opetus on.
Valmistuin maisteriksi Ruotsissa ja työskentelin nuoriso-ohjelmien parissa ensin Belgiassa, sitten Singaporessa. Minua kiinnosti koulutusjärjestelmien kehittäminen. Halusin nähdä, miten YK tukee koulutusta kehittyvissä maissa, joten hain YK:n vapaaehtoisohjelmaan.
Pääsin YK:n lastenjärjestö Unicefille Somalian Hargeisaan.
Alueella oli pitkittynyt poliittinen kriisi ja paikoin turvatonta. Kriisissä oli koulutuskin. Koulurakennuksia oli tuhottu, eikä uusiin ollut varaa. Kuivuus ajoi ihmisiä pakolaisiksi. Unicef jakoi jäljellä olevissa kouluissa vettä, jotta niitä ei suljettaisi.
Mosambikissa alakoulusta lähtevät pojat, jotka usein menevät töihin, ja yläkoulusta tytöt, jotka avioituvat ja jäävät kotiin. Moni heistä haluaisi jatkaa koulunkäyntiään.
SIIRRYIN Bangladeshiin, jossa lähes jokainen lapsi aloittaa koulun, mutta keskeyttäminen etenkin yläluokilla on tavallista. Yleisin syy siihen on köyhyys.
Unicef ja muut järjestöt tukivat lasten palaamista kouluun. Taustalla oli Teaching at the Right Level -filosofian kaltainen opetusmalli, jossa pudokkaat saivat tehostettua ja tasoaan vastaavaa opetusta koulutusjärjestelmän ulkopuolella, esimerkiksi kotikylissään. Kun pudokas saavutti ikäryhmänsä tason, hän siirtyi takaisin kouluun.
Koulun keskeyttämistä pyrittiin myös ehkäisemään koulun jälkeisellä tukiopetuksella. Sitä tarjottiin oppilaille, jotka eivät pysyneet ikäluokkansa opetuksessa mukana.
Viime vuonna siirryin Mosambikiin, jossa jatkoin työtä koulutusjärjestelmän ulkopuolisten opetusmallien parissa. Siellä pudokkaita on paljon. Alakoulusta lähtevät pojat, jotka usein menevät töihin, ja yläkoulusta tytöt, jotka avioituvat ja jäävät kotiin. Moni heistä haluaisi jatkaa koulunkäyntiään.
MINUSTA on tärkeää, että virallisen koulutusjärjestelmän ulkopuolella on väyliä, joiden avulla lapset ja nuoret voivat palata kouluun.
Vaihtoehtoisessa koulutuksessa opetuksesta vastaavat niin kutsutut fasilitaattorit, joilta vaaditaan vähintään lukion oppimäärä. Oppilaita ryhmässä saa olla korkeintaan 30. Esimerkiksi Mosambikissa koululuokassa saattaa olla jopa sata oppilasta.
Bangladeshissa tulokset olivat hyviä, sillä koulutuksen on nähty tuovan parempia työpaikkoja ja vaurautta. Mosambikissa lähtökohdat ovat vaikeammat. Kouluissa opetuksen laatu on ollut tunnetusti kehnoa, eikä koulutus ole taannut köyhissä kylissä parempaa elämää.”
Lue lisää: Farhasaad Shahid ymmärsi Jordaniassa, että nuoria on kuunneltava
Lue lisää: Mikael Ashorn oppi kohdentamaan avun haavoittuville alueille
