Vaikka Ukrainan kohdalla on hyvin vaikea puhua tällä hetkellä tiestä rauhaan, kestävän rauhan edellytyksistä on silti voitava puhua.
Sodan riehuessa Euroopassa rauhasta on tullut vaikea puheenaihe. Venäjän viime keväänä aloittama raaka hyökkäyssota Ukrainassa toi sodan eurooppalaisten iholle tavalla, jota nykysukupolvet eivät ole kokeneet. Siksi rauhasta on vaikea puhua. Joissain tilaisuuksissa Euroopan pääkaupungeissa rauhan edellytyksistä puhuminen on tulkittu jopa tappiomielialan lietsomisena.
Senkin jälkeen, kun sota tai konflikti päättyy, vaikutukset kehitykseen jatkuvat, joskus jopa yhtä tuhoisina.
Silti rauhasta pitää voida puhua.
Tällä hetkellä noin neljäsosa maailman väestöstä asuu sotien ja konfliktien runtelemissa maissa. Sota on kehityksen este. Senkin jälkeen, kun sota tai konflikti päättyy, vaikutukset kehitykseen jatkuvat, joskus jopa yhtä tuhoisina.
KIIHTYNYT suurvaltakamppailu ja uuden maailmanjärjestyksen hakeminen heijastuvat rauhantyöhön. Jännitteet rapauttavat kansainvälisten järjestöjen, kuten YK:n ja Euroopan turvallisuus- ja yhteistyöjärjestön ETYJin, kykyä edistää rauhaa. Se taas on lisännyt itsenäisten rauhanvälittäjien, kuten Martti Ahtisaari Peace Foundation CMI:n, kysyntää. CMI:n saamien tukipyyntöjen määrä on ollut kovassa kasvussa viime vuosina, ja suureen osaan pyynnöistä joudutaan vastaamaan kielteisesti.
Geopoliittisten jännitteiden lisäksi muutokset sodankäynnin luonteessa haastavat rauhanvälitystä. Ukrainan sota osoittaa, että yhä useammin konfliktit käydään valtioiden välillä. Kylmän sodan jälkeen rauhanvälityksen painopiste keskittyi valtion sisäisiin konflikteihin, ja niissä on korostettu vallanjakoa ja siirtymäkauden hallintojärjestelyjä konfliktinratkaisun välineenä.
Ukrainan sota on tehnyt näkyväksi myös, miten nykykonflikteissa kaikkea aina energiasta ruokaan ja informaatiosta viisumeihin käytetään konfliktin aseena.
Rauhanvälittäjät tarvitsevat uusia työkaluja konfliktinratkaisuun voidakseen käsitellä aikaisempaa paremmin konfliktien eri ulottuvuuksia. Vaikka valtioiden sisäisten konfliktien hallintaan ja lopettamiseen suunniteltuja mekanismeja tarvitaan edelleen, ne eivät riitä. Ukrainan sota on osoittanut, että tarvitaan aidosti uusia lähestymistapoja, jotta voimme ymmärtää, miten nykykonflikteja voidaan parhaiten sovitella.
Rauhanprosessit vaativat koko yhteiskunnan osallistamista. Rauhasta ei voi sopia vain pienen poliittisen eliitin kesken.
VAIKKA Ukrainan kohdalla on hyvin vaikea puhua tällä hetkellä tiestä rauhaan, kestävän rauhan edellytyksistä on silti voitava puhua. Rauhanprosessit vaativat koko yhteiskunnan osallistamista. Rauhasta ei voi sopia vain pienen poliittisen eliitin kesken. Tavoitteelle pitää olla laaja tuki, ja sen tulee nivoutua pitemmän ajan kehityssuunnitelmiin. Rauhaa ei myöskään voi tuoda ulkopuolelta, vaan osapuolten pitää olla valmiita rauhan tuomiin muutoksiin.
Ukrainassakin rauha lopulta saavutetaan. Mutta ratkaisun, johon osapuolet pääsevät, pitää olla kestävä. Siinä ei saa itää seuraavan konfliktin siemen, eikä se saa heikentää koko Euroopan turvallisuutta. Rauha luo pohjan tulevalle kehitykselle. Siksi kansalaisten luottamuksen palauttaminen ja oikeudenmukaisen yhteiskunnan rakentaminen tulee olla osa rauhanprosessia. Uudenlaisten suhteiden luominen alkaa rauhanprosesseista. Naisten mukaan ottaminen on välttämätöntä, ja se johtaa tutkitusti kestävämpään rauhaan. Prosessi vaatii aikaa ja kansainvälistä tukea.
Konfliktien ehkäiseminen ja juurisyihin puuttuminen maksavat itsensä moninkertaisesti takaisin. Suomella on rauhanvälityksessä poikkeuksellista osaamista. Se on yksi ulkopolitiikkamme vahvuuksista, myös uudessa turvallisuuspoliittisessa tilanteessa.
Kirjoittaja on Martti Ahtisaari Peace Foundation CMI:n toimitusjohtaja.
