Säätieto auttaa viljelemään oikea-aikaisesti

Nordic Climate Facility -ohjelma tukee yrityksiä ja järjestöjä kehittämään ilmastonmuutokseen liittyviä innovaatioita kehitysmaissa.

Ilmastonmuutoksen seurauksena sateet eivät kuitenkaan enää tule säännöllisesti. Jos viljelijä kylvää siemenet samaan aikaan kuin edellisvuotena, ne eivät ehkä kuivuuden takia idä. Se on katastrofi maassa, jossa lähes puolet väestöstä elää äärimmäisessä köyhyydessä eikä uusiin siemeniin ole varaa.

Burkina Fasossa viljelijöiden ahdinkoon on tullut helpotusta.

Ruotsalainen kasvuyritys Ignitia on tarjonnut burkinalaisille viljelijöille täsmäsääennusteita syksystä 2018 alkaen. Paikallisen teleoperaattorin kanssa toteutettu hanke auttaa viljelijöitä sopeutumaan muuttuviin ilmasto-oloihin ja parantamaan satojen onnistumismahdollisuuksia.

Tekstiviesti kertoo viljelijälle tulevasta säästä ja auttaa häntä ajoittamaan kylvön ja korjuun oikea-aikaisesti.

Tällä hetkellä noin 5 000 pienviljelijää saa päivittäin tekstiviestin, joka kertoo sijaintitietojen perusteella, millaista säätä alueelle on luvassa. Joka kuukauden alussa viesti kertoo ennusteen myös pitkälle aikavälille ja koko viljelykaudelle.

Palvelusta hyötyvät viljelijöiden lisäksi heidän perheensä, joten tekstiviestit ovat kohentaneet jo 30 000 ihmisen ruokaturvaa.

Ennusteissaan Ignitia käyttää suomalaisen mittalaitteita ja -järjestelmiä valmistavan Vaisalan säätietodataa.

Siemenrahaa ilmastonmuutokseen sopeutumiseen

Ignitia on saanut puoli miljoonaa euroa tukea toimintaansa Nordic Climate Facility -ohjelmalta (NCF), jota hallinnoi vuonna 1989 perustettu Pohjoismaiden kehitysrahasto NDF. Suomi on rahaston perustajajäsen ja on pääomittanut sitä 190 miljoonalla eurolla.

Vuodesta 2009 NDF on keskittynyt rahoittamaan kehitykseen ja ilmastonmuutokseen liittyvää toimintaa kehitysmaissa. 12 prosenttia rahaston ilmastorahoituksesta on ohjattu NCF:lle.

”Ilmastonmuutokseen liittyvä rahoitus on riskialtista, eikä yksityinen sektori uskalla tarttua hankkeisiin, ellei niissä ole rahoitusta myös muualta. Meiltä tulevan siemenrahan tavoite on avata kanavia muista lähteistä tulevalle laajamuotoisemmalle rahoitukselle”, sanoo NDF:n varatoimitusjohtaja Leena Klossner.

Ilmastonmuutoksesta seuraavia liiketoimintamahdollisuuksia syntyy usein päästöjen vähentämiseen liittyvästä toiminnasta, kuten siirtymisestä aurinko- ja tuulivoimaan.

”Ignitia on kehittänyt liiketoimintaa ilmastonmuutokseen sopeutumisen ympärille. Tämä on mielenkiintoinen uusi suuntaus ilmastorahoituksessa. Kun ilmastonmuutokseen sopeutumisesta tulee taloudellisesti kannattavaa, johtaa se siihen, että tarpeellisia palveluita on laajemmin tarjolla niitä tarvitseville”, kertoo Johanna Zilliacus NCF:stä.

NCF:n vuosittaisilla hakukierroksilla noin puolet hakemuksista tulee yrityksiltä. Osa hakee rahoitusta yhdessä järjestöjen, yliopistojen tai tutkimusyksiköiden kanssa.

Pohjoismainen hakija tarvitsee paikallisen kumppanin, jonka kanssa se toteuttaa hankkeen. Tavoite on, että NCF:n tuki auttaa hankkeen alkuun, minkä jälkeen toiminta jatkuu markkinarahoituksen tai muualta hankitun tuen turvin.

Myös Ignitian tavoite on laajentaa toimintaansa. Tähän asti se on löytänyt asiakkaansa järjestöjen ja omien kontaktiensa avulla, mutta jatkossa suunnitelmana on tarjota sääennusteet suoraan puhelinoperaattoreiden välityksellä, jolloin palvelun voi maksaa mobiilirahalla.

Näin viljelijät yhä useamman pellon laidalla saavat tietää, milloin kannattaa kylvää ja korjata satoa.

TEKSTI RUUT TOLONEN

KUVAT IGNITIA

Kirjoittaja työskentelee tiedottajana ulkoministeriön kehitysviestinnän yksikössä.

nginx cache is: Disabled

WP-Redis is: Disabled

Xdebug is: Disabled

Heartbeat is: Disabled

WP-Core version: 6.5.5