Köyhän perheen poika ja vauraan mahtisuvun tytär ratkovat tahoillaan elämänsä haasteita, kunnes Nigerian rujo todellisuus törmäyttää heidät toisiinsa traagisin seurauksin.
Kuusitoistavuotias Ẹniọlá haaveilee pääsystä hyvään kouluun kotikaupungissaan Osunin osavaltiossa läntisessä Nigeriassa. Unelma romuttuu, kun pojan isä menettää työnsä hallituksen irtisanottua tuhansia opettajia. Äiti ei kykene hanttihommillaan suoriutumaan vuokrasta eikä koulumaksuista. Ẹniọlá tuntee köyhyyden nöyryyttävästi nahoissaan, kun opettaja päivän päätteeksi piiskaa muiden edessä oppilaat, jotka eivät ole tuoneet kotoaan vaadittavaa rahasummaa.
Jotenkin Ẹniọlá onnistuu sinnittelemään opinnoissaan, kunnes päätyy olosuhteiden pakosta seuraan, johon ei haluaisi kuulua.
Samassa kaupungissa toisaalla Wúràọlá viimeistelee lääketieteen opintojaan valvoen sairaalan päivystyksessä yö toisensa perään, koska hallituksella ei ole varaa palkata työntekijöitä – eikä hankkia suojakäsineitä lääkäreille tai hoitajille. Työssään nuori nainen kohtaa huonosta hoidosta hurjistuneita potilaita ja heidän omaisiaan, joita hän pakenee omissa vaatteissaan, koska valkoisessa lääkärintakissaan hän ei selviytyisi hengissä.
Samaan aikaan Wúràọlá valmistautuu häihinsä pitkäaikaisen ja väkivaltaa purskahtelevan miesystävänsä kanssa. Avioliitto on kahden vauraan mutta poliittisesta vallasta kilpailevan mahtisuvun liiketoimi ja yhteistyösopimus.
Ennen pitkää Wúràọlán ja Ẹniọlán tiet kohtaavat sattumalta – ja synkimmällä mahdollisella tavalla.
Onnenkauppaa on Ayòbámi Adébáyòn toinen romaani ja viime vuoden Booker-kirjapalkintoehdokas.