Vuonna 2000 maailman johtajat asettivat kahdeksan kunnianhimoista kehitystavoitetta, jotka tulisi saavuttaa vuoden 2015 loppuun mennessä. Vuosituhattavoitteet ovat YK:n jäsenmaiden, YK-järjestöjen ja kansainvälisten rahoituslaitosten sopimus yhteistyön pelisäännöistä.
”Tavoitteet auttavat meitä koordinoimaan työtämme köyhyyden vähentämiseksi maailmassa”, YK:n vuosituhatkampanjan johtaja Corinne Woods sanoo.
Tärkein tavoite on äärimmäisen köyhyyden puolittaminen.
Köyhyysraja on 1,25 Yhdysvaltain dollaria eli noin euro päivässä. Äärimmäinen köyhyys puolittui jo vuonna 2010 eli viisi vuotta etuajassa.
Woods kehuu, kuinka miljoonat ihmiset voivat aiempaa paremmin. Esimerkiksi puhdasta juomavettä saa yhä useampi, yhdeksän kymmenestä lapsesta aloittaa peruskoulun, lapsikuolleisuus on laskenut dramaattisesti ja jopa 200 miljoonan asukkaan elinolot slummeissa ovat kohentuneet.
Joka viides ihminen kehittyvissä maissa elää silti äärimmäisessä köyhyydessä.
Kehitys on liian epätasaista, Woods toteaa.
”Työtä täytyy jatkaa, kunnes äärimmäistä köyhyyttä ei enää ole. Miljoonat ihmiset elävät yhä kurjuudessa, ja erot valtioiden välillä ja niiden sisällä ovat musertavia.”
Väestönkasvu hidastaa
Jokainen vuosituhattavoite koostuu osatavoitteista, joita arvioidaan indikaattoreilla. Esimerkiksi seitsemännellä tavoitteella on neljä osatavoitetta ja kymmenen indikaattoria. Lisäksi tavoitteita mitataan suhteellisina osuuksina lukumäärien sijaan, mikä vuoksi edistyksen mittaaminen voi olla hankalaa. Maiden, joissa on paljon köyhiä ihmisiä sekä lapsi- ja äitiyskuolleisuutta, on edistyttävä paljon, jotta se näkyisi tilastoissa.
On myös luonnollista, että väestönkasvu köyhässä maassa hidastaa kehitystä.
Esimerkiksi käy Saharan eteläpuolinen Afrikka, jossa joka toinen asukas on äärimmäisen köyhä. Heidän määränsä on kasvanut 125 miljoonalla vuodesta 1990. Pikkulasten kuolleisuus on korkeaa, ja väestön on arvioitu kasvavan seuraavan kahden vuosikymmenen aikana.
Corinne Woods tietää, että moni vuosituhattavoite jää alueella saavuttamatta.
”Kyse ei ole hitaasta kehityksestä vaan siitä, että inhimillinen kehitys Saharan eteläpuolisessa Afrikassa lähti alhaiselta tasolta vuonna 1990. Kehitystä alueella on tapahtunut paljonkin, etenkin koulutuksen ja terveyden aloilla.”
Woods kehaisee, että myös naisten asema on parantunut.
Hän kertaa alueen edistysaskelia: Äitiyskuolleisuus on vähentynyt lähes puoleen kahdessa vuosikymmenessä. Peruskoulun aloittaa yhä useampi lapsi. Malariakuolemat ovat vähentyneet, sanoin kuin uudet hiv-tartunnat. Hoitoa hiviin ja aidsiin saa nopeasti.
Woodsin mukaan Saharan eteläpuolisen Afrikan maista esimerkiksi Ghana, Kamerun, Malawi ja Nigeria ovat onnistuneet puolittamaan nälän. Toisaalta: Vaikka Nigeria on puolittanut nälän, joka yhdestoista nigerialainen elää edelleen äärimmäisessä köyhyydessä.
Yhteinen tahto
Maailma olisi tuskin puolittanut äärimmäistä köyhyyttä ilman yhteistä suunnitelmaa, Corinne Woods toteaa. Vuosituhattavoitteet ovat toimineet välineenä, jolla on herätetty poliittista tahtoa, lisätty taloudellisia resursseja ja vaadittu vastuunottoa päättäjiltä.
Vuosituhattavoitteet osoittivat kansainvälistä solidaarisuutta, kansainvälisen kehitystyön professori Jeremy Gould Jyväskylän yliopistosta sanoo.
”Tietoisuus maailman epätasa-arvosta on kasvanut ainakin virkamiestasolla. Suomessa on nyt kansainvälisen kehityksen asiantuntijoita lähes jokaisessa ministeriössä – toisin kuin vuonna 2000.”
Yhteisten pelisääntöjen luominen on hänestä hienoa, etenkin jos se johtaa tavoitteisiin, jotka voidaan saavuttaa. YK ei kuitenkaan voi sanella keinoja tavoitteiden saavuttamiseksi, joten valtioilta ja kansainväliseltä yhteisöltä vaaditaan vahvaa poliittista sitoutumista.
Aalto-yliopiston taloustieteen professori Pertti Haaparanta muistuttaa, että kehitysmaiden talouskasvu alkoi jo 1990-luvulla ennen vuosituhattavoitteita.
”Velkahelpotusohjelmat tukivat kehitysmaiden talouskasvua ja lisäsivät teollisuusmaiden kiinnostusta investoida Afrikkaan. Vuosituhattavoitteet pönkittivät osaltaan myönteistä kehitystä ja loivat uskoa siihen, että kehitysyhteistyöstä on hyötyä.”
Woods iloitsee siitä, että vuosituhatkampanja paremman maailman puolesta on yhdistänyt valtioita, yrityksiä, säätiöitä, akateemisia laitoksia ja kansalaisjärjestöjä.
”Tulokset, joita olemme jo nyt saaneet aikaan yhdessä, eivät olisi olleet mahdollisia ilman selvää yleissuunnitelmaa, johon jokainen on sitoutunut.”
Kahdeksan tavoitetta
1.Äärimmäisen köyhyyden ja nälän puolittaminen
Äärimmäinen köyhyys laski jo vuonna 2010 alle puoleen vuoden 1990 tasosta. Noin 700 miljoonaa ihmistä on noussut äärimmäisestä köyhyydestä, joka tarkoittaa selviytymistä noin eurolla päivässä.
Nykyisin äärimmäisessä köyhyydessä elää 1,2 miljardia ihmistä.
Lähes kaksi kolmasosaa maailman köyhimmistä ihmisistä asuu väkirikkaissa Etelä-Aasian ja Saharan eteläpuolisen Afrikan valtioissa: Intiassa, Kiinassa, Nigeriassa, Bangladeshissa ja Kongon demokraattisessa tasavallassa. Joka kolmas heistä elää Intiassa, joka kahdeksas Kiinassa.
Kehitys on epätasaista. Esimerkiksi Kiinassa talous on kasvanut voimakkaasti ja köyhyys on vähentynyt rivakinta tahtia maailmassa. Samalla kiinalaisten tuloerot ovat kasvaneet. Hitainta kehitys on Saharan eteläpuolisessa Afrikassa, jossa köyhyyttä ei saada puolitettua.
Suuri osa maailman köyhistä ihmisistä kärsii nälästä.
Kroonisesta nälästä kärsii 842 miljoonaa ihmistä eli joka kahdeksas maapallon asukas. Noin 173 miljoonaa ihmistä on selättänyt jatkuvan nälkänsä vuoteen 1990 verrattuna. Kehitys hidastui viime vuosikymmenellä, ja nyt arvellaan, ettei nälkää saada puolitettua.
Joka seitsemäs lapsi maailmassa on alipainoinen. Joka neljäs alle viisivuotias lapsi kärsii tyrehtyneestä pituuskasvusta, kun vastaava luku oli neljä kymmenestä lapsesta vuonna 1990.
Kansainvälisen valuuttarahaston IMF:n mukaan kansainvälinen finanssikriisi on hidastanut köyhyyden torjuntaa. Vuonna 2020 äärimmäisessä köyhyydessä elää 70 miljoonaa ihmistä enemmän kuin ilman finanssikriisiä olisi elänyt.
2. Peruskoulutusmahdollisuuksien takaaminen kaikille
Yhdeksän lasta kymmenestä aloittaa koulunkäynnin. Vuonna 2000 peruskoulun ulkopuolelle jäi 102 miljoonaa lasta, nykyisin enää 57 miljoonaa. Heistä puolet asuu konfliktialueilla.
Vuosituhattavoitteessa ei kuitenkaan määritellä, mitä lapsen tulisi oppia koulussa.
YK:n korkean tason työryhmän raportissa A New Global Partnership on hahmoteltu määritelmää koulutuksen laadulle: peruskoulun suorittaneen lapsen tulisi kyetä lukemaan, kirjoittamaan ja laskemaan auttavasti.
Nykyisin moni kehitysmaan lapsi suorittaa peruskoulun oppimatta juuri mitään.
Koulutuksen laadussa riittää parannettavaa. Oppilasmäärät alkoivat kasvaa 2000-luvun alussa, ja koululuokassa voi olla lähes sata oppilasta. Oppikirjoista ja opetustiloista on pulaa. Opettajia ei välttämättä ole tai he eivät osaa opettaa. Melu ja kehno valaistus vaikuttavat oppimistuloksiin.
Useampi kuin joka neljäs lapsi jättääkin koulunsa kesken.
Saharan eteläpuolisessa Afrikassa vain kolme viidestä oppilaasta valmistuu peruskoulusta. Moni lapsi on yksinkertaisesti liian sairas tai aliravittu selvitäkseen koulussa.
Valtaosa koulupudokkaista on kuitenkin tyttöjä. Heidän koulutustaan ei pidetä yhtä tärkeänä kuin poikien. Äidit tarvitsevat tyttäriään avuksi kotitöihin tai tytöt naitetaan nuorina. Esimerkiksi Afrikassa tyttöjä ei lähetetä pitkille koulumatkoille, jotta heitä ei raiskattaisi.
Nykyisin 781 miljoonaa aikuista ja 126 miljoonaa nuorta on lukutaidottomia. Heistä kuusi kymmenestä on naisia.
3. Tasa-arvon edistäminen ja naisten aseman parantaminen
Nykyisin peruskoulun aloittaa lähes yhtä paljon tyttöjä ja poikia. Juopa sukupuolten välisessä tasa-arvossa kasvaa peruskoulun jälkeisessä koulutuksessa ja näkyy työelämässä.
Naisten on miehiä vaikeampi työllistyä. Heidän osuutensa maatalouden ulkopuolisessa palkkatyössä nousee hitaasti. Vain joka neljäs nainen ansaitsee palkkaa. Pohjois-Afrikasta vain joka viides nainen on palkkatyössä muualla kuin maataloudessa.
Naiset myös ansaitsevat miehiä vähemmän.
He eivät välttämättä edes peri miestään, jos tämä kuolee.
Naisilla ei ole myöskään yhtäläisiä mahdollisuuksia vaikuttaa poliittisiin päätöksiin. Vain yksi viidestä maailman kansanedustajasta on nainen, vaikka naisten kiintiöjärjestelmä onkin pönkittänyt heidän asemaansa politiikassa. Yllättävinä poikkeuksina ovat Ruanda ja Nicaragua.
Ruandan parlamentissa on eniten naisia maailmassa. Vain joka kolmas kansanedustaja on mies. Myös Nicaraguassa naisilla on poliittista valtaa. Yli puolet ministereistä on naisia, kun kaikista maailman ministereistä naisia on joka kuudes.
4. Lapsikuolleisuuden vähentäminen
Ensin hienot uutiset: Alle viisivuotiaina kuolleiden lasten määrä on lähes puolittunut vuosien 1990 ja 2012 välillä. Joka päivä kuolemalta säästyy karkeasti 17 000 lasta. Esimerkiksi vuonna 2012 menehtyi karkeasti 6 miljoonaa lasta vähemmän kuin vuonna 1990.
Mutta: Joka vuosi kuolee 6,6 miljoonaa alle viisivuotiasta eli 18 000 lasta päivässä.
Neljä viidestä menehtyneestä pikkulapsesta on Etelä-Aasiasta tai Saharan eteläpuolisesta Afrikasta. Lähes puolet lapsista kuolee ensimmäisen elinkuukautensa aikana.
Useimmat lapsikuolemat johtuvat syistä, jotka olisi helppo estää. Suurin osa lapsista kuolee aliravitsemuksiin tai sairauksiin, kuten malariaan, keuhkokuumeeseen ja ripuliin. Esimerkiksi rokote tuhkarokkoa vastaan ehkäisi 14 miljoonaa kuolemaa vuosina 2000–2012.
Neljäs vuosituhattavoite pyrkii vähentämään lapsikuolleisuutta kahdella kolmasosalla. On arvioitu, että puolet maailman maista saavuttaa tavoitteen vuoden 2015 loppuun mennessä.
Ongelmallisin alue on Saharan eteläpuolinen Afrikka.
Vuonna 2012 lähes joka toinen alle viisivuotiaana kuollut lapsi asui Saharan eteläpuolisessa Afrikassa. Valtaosa kuolleista lapsista on kotoisin kaikkien köyhimmiltä alueilta. Lapsikuolleisuutta on vaikea vähentää siksikin, koska alueen väestön ja alle viisivuotiaiden lasten määrän on arvioitu kasvavan seuraavan kahden vuosikymmenen aikana.
5. Odottavien äitien terveyden parantaminen
Äitiyskuolleisuutta on vähennettävä kolmella neljäsosalla. Tavoite ei toteudu, sillä kuolleisuus on vähentynyt 47 prosenttia vuodesta 1990.
Vuosittain 300 000 naista kuolee raskauden tai synnytyksen yhteydessä. Se tarkoittaa noin 800 odottavan äidin kuolemaa päivässä. Luku sisältää myös epäonnistuneet abortit ja komplikaatiot, jotka johtuvat riittämättömästä synnytyksen jälkeisestä hoidosta.
Lähes jokainen raskauteen menehtyvä nainen asuu kehittyvissä maissa. Joka kolmas kuolonuhri on intialainen tai nigerialainen.
Esimerkiksi Somaliassa ja Keski-Afrikassa joka sadas raskaana oleva nainen menehtyy, kun Suomessa keskimäärin neljä naista menehtyy sataatuhatta elävänä syntynyttä lasta kohden.
Äitiyskuolleisuus vähenisi, jos saatavilla olisi ehkäisevää äitiyshuoltoa ja koulutettuja kätilöitä ja sairaanhoitajia. Heistä on pulaa etenkin syrjäseuduilla. Vuonna 2012 40 miljoonaa naista synnytti ilman apua tai riittävää hoitoa, ja heistä 32 miljoonaa asui maaseudulla.
Teiniäitien määrä on vähentynyt. Heitä on eniten Saharan eteläpuolisessa Afrikassa.
6. Hivin/aidsin, malarian sekä muiden tautien vastainen taistelu
Rohkaisevia uutisia terveysrintamalta: Uusien hiv-tartuntojen määrä vähenee, tosin tahti saisi olla ripeämpi. Noin 2,3 miljoonaa ihmistä saa uuden tartunnan vuosittain. Valtaosa eli 1,6 miljoonaa saa tartunnan Saharan eteläpuolisessa Afrikassa.
Nykyisin hiv-positiivisia on 35,3 miljoonaa, joista 25 miljoonaa asuu Saharan eteläpuolisessa Afrikassa. Siellä aids on edelleen aikuisten yleisin kuolinsyy. Hiv/aidsiin kuolee 1,7 miljoonaa ihmistä vuosittain, ja lähes 18 miljoonaa lasta menettää vanhempansa.
Hyvä uutinen on sekin, että antiretroviraalilääkitys on yleistynyt ja estänyt arviolta 6,6 miljoonaa hiviin ja aidsiin liittyvää kuolemaa vuosina 1995–2012. Viime vuonna 9,5 miljoonaa ihmistä kehittyvissä maissa sai antiretroviraalilääkitystä. Jos kehitys jatkuu, osatavoite yhtäläisestä mahdollisuudesta hoitoon on mahdollista saavuttaa vuoden 2015 loppuun mennessä.
Malariaan liittyvät kuolemat ovat vähentyneet 42 prosenttia vuosien 2000 ja 2012 välillä. Se tarkoittaa, että arviolta 3,3 miljoonaa ihmishenkeä on säästynyt. Heistä yhdeksän kymmenestä on alle viisivuotiaita lapsia Saharan eteläpuolisessa Afrikassa.
Malariakuolemat vähentyisivät entisestään, jos yhä useampi ihminen nukkuisi hyttysverkon alla. Vain joka kolmas asukas Saharan eteläpuolisessa Afrikassa käyttää verkkoa.
Myös tuberkuloosiin kuolleiden määrä puolittunee vuoden 2015 loppuun mennessä verrattuna vuoden 1990 tasoon. Vuosien 1995 ja 2011 välillä noin 56 miljoonaa tuberkuloosipotilasta sai hoitoa, joka pelasti 22 miljoonaa ihmistä kuolemalta.
7. Ympäristön kestävän kehityksen turvaaminen
Viime vuosikymmenellä kaupungit ja kaupallinen maatalous kasvoivat. Vuosittain 13 miljoonaa hehtaaria metsää oli raivattava lisämaaksi. Hiilidioksidipäästöt kasvoivat rajusti ja ovat nykyisin lähes puolitoistakertaiset vuoteen 1990 verrattuna.
Kasvi- ja eläinlajit häviävät, kalakannat tuhoutuvat.
Ympäristön kestävä kehitys onkin yksi vaikeimmista vuosituhattavoitteista.
Yksi osatavoite on sentään saavutettu: ilman puhdasta juomavettä elävien ihmisten määrä on puolittunut. Nykyisin puhdasta vettä saa yli 2,3 miljardia ihmistä enemmän kuin vuonna 1990. Ilman puhdasta juomavettä on vielä 748 miljoonaa ihmistä.
Ilman käymälää on edelleen miljardi ihmistä.
Vuosien 1990 ja 2012 välillä yli 2 miljardia ihmistä sai käymälän, vesivessan tai muunlaiset paremmat sanitaatiotilat. Käymälät puuttuvat yleensä keskituloisissa ja väkirikkaissa maissa, kuten Nigeriassa. Kelvollinen käymälä uupuu noin 2,5 miljardilta ihmiseltä.
Kaupunkien slummeissa on harvoin puhdasta juomavettä ja käymälää.
Slummeissa asuvien määrä kasvaa, kun ihmiset muuttavat maalta kaupunkeihin. Vuonna 2012 slummeissa asui noin 863 miljoonaa ihmistä, kun vastaava määrä vuonna 1990 oli 650 miljoonaa. Kehittyvillä alueilla joka kolmas ihminen asuu slummissa.
8. Globaalin kumppanuuden luominen kehitykselle
Viime vuonna vain neljä Teollisuusmaiden yhteistyöjärjestön OECD:n kehitysapukomitean (DAC) jäsenmaata ylsi tavoitteeseensa eli käytti vähintään 0,7 prosenttia bruttokansantulostaan kehitysapuun. Ne olivat Tanska, Luxemburg, Norja ja Ruotsi. Suomen prosenttiluku oli 0,55.
Virallisesta kehitysavusta (ODA) yli 90 prosenttia tulee DAC-maista. Niiden rinnalle on noussut myös uusia avunantajia. Vuonna 2012 suurin rahoittaja oli Qatar, joka käytti viralliseen kehitysapuun 1,25 prosenttia bruttokansantulostaan.
Virallinen kehitysapu laski vuosina 2011–2012. Viime vuonna se kääntyi jälleen nousuun ja oli 134,8 miljardia Yhdysvaltain dollaria eli 104,2 miljardia euroa.
Apu köyhimmille maille ei ole silti lisääntynyt.
Vuonna 2011 apu vähiten kehittyneille maille (LDC-maat) jäi keskimäärin 0,10 prosenttiin avunantajamaan bruttokansantulosta, vaikka tavoitteena on 0,15–0,20 prosenttia bruttokansantulosta vuoden 2015 loppuun mennessä. Kahdenvälinen eli hallitusten välinen kehitysapu maailman 49:lle vähiten kehittyneelle maalle laski 5,6 prosenttia.
Kehittyvien maiden velkataakka on sen sijaan pienentynyt, ja niiden osuus maailmankaupasta on kasvanut. Myös teknologiaa ja välttämättömiä lääkkeitä on entistä paremmin saatavilla.
YK:n mukaan avunantajamaiden on silti täytettävä lupauksensa kehitysavun lisäämisestä sekä markkinoiden avaamisesta vuosituhattavoitteiden saavuttamiseksi vuoteen 2015 mennessä.
TEKSTI PÄIVI ÄNGESLEVÄ
GRAFIIKKA JUHO HIILIVIRTA
Lähteet: The Millenium Development Goals Report 2014, Muuttuuko maailma paremmaksi? Tietoa maailman kehityksestä, UNDP 2014, The Global Partnership for Development: The Challenge We Face, MDG Task Force Report 2013, www.un.org/milleniumgoals.
