Tadžikistan on köyhin Keski-Aasian valtio. Kansainvälisiltä järjestöiltä odotetaan usein lahjoituksia ja materiaalista apua. Näin kävi myös Punaiselle Puolikuulle ja Suomen Punaiselle Ristille (SPR), kun ne aloittivat yhteisen terveysvalistushankkeensa Tadžikistanin maaseudulla.
Kylän asukkaat saattoivat pyytää, että järjestöt kunnostaisivat heidän torinsa. Kyläneuvosto saattoi pyytää rahaa hallintorakennuksensa remonttiin.
”Vastaanotto oli epäröivä, kun kerroimme asukkaille, että opetamme heitä itse parantamaan elämäänsä”, Punaisen Puolikuun Tadžikistanin varapääsihteeri Dilorom Mirova kertoo.
Tadžikistanissa käytiin sisällissotaa vuosina 1992–1997. Mirova kertoo, että sodan jälkeen maahan saapui kansainvälisiä järjestöjä, jotka jakoivat ruokaa, peittoja, lääkkeitä ja vaatteita. Maaseudun asukkaat tottuivat materiaaliseen apuun.
”Meidän oli rakennettava uusi toimintamalli. Aloimme kouluttaa paikallisista asukkaista vapaaehtoisia työntekijöitä, jotka valistaisivat muita kyläläisiä.”
Myös paikallishallinto, kuten kylien kyläneuvostot, kuntien jamoat-neuvostot ja alueelliset hukumat-neuvostot, oli valjastettava työhön.
”Meidän oli saatava paikallinen hallinto mukaan, koska se tukisi työtämme. Järjestöjen on mahdotonta mennä suoraan kyliin tekemään muutoksia. Ihmiset ovat vastaanottavaisia, kun he tietävät, että viesti tulee kylänvanhimmalta”, Mirova kertoo.
Hän ottaa esimerkiksi perheen, joka rakentaa käymälänsä joen rantaan ja laskee jätteensä veteen. Viesti jamoat-neuvostolta saa perheen siirtämään nopeasti käymälänsä.
”Järjestönä voimme vain kehottaa ja kannustaa, emme pakottaa”, Mirova toteaa.
Miesten kesken
Valtion säännökset helpottavat usein kenttätyötä. Esimerkiksi perhesuunnittelusta oli ennen vaikea keskustella, sillä suurta perhettä oli totuttu pitämään rikkautena. Ehkäisy oli lähes tabu.
”Nuoret vaimot kuulivat mielellään ehkäisystä. Usein mukana oli anoppi, jonka mielestä puheet ehkäisystä olivat jopa loukkaavia”, Dilorom Mirova kertoo.
Vuonna 2004 presidentti Emomalii Rahmon otti kantaa perhesuunnitteluun ja liian isoihin lapsilukuihin. Sen jälkeen perheiden kanssa oli helpompi keskustella ehkäisystä, Mirova sanoo.
Myös moskeijat osoittautuivat hyödyllisiksi paikoiksi tavoittaa asukkaita.
Rukouksen jälkeen miehet jäävät usein juttelemaan moskeijaan. Kylän ulkopuoliset ihmiset eivät voi mennä sinne, joten valistustyöhön tarvittiin mullah, kylän uskonnollinen johtaja. Hän voi puhua miehille niin tapaturmien ehkäisystä kuin kondomien käytöstä.
”Mullah osallistuu päätöksentekoon myös kuntatasolla. Siksi päätimme lähestyä erään kylän mullahia jamoatin kokouksessa. Hän innostui heti vapaaehtoisesta työstä.”
Mullah opasti kylänsä miehiä myös katastrofivalmiudessa. Tuloksia syntyi heti: miehet rakensivat padon, joka vähentää mutavyöryjen riskiä.
Luottamus vie aikaa
Valistustyöhön kuuluvat myös terveystieto, ensiapu, kriisityö ja seksielämä.
Terveyskysymyksissä sukupuolijako on selkeä: miehet puhuvat miehille ja naiset naisille. Paikalliset tavat sanelevat, voiko perheen kotiin mennä. Monet miehet ovat töissä ulkomailla, jolloin kotona ovat vain naiset ja lapset. Silloin edes sukulaismies ei voi käydä vierailulla.
Saattaa mennä aikaa, ennen kuin luottamus syntyy, Mirova tietää.
”Eräs nainen oli saanut sukupuolitaudin mieheltään, joka oli palannut työstään Venäjältä. Kesti kuitenkin vuosia, ennen kuin hän uskalsi kertoa asiasta vapaaehtoiselle työntekijälle. Nainen pääsi sairaalaan mutta menehtyi, koska tauti oli edennyt liian pitkälle.”
Myös ehkäisyvalistusta on käsiteltävä silkkihansikkain. Kylänvanhimmille ei saa antaa väärää kuvaa siitä, että nuoria kannustettaisiin holtittomaan seksielämään. Sukupuolivalistuksen aiheet on ensin käytävä läpi kyläneuvoston ja jamoatin jäsenten kanssa.
Vasta sen jälkeen valistustyö voi alkaa.
”Vapaaehtoisen työntekijän kyky kommunikoida ja lähestyä ihmisiä on meidän työmme A ja O. Täällä ei voi kiirehtiä asioiden kanssa. Ihmisten koteihin ei noin vain mennä tykittämään terveystietoa”, SPR:n kenttätyöntekijä Anton Hausen sanoo.
”Järjestönä voimme vain kehottaa ja kannustaa, emme pakottaa.”
Arvovalta kasvaa
Valistustyö on vaativaa, eikä siitä makseta palkkaa. Dilorom Mirovan mukaan paikalliset johtajat haluavat tehdä valistustyötä, koska heidän arvonsa yhteisössä nousee.
”Yhteisöjen sisäinen hierarkia on tärkeä, ja työ yhteisön hyväksi kasvattaa omaa arvovaltaa. Kun lapset sairastelevat vähemmän ja taudit eivät leviä niin nopeasti, kyläläisten elintaso nousee ja kunnioitus vapaaehtoisia valistajia kohtaan kasvaa.”
Punaisen Puolikuun hankkeet ovat kestäneet keskimäärin kolme vuotta. Vapaaehtoiset työntekijät ovat jatkaneet työtään senkin jälkeen, kun järjestö on vetäytynyt alueelta.
”Vapaaehtoisten työntekijöiden verkostossa on tällä hetkellä noin 15 000 henkilöä. Mikään järjestö ei voi pitää palkkalistoillaan sellaista määrää työntekijöitä”, Anton Hausen sanoo.
Vapaaehtoisiksi työntekijöiksi valitaan ihmisiä, joiden mielipiteitä kyläläiset kuuntelevat ja joille he uskaltavat kertoa huolensa. Esimerkiksi opettajia ja sairaanhoitajia arvostetaan.
Erityistä pohjakoulutusta ei vaadita.
”Kylissä on omia auktoriteetteja, jotka eivät välttämättä ole käyneet kouluja, mutta joilla on elämänviisautta. He ovat ihmisinä tasapainoisia ja pystyvät tekemään työtä koko kylän eduksi. Heihin ja heidän arvovaltaansa järjestöjen pitää tukeutua”, Hausen sanoo.
Vapaaehtoiset työntekijät valitaan jamoat-neuvostossa, joissa kylänvanhimmat kokoontuvat. He ehdottavat kylistään sopivia henkilöitä tehtävään.
Vierastyöläiset vaarassa
Maastamuutto Tadžikistanista on kiihtynyt. Maaseudulla on kokonaisia kyliä, joissa ei ole yhtäkään työikäistä miestä, sillä he ovat lähteneet töihin Venäjälle. Moni muuttaa heti peruskoulun jälkeen, ilman kielitaitoa tai kokemusta itsenäisestä elämästä.
Venäjällä vierastyöläiset saattavat joutua kerrostalon kaksioon, jossa asuu kaksikymmentä miestä. He nukkuvat vuorotellen huoneissa, joiden ilmastointi ei toimi. Myös hygienia on kehnoa, ja terveyspalvelut ovat kalliita. Miehet voivat sairastua tuberkuloosiin tai saada sukupuolitaudin, jonka he tartuttavat kotona vaimoihinsa. Lääkäriin ei hakeuduta.
Vierastyöläisiksi lähteviä miehiä ja heidän perheitään on valistettava, Dilorom Mirova sanoo.
”Olen kuullut useammalta naiselta, ettei kondomia tarvitse käyttää, jos on ehkäisykierukka. Moni sanoo, että mies on yli 50-vuotias eikä enää harrasta seksiä. Toiset uskovat, etteivät heidän miehensä petä heitä. Näin he kieltävät koko asian.”
Tadžikistan on jäänyt syrjään Keski-Aasian kehityksestä. Työtä on vielä paljon, ja valistus on kaiken kulmakivi.
”Erään jamoat-neuvoston johtaja sanoi kerran, että terveisiin ihmisiin uppoaa kaikenlainen kehitystyö. On helpompi auttaa kylää, jonka asukkaat ovat perusterveitä. Se luo pohjan muullekin kehitykselle”, SPR:n Anton Hausen toteaa.
TEKSTI LARISA PELLE
KUVAT LARISA PELLE, APAAR TULI
Kirjoittaja on vapaa toimittaja ja dokumentaristi.
Tadžikistan
* Itsenäistyi vuonna 1991, kun Neuvostoliitto hajosi.
* Maassa käytiin sisällissotaa vuosina 1992–1997. Noin 50 neliökilometriä maapinta-alasta on edelleen miinoitettu.
* Eniten työtä on maanviljelyksessä. Kolme neljästä kansalaisesta elää maaseudulla, mutta viljelykelpoista maata on vain seitsemän prosenttia pinta-alasta.
* Asukkaita on 8,2 miljoonaa, joista joka seitsemäs on väliaikaisesti töissä Venäjällä.
* Joka viidestoista kansalainen elää äärimmäisessä köyhyydessä eli noin eurolla päivässä.
* Lähes jokainen poika aloittaa koulunkäynnin. Yhdeksän kymmenestä tytöstä kirjautuu peruskouluun, mutta korkeakouluun heistä jatkaa vain joka neljäs.
Lähteet: Maailmanpankki ja YK
