Joidenkin tunnuslukujen valossa julkinen taloudenpito on paremmalla tolalla Afrikassa kuin Euroopassa ja Suomessa. Edelleen sijoittamisessa Afrikkaan on riskinsä, mutta sijoittamatta jättäminen alkaa olla vielä suurempi.
Economist-lehden artikkelin (31.1.2015) mukaan Afrikan maissa velka vastaa keskimäärin 30 % BKT:sta, kun vastaava luku euroalueella on yli 90 % ja Suomessakin noin 60 %. Pitäisikö Ateenasta, Madridista, Pariisista tai jopa Helsingistä matkata Ruandan pääkaupunkiin Kigaliin tai Botswanan Gaboroneen ottamaan oppia taloudenpidosta? Kartoitan tilannetta hieman laajemmin tässä kirjoituksessa.
Afrikan kehityspankki julisti yhden aikakauden muutoksen jo 2013: Afrikka on talouslukujensa osalta nopeimmin kasvava maanosa. Sen jälkeenkin – globaalien talousvaikeuksien, laskevien raaka-ainemarkkinoiden ja Ebola-epidemian olosuhteissa – Afrikka on kyennyt pitämään pintansa. Maakohtainen keskimääräinen kansantuotteen kasvu on maailman korkeinta.
Muutkin talousmittarit näyttävät vihreää. Investoinnit kasvavat, kansainväliset lainahanat ovat avautuneet yhä useammalle maalle, maiden valuuttojen arvot ovat pääsääntöisesti pitäneet hyvin arvonsa, velkatasot ovat laskeneet ja ovat pääosin hallinnassa.
Suorat ulkomaiset investoinnit Afrikkaan ovat jatkaneet kasvuaan myös vuosina 2012–13, jolloin luvut lähes kaikkialla muualla maailmassa olivat miinusmerkkisiä. Alustavien tietojen mukaan vuonna 2014 ulkomaiset investoinnit Afrikkaan jatkoivat kasvuaan (ensiarviot vaihtelevat 60 ja 87 miljardin dollarin välillä), päihittäen jälleen muun maailman kasvuluvut. Kiintoisaa on myös että pelkästään suorat ulkomaiset investoinnit ovat jo jonkin aikaa olleet suuremmat kuin Afrikan saaman kehitysavun määrä.
Vuonna 2009 Saharan eteläpuolisessa Afrikassa oli vain kaksi maata, jotka pystyi hankkimaan rahoitusta valtion velkakirjoilla (bondeilla). Sen jälkeen on 13 maata lisää kyennyt tähän, ja näin hankitun rahoituksen määrä on lähes nollatasolta noussut jo yli kuuden miljardin dollarin vuonna 2014.
Afrikan maista jo lähes puolella on luottokelpoisuutta koskeva reittaus joko kaikilta kolmelta merkittävimmältä luottoluokittajalta tai ainakin joltakin niistä. Joillakin luottokelpoisuus on parempi kuin euroalueen huonoimmilla mailla. Jos tämä joukkovelkakirjojen hurja kasvuvauhti jatkuu, tulee tämä omaehtoinen rahoitus kutistamaan Afrikassakin kansainvälisen kehitysavun merkitystä lähitulevaisuudessa.
***
Hyvien uutisten valossa ei pidä tuudittautua siihen että asiat olisivat kaikilta osin hyvin. Afrikka on edelleen monessa suhteessa murheellinen ja kehityksestä jälkeenjäänyt maanosa.
Talouden lähtötaso on hyvin matala. Kasvu ja menestys jakaantuvat epätasaisesti maiden kesken ja niiden sisällä. Ilmassa on suuria kansainvälisestä taloudesta juontuvia riskejäkin, ei vähäisimpänä perushyödykkeiden hintataso sekä joidenkin Afrikan maiden äkilliset tarpeet kääntyä IMF:n hätälainoihin velkakestävyysongelmiensa takia.
Yleisesti ottaen nykyinen kehityssuunta osoittaa vahvasti kasvussa olevaa luottamusta Afrikan kykyyn selvitä ongelmistaan. Niistä tärkeimmät – taloudellisessa mielessä – ovat oikeusvaltioon ja hallintoon liittyvien epäkohtien korjaaminen ja luottamuksen kehittäminen sekä väestönkasvu.
Pääomapako Afrikasta on – hyvistä talousindikaattoreista huolimatta – suuri ongelma. Se ei ole vain kansainvälisten yritysten kotiuttamia voittoja, siirtohinnoittelua tai ”riistoa”, kuten joskus esitetään. Paljon on kyse myös siitä, etteivät afrikkalaiset itsekään riittävästi luota kotimaanosaansa investointimielessä. Tunnettu tosiasia on – Venäjäkin käy tästä hyvänä esimerkkinä – että jos oman maan yritykset ja investoijat mieluummin sijoittavat rahansa oman maansa ulkopuolelle, se ei rohkaise ulkopuolisia investoijia tai lisää luottamusta.
Afrikan hyvät talousluvut ovat oikeastaan vasta kangertelevaa alkusoittoa ja indikaatio siitä mitä tuleman voi pitää – jos valtava vielä padottu potentiaali joskus pääsee toteutumaan.
Alkuvuonna tapaamani kansainvälinen suurinvestoija kiteytti: ”On riski investoida Afrikkaan. Mutta vielä suurempi riski on olla investoimatta sinne.”
