Biotunnisteet yleistyvät osana sosiaaliturvajärjestelmiä, ja lisäävät samalla yksityisyydensuojaan liittyviä riskejä, kirjoittaa YK:n sosiaalisen kehityksen tutkimuslaitoksen vanhempi tutkija Magdalena Sepúlveda.
MEXICO CITY – Viime vuosikymmeninä erilaiset toimeentulotukiohjelmat ovat laajentuneet eri puolilla maailmaa. Tällä hetkellä yli 2,5 miljardia ihmistä on jonkinlaisen sosiaalituen piirissä. Yleensä he ovat yhteiskuntiensa köyhimpiä ja haavoittuvimpia.
Kasvava paine edunsaajien biometriseen tunnistamiseen sekä väestörekisterin, rikosrekisterin ja muiden viranomaisrekistereiden yhdistämiseen tarkoittaa, että sosiaaliturvan asiakkuus voi tuoda mukanaan riskejä.
Yritykset, kehitysrahoittajat ja Maailmanpankki katsovat, että iiriksen ja sormenjälkien kaltaisten biotunnisteiden, kasvo- ja äänitunnistamisen ja eri tietokantojen yhdistäminen parantaa hallinnon tehokkuutta, suitsii petoksia ja pienentää kustannuksia. Ne ovat onnistuneet vakuuttamaan tästä myös monta valtiota.
Biometriikan käytöstä sosiaaliturvajärjestelmien yhteydessä ei ole kattavaa yhteenvetoa. Joidenkin lippulaivahankkeiden valossa se näyttäisi kuitenkin yleistyvän. Etelä-Afrikassa 17,2 miljoonalle sosiaalietuuksien saajalle tulee biometrinen älykortti. Meksikossa köyhimpien terveysvakuutuksen Seguro Popularin 55,6 miljoonaan asiakkaan on luovutettava biometriset tietonsa viranomaisille.
Maailman suurin biometrinen tietokanta Aadhar löytyy Intiasta. Koska suuri osa sosiaaliturvasta edellyttää Aadhar-järjestelmässä mukana olemista, on 95 prosenttia Intian 1,25 miljardista asukkaasta sen piirissä. Biotunnistetietojen antaminen on sosiaalietuuksien saamisen edellytys myös Botswanassa, Gabonissa, Keniassa, Namibiassa, Pakistanissa, Paraguayssa ja Perussa.
Yksityisyydensuoja koetuksella
Sosiaaliturvaa varten kerätyt biotunnistetiedot voidaan helposti yhdistää muihin tietokantoihin, jotka liittyvät esimerkiksi markkinointiin tai sisäiseen turvallisuuteen. Useimmissa Euroopan maissa tällainen tietokantojen yhdistely on kiellettyä, koska se vaarantaa yksityisyydensuojan ja tietosuojan. Sosiaaliturvajärjestelmiä varten kerätään paljon luottamuksellista tietoa liittyen esimerkiksi varallisuuteen, terveydentilaan ja vammaisuuteen.
Monessa sosiaaliturvaa ja biotunnisteiden käyttöä laajentavassa kehittyvässä maassa henkilötietojen suoja on puutteellinen. Tästä huolimatta avunantajat ja kansalliset viranomaiset haluavat usein yhdistellä tietokantoja mahdollisimman laajasti, niin julkisten kuin yksityisten toimijoiden välillä. Esimerkiksi Nigeriassa, jonka suunnitelmissa on ottaa käyttöön 100 miljoonaa biometristä henkilöllisyystodistusta, henkilötietorekisteri on yhdistetty moniin muihin tietokantoihin, myös turvallisuusviranomaisten ylläpitämiin.
Terrorismin ja siirtolaisuuden aiheuttamat huolet lisäävät paineita biometristen tunnisteiden ja muun arkaluontoisen sosiaaliturvadatan jakamiseen kotimaisten ja ulkomaisten turvallisuusviranomaisten kanssa, mikä uhkaa yksityisyydensuojaa ja kansalaisoikeuksia. On olemassa riski, että jos tietoa jaetaan huolimattomasti tai se päätyy kolmansien osapuolten – esimerkiksi kyberrikollisten tai hakkereiden – haltuun, voivat sosiaaliturvan asiakkaat joutua leimaamisen tai kiristyksen uhreiksi.
On myös mahdollista, että henkilökohtaista sosiaaliturvadataa annetaan tai myydään yksityisille yrityksille. Sosiaaliturvasta vastaavilla viranomaisilla on usein kaupallisina yhteistyökumppaneina esimerkiksi MasterCardin tai Visan kaltaisia yrityksiä, jotka tuottavat älykortteja sosiaalitukien maksatuksia varten tai huolehtivat siitä, että tällaiset kortit hyväksytään kaupoissa maksuvälineinä. Esimerkiksi Etelä-Afrikan biometrinen toimeentulotukikortti on MasterCard.
Pahinta on, että tällaisiin useimmiten ei-julkisiin yhteistyösopimuksiin ei yleensä sisälly oikeusturvamekanismeja, joiden kautta tiedon väärinkäytön uhri voisi hakea korvauksia. Viimeaikaisten uutisten valossa väärinkäytösten riski on huomattava. Esimerkiksi Chilessä miljoonien ihmisten, mukaan lukien hiv-positiivisten ja seksuaalirikosten uhrien, potilastiedot olivat julki lähes vuoden ajan.
Etelä-Afrikassa yksityiset yhtiöt hyödynsivät miljoonien sosiaaliturvan asiakkaiden tietoja voittojensa kasvattamiseksi edunsaajien edun vastaisesti. Eräs intialainen sanomalehti väitti toimittajiensa saaneen rajattoman pääsyn Aadhar-tietokantaan. Toisen artikkelin mukaan Aadharin luottamuksellisia maksutietoja ja muuta numerodataa oli julkaistu valtion verkkosivuilla.
Tukea heikoimmille
Sosiaalietuuksien saajat eivät ole turvassa silloinkaan, kun tiedot ovat vain viranomaisten käytössä. Politiikantutkija Virginia Eubanksin mukaan Yhdysvaltojen sosiaaliturvajärjestelmän automatisoitu päätöksentekomalli mahdollistaa köyhien ihmisten profiloinnin, valvomisen ja rankaisemisen.
Tekniikan kehittyessä tällaiset riskit kasvavat. Esimerkiksi kasvojentunnistusteknologia voi mahdollistaa sosiaalietuuksien saajien tunnistamisen mielenosoittajien joukosta heidän sosiaaliviranomaisille toimittamiensa digitaalikuvien perusteella. Muun muassa Maltalla pohditaan jo kasvojentunnistusohjelmistolla varustettujen valvontakameroiden käyttöä ”antisosiaalisen käyttäytymisen” ehkäisemiseksi.
Yksityisyydensuojan ja tietosuojan vähäinen painoarvo toimeentulotukijärjestelmien yhteydessä ei tietenkään ole mikään yllätys. Näiden etuuksien saajat ovat haavoittuvimmassa asemassa, ja heillä on muutenkin heikot mahdollisuudet puolustaa oikeuksiaan. Köyhien leimaaminen ja ennakkoluulot estävät usein parempiosaisia kansalaisia huomaamasta näitä epäkohtia, puhumattakaan siitä, että he puolustaisivat sosiaalietuuksien saajien oikeuksia. Moni tuntuu ajattelevan, ettei ”ilmaisen” rahan saajilla ole oikeutta vaatia yksityisyyttä.
Sosiaaliturvajärjestelmien tarkoituksena on auttaa ja suojella eniten tukea tarvitsevia ihmisryhmiä. Jos heitä käytännössä vaaditaan luopumaan oikeudestaan yksityisyydensuojaan ja tietosuojaan, on lopputulos tuolle tavoitteelle päinvastainen.
Yksin tästä syystä meidän tulee vaatia riittävää lainsäädäntöä, hyvin resursoituja tietosuojaviranomaisia sekä viimekätisenä turvana riippumatonta tuomioistuinta ja tiedotusvälineitä. Mutta jos joku kaipaa lisämotivaatiota, ei tarvitse katsoa omaa nenää pidemmälle: yhteiskunnan haavoittuvampien ja syrjäytetyimpien jäsenten tällä hetkellä kohtaamat riskit voivat pian olla omakohtaisesti koettua todellisuutta huomattavasti useammalle.
Magdalena Sepúlveda on YK:n sosiaalisen kehityksen tutkimuslaitoksen (UNRISD) vanhempi tutkija sekä riippumattoman kansainvälisen yritysverotuksen uudistamista ajavan komitean (ICRICT) jäsen. Hän on aiemmin toiminut YK:n äärimmäisen köyhyyden ja ihmisoikeuksien erikoisraportoijana.
© Project Syndicate
TEKSTI JA KUVA MAGDALENA SEPÚLVEDA
Englannin kielestä suomentanut Henri Purje
