Keniassa uhanalaisia eläinlajeja on onnistuttu suojelemaan keinoälyä hyödyntämällä ja yhteistyöllä paikallisyhteisöjen kanssa. Suojelualueen johtaja John Ndegwa kertoo suojelun olevan kuitenkin ainaista kompromissien tekemistä.
Vuorten ympäröimällä vihreällä savannitasangolla puhvelit, antiloopit ja seeprat nyhtävät ruohoa. Villisikapariskunta juoksee paikasta toiseen tupsuhäntä pystyssä kuin antenni. Kauempana lauma kirahveja syö mustalla kielellään piikkisen akaasiapuun vihreitä lehtiä. Strutsiuros pörhistelee sulkiaan strutsinaaraiden ympärillä.
Näky tuo mieleen maalaukset Eedenin puutarhasta, vaikka ollaan yksityisellä Oserengonin suojelualueella Kenian järvialueella Isossa hautavajoamassa.
Viimeisen silloisista grevynseeprauroksista tappoi alueelle villieläinkäytävän kautta tullut leijona.
Neljä seepraa on erillään muista seepralaumoista. Tarkempi tarkastelu osoittaa, että seeprat ovat tavanomaista isompia ja kapearaitaisempia. Niillä on isot pyöreät korvat ja valkea vatsanalus.
Leijonat ja hyeenat uhkaavat grevynseeproja
”Nämä ovat uhanalaisia grevynseeproja, joita on jäljellä enää noin 2 500 yksilöä. Niistä 2 000 elää Keniassa”, kertoo Oserengonin suojelualueen johtaja John Ndegwa.
Grevynseeproja tuotiin Oserengonin suojelualueelle vuonna 1996 kuusi yksilöä, ja enimmillään niitä oli 21. Suuri osa seeproista menehtyi kuitenkin kuivuuden vuoksi. Viimeisen silloisista grevynseeprauroksista tappoi alueelle villieläinkäytävän kautta tullut leijona.
Vuonna 2017 suojelualueelle tuotiin kaksi uutta urosta. Sen jälkeen on syntynyt kolme varsaa.
”Nyt leijonia ei ole, mutta niitä liikkuu suojelualueemme ympäristössä. Myös hyeenat ovat iso uhka vastasyntyneelle varsalle”.
Suojelualuetta neljännesvuosisadan johtanut Ndegwa kertoo lajin suojelun olevan ainaista kompromissien tekemistä.
Paineet leijonien saamiseksi alueelle ovat isot, sillä moni matkailija haluaa tulla Keniaan bongaamaan niin sanotun ison viitosen eli leijonan, leopardin, puhvelin, sarvikuonon ja norsun.
”Pieni populaatio on uhka kaikille lajeille. Suojelutyön suurimmat haasteet ovat kuivuus ja pedot kuten hyeenat ja leijonat. Toisaalta leijoniakin tarvitaan huolehtimaan, etteivät populaatiot kasva liian suuriksi”.
Dilemman vaikeusasetta lisää se, että suojelualue saa pääosan tuloistaan matkailusta.
”Paineet leijonien saamiseksi alueelle ovat isot, sillä moni matkailija haluaa tulla Keniaan bongaamaan niin sanotun ison viitosen eli leijonan, leopardin, puhvelin, sarvikuonon ja norsun”, Ndegwa kertoo.
Suojelutyöhön tuo haasteita myös ekosysteemin epätasapaino, jota on viime vuosina horjuttanut etenkin kuivuus.
Sarvikuonot salametsästetty sukupuuton partaalle
Sarvikuonoja ja norsuja Oserengonin suojelualueella ei ole. Norsuille noin 72 neliökilometrin laajuinen maatalousalueiden ja kylien ympäröimä suojelualue on liian pieni.
Alue on perinteistä pensassarvikuonojen asuinseutua. Pensassarvikuonoja oli Keniassa 1960-luvulla vielä 200 000, vuonna 2021 tehdyn kansallisen villieläintutkimuksen mukaan maassa on 897 erittäin uhanalaista pensassarvikuonoa.
Oserengonin suojelualueelle tuotiin vuonna 1997 kuusi etelänleveähuulisarvikuonoa. Määrä kasvoi 26 eläimeen 17 vuodessa. Vuonna 2010 suojelualueella salametsästettiin ensimmäinen sarvikuono.
”Salametsästys on ammattirikollisuutta. Lahjoitimme sarvikuonot Ol Pejetan suojelualueelle ja Ruman kansallispuistoon vuonna 2013 ajatuksella, että tuomme ne takaisin sitten kun meillä on riittävästi resursseja turvallisuuskontrolliin”, Ndegwa kertoo.
Lainsäädäntö ja yhteistyö avainasemassa salametsästyksen vastaisessa työssä
Keski-Keniassa sijaitseva Ol Pejetan yksityinen suojelualue tunnetaan etenkin sarvikuonoistaan, joita sen 360 neliökilometrin suuruisella alueella elää noin 200. Näistä kolmisenkymmentä on Etelä-Afrikasta peräisin olevia etelänleveähuulisarvikuonoja, kaksi lajinsa viimeistä zairenleveähuulisarvikuonoa sekä loput ovat pensassarvikuonoja.
”Olemme kuin pankki ilman ovia ja ikkunoita, kiehtova kohde salametsästäjille.”
”Olemme kuin pankki ilman ovia ja ikkunoita, kiehtova kohde salametsästäjille”, kertoo Ol Pejetan suojelualueen johtaja Samuel Mutisya.
Vuosi 2013 oli Kenian sarvikuonoille synkin vuosi, jolloin viisi prosenttia eläimistä eli 59 yksilöä menetettiin salametsästyksen vuoksi.
”Vuosina 2011–2015 meillä salametsästettiin vuosittain kahdesta kolmeen sarvikuonoa. Viiteen vuoteen yksikään salametsästysyritys ei ole onnistunut”, Mutisya kertoo.
Salametsästys on saatu vähenemään Keniassa jopa 90 prosenttia vuodesta 2013, jolloin salametsästyksen vastaista lainsäädäntöä uudistettiin ja rangaistuksia kovennettiin merkittävästi. Vuosi 2020 oli Keniassa historiallinen, silloin ei salametsästetty yhtään sarvikuonoa.
Vuosi 2020 oli Keniassa historiallinen, silloin ei salametsästetty yhtään sarvikuonoa.
”Muiden suojelualueiden tapaan olemme kouluttaneet vartijoita ja saamme apua modernista teknologiasta; keinoäly tunnistaa valvontakamerasta ihmisen ja tekee hälytyksen. Erittäin tärkeää salametsästyksen ehkäisemisessä on myös yhteistyö paikallisten heimojen ja kylien kanssa”, Mutisya sanoo.
Salametsästyksen hän ei usko loppuvan ennen kuin norsunluun ja sarvikuonon sarven kysyntä Aasian markkinoilla loppuu. Norsunluun ja sarvikuonon sarven kilohinta on noin 60 000 Yhdysvaltain dollaria.
”Myös köyhyysongelma ylläpitää salametsästystä; yhdestä keikasta saa enemmän kuin vuoden palkan, joten houkutus on suuri kiinni jäämisen pelosta huolimatta”, Mutisya sanoo.
Äärimmäisen uhanalaisia lajeja Keniassa ovat vuoden 2021 kansallisen villieläintutkimuksen mukaan pensassarvikuonon lisäksi mustahevosantilooppi, hunterinantilooppi, isohevosantilooppi ja apinoista harmaatäplämangabi. Salametsästys kuitenkin uhkaa lähinnä vain sarvikuonoja ja norsuja.