IPS-Bridget Dooley

Uusi ratayhteys lisää mahdollisuuksia Laosin viljelijöille

Laosin pohjoisosien vuoristoinen maasto on tähän asti eristänyt maan tuottajat ja viljelijät naapurimaiden uusista markkina-alueista. Tyytyminen omavaraisviljelyyn on heikentänyt paikallisten yhteisöjen mahdollisuuksia kehittyä, parantaa koulutustasoa ja torjua köyhyyttä.

Liikenneyhteyksien ja infrastruktuurin paraneminen on nyt murtamassa tämän ”miljoonien norsujen maan” eristäytyneisyyden ja yhdistämässä sen liikenteellisesti naapurimaihin.

Laosin ja Kiinan välinen rautatieyhteys on huomattavin näistä muutoksista. Se tekee mahdolliseksi ihmisten ja tavaroiden nopean liikkumisen syrjäisimmilläkin seuduilla, erityisesti Laosin pohjoisosissa. Sielläkin viljelijät voivat nyt saada tuotteensa uusille markkinoille.

Viljavassa, laajahkossa ja melko vähäväkisessä maassa eläviä laosilaisviljelijöitä valmistellaan nyt siirtymään omavaraisviljelystä kaupalliseen maataloustuotantoon.

Joulukuussa 2021 avatun rautatieyhteyden vaikutusta alueen yhteisöjen kehitykseen on kuitenkin vielä liian aikaista arvioida. YK:n ruoka- ja maatalousjärjestö FAO pyrkii Hand in Hand -kehityshankkeellaan (HiH) kanavoimaan sen mahdolliset hyödyt paikallisten viljelijöiden hyväksi. Hanke houkuttelee sijoittajia investoimaan radan varren vihreän käytävän luomiseen.

Kestävästi kehittyvät paikalliset yhteisöt voivat sitten edistää koko maan hyvinvointia.

Paikallisesti johdetulla hankkeella pyritään kiihdyttämään maatalouden muutosta tavoitteena poistaa köyhyys, nälkä ja aliravitsemus sekä vähentää eriarvoisuutta. Hand in Hand -hanke on antanut tukea 52 maalle Afrikassa, Aasiassa, Euroopassa, Latinalaisessa Amerikassa ja Lähi-idässä.

Pienet markkinat rajoittavat tuotantoa

Tällä hetkellä monet viljelijät tyytyvät pieniin satomääriin. Syynä eivät ole luonnonolosuhteet, vaan viljan ja eläinten ostajien, jatkojalostajien ja viejien puute. FAO:n hankkeen kanavoimat investoinnit Laosiin tuovat tuottajille lisää mahdollisia ostajia, jolloin he voivat neuvotella tuotteilleen paremman hinnan.

Viljavassa, laajahkossa ja melko vähäväkisessä maassa eläviä laosilaisviljelijöitä valmistellaan nyt siirtymään omavaraisviljelystä kaupalliseen maataloustuotantoon, FAO:n paikallinen edustaja Nasar Hayat sanoo.

Kun viljelijöillä on tapana jakaa lisääntyvät tulonsa perheidensä ja lähiyhteisönsä käyttöön, heidän ansaintamahdollisuuksiensa parantaminen hyödyttää suoraan paikallisyhteisöjä.

Mies kävelee saappaissa karja-aitauksen tuntumassa.
Karjanhoitajia Nam Phou Vieng -maatilalla. Kuva: Bridget Dooley/IPS

”He käyttävät tuotteistaan saamansa rahat koteihinsa, lastensa ruokaan ja koulutukseen sekä paikallisiin yrityksiin. He eivät lähde turisteiksi Eurooppaan ja vie rahojaan pois paikallisilta yhteisöiltä.”

Hayatin mukaan laosilaisten viljelijöiden pitää tehdä yhteistyötä hyödyntääkseen paranevat ansaintamahdollisuutensa. Investoijat puolestaan voivat tukea heitä auttamalla markkinoille pääsyssä ja järjestämällä uusimpaan tietoon perustuvaa koulutusta ja tuotekehitystukea. Se luo pohjaa pitkäaikaiselle kehitykselle.

Kun Laosin etelä- ja keskiosien viljavia tasankoja on aiemmin pidetty maan vilja-aittana, kehityshanke pyrkii nyt lisäämään maan pohjoisosien tuotantokapasiteettia. Tähtäimessä ovat vuoristometsissä kasvava tee, rinteillä viljeltävä kassava eli maniokki sekä eläimet, joita voidaan kasvattaa missä tahansa.

Ainoa teetehdas sanelee hinnat

Ban Phouhongin kylä, jossa asuu 270 ihmistä, sijaitsee Laosin pohjoisosan sumuisella vuoristoseudulla. Khmu-alkuperäiskansaan kuuluvat kyläläiset ovat ansainneet siellä elantonsa poimimalla teetä perinteisin menetelmin viimeiset kahdeksan vuotta.

Teen lehtien poiminta vaatii taitoa ja kärsivällisyyttä, ja lehdistä on teoriassa mahdollista saada hyvä hinta. Ban Phouhongin poimijat joutuvat kuitenkin tyytymään niukkoihin ansioihin ostajien vähyyden vuoksi: seudun ainoan teetehtaan omistajalla on käytännössä monopoliasema.

Teetehtaan maksama tuottajahinta ei ole seurannut inflaatiokehitystä ja elinkustannusten nousua. Poimijat saavat vain runsaan euron kilosta teenlehtiä. Hinta on pysynyt samana pitkään.

Ostajan monopoli on johtanut myös siihen, että vain kaksi kolmasosaa teepensaiden arvokkaista lehdistä poimitaan. Teetehdas ostaa ainoastaan vanhempia lehtiä. Arvokkaimmat nuoret lehdet ja nuput jäävät hyödyntämättä. Investointi Ban Phouhongiin voisi antaa teen poimijoille mahdollisuuden jalostaa itse arvokkaimmat osat.

Poimijoiksi koulutetuilta kyläläisiltä puuttuu myös osaamista yritystoiminnan kasvattamiseen. ”Haluaisimme istuttaa enemmän teen taimia, mutta emme osaa sitä. Se taito oli vain yhdellä perheellä, joka ei enää vuosiin ole asunut täällä” yksi poimijoista kertoo.

Investoijien tuella kyläläiset toivovat saavansa tiedepohjaista koulutusta, jota he tarvitsevat voidakseen hyödyntää kasvumahdollisuuksiaan.

(Inter Press Service, suomennos Kari Kortelainen)