Iranin nuoret luovivat islamilaisen valtion säännöissä ja haaveilevat vapaudesta elää tavallisen nuoren elämää.
KUVAT JONAS GRATZER / TEKSTI IVAR ANDERSEN
Nuoret pelaavat koripalloa Thaleghanin puistossa Iranin pääkaupungissa Teheranissa. ”Vartijat eivät anna meidän pelata tyttöjä vastaan, mutta juuri nyt heitä ei ole näkyvissä. Kielto on hölmö, sillä pelaamme kavereina emmekä tee mitään sopimatonta”, sanoo 22-vuotias Payam Vahidi.
Isfahan on Iranin kolmanneksi suurin kaupunki. Iltaisin nuoret kokoontuvat keskustan Jolfa-aukiolle, josta poliisi häätää heidät. Muutaman minuutin kuluttua nuoret kuitenkin palaavat.
Negar Sadri on 19-vuotias ja opiskelee insinööriksi Isfahanin yliopistossa. Hän haaveilee ulkomaanmatkasta ja kaipaa vapautta. ”Isfahanissa nuoren on vaikea tuntea itseään nuoreksi. On elettävä varovaisesti, sillä varsinkin tytöt tuomitaan helposti.” Monet iranilaiset nuoret ovat tyytymättömiä rajoituksiin. Sadri ei silti usko, että he nousevat nykyhallintoa vastaan. Hän sanoo, ettei nuorilla ole rohkeutta muuttaa mitään.
Temppupyöräilijä esittelee taitojaan Abo-Atashin skeittipuistossa Pohjois-Teheranissa.
Afganistanilaiset Vahid Jafari, 17, ja Hossein Nazari, 20, (kuvassa oikealla) tapaavat nettikahvilassa ja pelaavat Call of Dutyä ja Modern Warfarea. Pelaaminen maksaa euron tunnilta, mikä on nuorille paljon.
Iranissa asuu kolmisen miljoonaa Afganistanin pakolaista. Isfahanissa afganistanilaiset ovat majoittuneet Zeinabiyehiin, joka on kaupungin köyhin alue. Liikkuminen alueen ulkopuolella on rajoitettua, ja Iranin viranomaiset tarkastavat säännöllisesti pakolaisten henkilöllisyyden.
Kimia Farahmand, 17, viettää ystäviensä kanssa iltaa Jolfa-aukiolla Isfahanin keskustassa. Hän haluaisi perustaa yhtyeen ja laulaa hevimusiikkia, mutta se on kiellettyä Iranissa. ”Meillä ei ole juurikaan tekemistä, joten poltamme tupakkaa, kuuntelemme musiikkia ja kulutamme aikaa Jolfa-aukiolla.”
Iranin islamilaisen valtion perustaja Ruhollah Khomeini ja hänen seuraajansa Ali Khamenei valvovat jokaista virallista tilaa. Vuodesta 1979 lähtien ajatollahit ovat käyttäneet ylintä valtaa Iranissa.