Perheenjäsenen tai kumppanin surmaamia naisia ja tyttöjä oli 41 000 vuonna 2021. Ongelma on suurin Afrikassa, jossa murhataan eniten naisia suhteessa väestömäärään.
YK:n tuoreen raportin mukaan peräti 56 prosenttia vuoden 2021 aikana tapetuista naisista ja tytöistä kuoli perheenjäsenen tai kumppanin surmaamana.
Noin 81 000 naista ja tyttöä surmattiin vuoden aikana, ja näistä teoista 41 000 tapahtui läheisen käden kautta. Luvut ovat pysyneet suurinpiirtein samoina kymmenen viime vuoden aikana.
Euroopassa naisiin ja tyttöihin kohdistuvat läheisten ja kumppanien henkirikokset vähenivät edellisvuoteen verrattuna.
Euroopassa naisiin ja tyttöihin kohdistuvat läheisten ja kumppanien henkirikokset vähenivät edellisvuoteen verrattuna. Sen sijaan Pohjois-Amerikassa ne lisääntyivät. Afrikassa ja Aasiassa tilastot eivät ole niin tarkkoja, että vertailu eri vuosien välillä olisi luotettavaa.
Tutkimuksen laatijat pitävät mahdollisena, että koronapandemiaan liittyneet sulkutilat ovat nostaneet Pohjois-Amerikassa sekä Länsi- ja Etelä-Euroopassa tapahtuneiden surmien määrää. He eivät kuitenkaan sulje pois myös muita mahdollisia tekijöitä, etenkin kun koko Euroopan luvut kutistuivat ja myös Etelä-Amerikassa murhat vähenivät.
Eniten läheiset surmasivat naisia ja tyttöjä Aasiassa ja Afrikassa, mutta väestön kokoon suhteutettuna Afrikka oli ylivoimainen ykkönen. Afrikassa tapahtui 2,5 läheisen tekemää henkirikosta 100 000 naista kohden, kun Amerikan mantereella suhdeluku oli 1,4, Aasiassa 0,8 ja Euroopassa 0,6.
Vaikka miehiin ja poikiin kohdistui 81 prosenttia kaikista surmatöistä, läheisten osuus näissä oli huomattavasti pienempi, vain 11 prosenttia. Surmien suuri kokonaismäärä, 345 000, nostaa kuitenkin myös miehiin ja poikiin kohdistuvien, läheisten tekemien henkirikosten määrän lähelle naisten ja tyttöjen lukua.
Noin 90 prosenttia kaikista – sekä naisiin että miehiin kohdistuvista – surmista on miesten tekemiä.
Paljon tietoa jää piiloon
Sukupuolittuneita surmia sekä naisiin ja tyttöihin kohdistuvaa väkivaltaa on mahdollista ehkäistä oikeanlaisin toimenpitein.
YK painottaa raportissaan, että sukupuolittuneita surmia sekä naisiin ja tyttöihin kohdistuvaa väkivaltaa on mahdollista ehkäistä oikeanlaisin toimenpitein.
Tärkeää olisi muun muassa kerätä nykyistä tarkempaa tilastotietoa murhista, säätää lakeja sukupuolittuneen väkivallan ehkäisemiseksi, tarjota laaja-alaista tukea väkivallan uhreille ja vahvistaa naisten oikeuksia ajavien järjestöjen voimavaroja.
Esimerkiksi Etelä-Afrikassa on onnistuttu puolittamaan naisten kumppaneiden heihin kohdistamat henkirikokset 18 vuoden aikana. Tähän on päästy lainsäädännöllä, aserajoituksilla ja järjestöjä tukemalla.
Keniassa on alettu kerätä tarkempaa tietoa sukupuolittuneesta väkivallasta sekä avattu ilmainen puhelinpalvelu lähisuhde- ja perheväkivallan uhreille. Maahan on myös perustettu 54 tukikeskusta 18 kuntaan.
Intian Delhissä on puolestaan kerätty tietoa naisten liikkumisesta yli 5 000 kohteessa ympäri kaupunkia ja lisätty sen jälkeen katuvalaistusta naisten turvallisuuden parantamiseksi.
Erilaisen tilastotiedon kerääminen auttaa saamaan nykyistä tarkemman kuvan ongelmasta. Vuonna 2021 noin 40 prosentissa murhatapauksista ei ollut saatavilla lisätietoja, eikä niitä voitu siksi luokitella mihinkään kategoriaan. Etenkin kodin ulkopuolella tapahtuneiden henkirikosten yksityiskohdat jäivät piiloon, mikä vaikeuttaa surmia ja väkivaltaa ehkäisevien toimien suunnittelua.