Oma maa 400 000:lle

Etiopialainen maanviljelijä Estibel Debeb on tyytyväinen. 60-vuotiaana hänellä on viimeinkin kartta ja paperit, jotka osoittavat, mikä maa-alue kuuluu hänelle. ”Nyt voin vaatia valtiolta korvauksia, jos se ottaa maani johonkin muuhun käyttöön. Tai jos joku naapuri yrittää omia maatani, voin osoittaa virallisilla papereilla, missä rajat ovat.”

Etiopiassa valtio omistaa kaiken maan, mutta rekisteröinti takaa periytyvän hallintaoikeuden tiettyyn palstaan. Maaseudulla tällä on suuri merkitys. Asuinpaikan lisäksi maa antaa ihmisille päivittäisen ruoan ja elannon sekä oikeuden osallistua yhteisön päätöksentekoon. Rekisteröinti tuo turvaa etenkin naisille, joiden oikeus maahan säilyy myös avioeron tai puolison kuoleman jälkeen.

Suomen rahoittamassa hankkeessa rekisteröitiin noin 400 000 palstaa vuosina 2011–2017. Niistä 60 prosenttia oli puolisoiden yhteisomistuksessa ja neljäsosa rekisteröity yksinhuoltajanaisille. Menetelmä oli niin toimiva, että sitä käyttävät nyt myös Etiopian valtio ja muut avunantajat. Lisäksi Suomi on tukenut Etiopian kansallisen maahallinnon kehittämistä, luonut maarekisteröinnin valtakunnallisen tietojärjestelmän ja kehittänyt alan koulutusta.

Kuva: Zerfu Hailu, grafiikka: Juho Hiilivirta

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *