Sambialainen ekonomisti Dambisa Moyo julisti vuosikymmen sitten kehitysavun kuolleeksi. Moyon bestselleriksi kivunneen Dead Aid -teoksen mukaan apu ei ollut ainoastaan tehotonta vaan myös haitallista: se ruokki korruptiota, apuriippuvuutta ja talouden häiriöitä.
Nyt Dambisa Moyo on kääntänyt kelkkansa. ”Tänä päivänä on selvää, että Afrikka tarvitsee pikaisesti suuren määrän apua tai koronavirus tuhoaa sen”, Moyo kirjoittaa brittiläisen The Economist -lehden julkaisemassa puheenvuorossa. Hän ehdottaa Marshall-avun kaltaista suurta määräaikaista ohjelmaa, joka toteutettaisiin käteisapuna. Moyon kaavailema paketti maksaisi noin biljoona Yhdysvaltain dollaria. Summa on noin kuusitoista kertaa suurempi kuin Maailmanpankin ja Kansainvälisen valuuttarahaston IMF:n välitön koronahätäapu kehitysmaille.
KORONAVIRUS EI ole tätä kirjoittaessa levinnyt Afrikassa yhtä nopeasti kuin Euroopassa. On myös muistettava, että se ei vaikuta samalla tavalla koko maanosassa. Lisäksi monet Afrikan maat ovat kohdanneet epidemioita ennenkin ja niissä voi olla osaamista, jota vaikkapa suomalaisilla ei ole.
Afrikan maat ovat kohdanneet epidemioita ennenkin ja niissä voi olla osaamista, jota vaikkapa suomalaisilla ei ole.
Siitä huolimatta, vaikuttaisi ilmeiseltä, että ainakin kriisin taloudelliset ja sosiaaliset vaikutukset tulevat olemaan kehitysmaissa ja erityisesti Afrikassa suuret. Maailman ruokajärjestön WFP:n mukaan nälkää näkevien määrä voi kaksinkertaistua parissa kuukaudessa. YK-yliopiston kehitystaloustieteen tutkimuslaitos UNU-WIDER ennustaa, että köyhien määrä tulee kasvamaan ensimmäistä kertaa 30 vuoteen. Afrikan unioni on arvioinut, että Afrikan maiden ulkomaankauppa vähenee yli kolmanneksella viime vuodesta ja verotulot 20–30 prosenttia.
G20-maat ja IMF ovat jo lykänneet köyhimpien maiden lainanmaksua. Myös keskustelu velkojen mitätöinnistä on noussut esiin.
Matti Ylönen kirjoittaa esseessään, kuinka velkahuojennukset hyödyttävät usein myös velkojaa itseään. Ensimmäisen maailmansodan jälkeen Saksaa rangaistiin sotakorvauksilla, joita se ei pystynyt maksamaan. Seurasi sekasorto ja kansallissosialistien nousu. Toisen maailmansodan jälkeen Saksan velkojen maksu sidottiin sen talouden elpymiseen. Syntyi talousihme, joka hyödytti koko Eurooppaa, Ylönen kirjoittaa.
TÄSTÄ PÄÄSEMMEKIN takaisin Dambisa Moyoon. Hän vertaa ehdottamaansa Afrikka-apua tietoisesti juuri toisen maailmansodan jälkeiseen Marshall-apuun. Se oli suuri apuohjelma, jolla Yhdysvallat pyrki vakauttamaan sodan runtelemia kauppakumppaneitaan Länsi-Euroopassa sekä vähentämään Neuvostoliiton vaikutusvaltaa. Siis ajamaan omaa etuaan ja suurvaltapoliittisia päämääriään.
Saman suuntaisia ovat myös Moyon Afrikka-paketin perustelut. Hän vetoaa toki moraaliseen velvollisuuteen auttaa, mutta myös Yhdysvaltojen ja Euroopan etuun.
Ensiksikin, mikäli Afrikan maiden terveysinfrastruktuuri ei riitä ja talous sakkaa, siitä seuraa Moyon mukaan lähes väistämättä ”hallitsematon muuttoliike”, joka aiheuttaa ongelmia Euroopassa. Hän varoittaa myös Afrikan maiden epävakauden ja terrorismin lisääntymisellä.
Toiseksi, Kiina on kiilannut Yhdysvaltojen ja Euroopan edelle Afrikan keskeisimpänä kumppanina. Nyt on se hetki, kun niin kutsutut länsimaat voivat korjata tilanteen ja osoittaa olevansa halukkaita ja kykeneviä yhteistyöhön Afrikan maiden kanssa. Afrikka on luonnonrikkauksiensa vuoksi valtapolitiikan keskiössä, Moyo kirjoittaa. Turvallisuuden ja talouden vuoksi länsimaiden ei kannata pelata itseään ulos Afrikasta.
Moyon argumentti on siis yksinkertaisuudessaan seuraava: jos länsimaat jättävät Afrikan yksin, se maksaa niille pitkällä aikavälillä enemmän kuin valtava apupaketti.
TEKSTI KUUTTI KOSKI
KUVA LIISA TAKALA
